Saan erilaisia oireita...esim. pistelyä vasemman puolen kasvoissa, vas. ohimossa usein "paineen" tunne, yks kaks tulee kamalan levoton olo mutta silti aivan kuin "olisi ihanaa" (euforinen tila), ja samaan aikaan usein väsyttää.Myös näköhäiriöitä ollut (kuin kalvo silmien päällä).Melkein päivittäin myös tuntuu kuin olisi humalassa (tasapainohäiriö?). Kävin EEG:ssä joka oli normaali ja nyt edessä vielä uni EEG sekä marraskuussa pään MRI. Verikokeet ok.Melkein joka ilta kun menen nukkumaan, alkaa silmissä välähdellä ja olo hieman "outo". Nukun kyllä hyvät yöunet mutta silti melkein jatkuvasti väsyttää.Pääkivusta kärsin useasti viikossa.Onko kellään ollut vastaavaa? Mitäköhän on vai olenko vain luulosairas =) !
Luulosairasko????
Leppis
1367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei nuo oireesi kuulosta että ne olisivat kaikki luulosairautta. Pitäisiköhän sinun ottaa yhteyttä jo ennen lopullisia tutkimuksia neurolle, että aikaistasivat kuvauksia ???