väkivallassa on paljon muitakin huonoja puolia, kun se, että se sattuu. se myös tarttuu.
itse olen nainen ja väkivllan uhri. minua on lyöty, uhkailtu, haukuttu, ahdisteltu jne. ja kierre vain paheni, alkoi siis jostain tapahtumasta, ja jatkui. oma heikko itsetuntoni paljolti pahensi asiaa, tein valintoja, jotka tukivat maailmaa, missä elin. mies toisensa jälkeen toisti hyvästä alusta huolimatta kuviota... jne. kyllähän te tiedätte.
se mitä monikaan ei tajua, on se, miten vaikeaa se kierre on katkaista, miten alitajunta toimii ja miten nopeasti sitä uskookin väkivaltaan. ja ettei se näy päälle. olen kaunis, fyysisesti terve, iloinen ja sosiaalinen, noin niinkun ulospäin.
mutta tosiasia on se, että minulla on takana vuosien historia, mikä on täynnä pimeyttä ja väkivaltaa. mitä häpesin ja mistä syytin itseäni.
mutta sain lisää aiheita hävetä, kun tajusin, että olen myös itse muuttunut tekijäksi, olen itse muuttunut sellaiseksi ihmiseksi, joita vihasin.
olen lyönyt. ja potkinutkin.
raivo on niin kova, etten tunnu mahtavan sille jossain vaiheessa enää mitään. yritän, lupaan itselleni, että en enää koskaan. häpeän. ja suren. yritän keksiä lieventäviä asian haaroja, mutta niitä ei ole. enkä voi kertoa kenellekään, koska väkivalta on niin hirveää. olen hirviö. susi lampaan vaatteissa.
enkä tajua tekoani tekohetkellä. havahdun vasta kivun huutoon. en vain pysty, jokin vain kuohahtaa, en tunne empatiaa sillä hetkellä, en tunne mitään.
mietin onko tälläisellä ihmisellä edes oikeutta elää. tekojani en voi sovittaa millään.
sitten mietin miten ne pahemmat väkivallan tekijät voivat elää itsensä kanssa. minulla tämä on satunnaista, pitkäänkin voi mennä hyvin. mutta yhtä kaikki, jossain vaiheessa se virhe tapahtuu, ja pilaan kaiken.
mutta heitä ei ole, muita hirviöitä, muita täällä jossain pimeydessä rämpimässä. he ovat kaikki, niinkuin minäkin, maan alla.
mies saa lyödä miestä, kännissä, tapella kaduilla. no, sehän on mies. he ainakin uskaltavat sitä mainostaa, ainakin itse olen kuullut. se on niinkun "normaalia". en tiedä, ehkä se sitten onkin...ei sitä ainakaan hävetä tarvitse. siitä onkin helpo lieventää, että miehet nyt vaan ovat sellaisia, enemmän niinkun luonteeltaan. että ymmärtäähän sen.
jos mies lyö naista, niin onhan se paha, muttei niin paha.
heille on lyömätön linja. miessakit ja muut. kun he hakevat apua, he ovat sankareita, jotkaa myöntävät oman ongelmansa. ehkä he ovatkin?
entä ne kivun huudot, ja häpeä, entä ne teot mitä ei saa enää tekemättömiksi. miten itsensä kanssa voi enää elää? miten joku väkivaltainen ihminen voi hankkia lapsia, ajatella, että siinä ei ole mitään riskiä? miten joku väkivaltainen ihminen voi ikinä luottaa itseensä?
minä en voi, pelkään itseäni niin paljon.
väkivalta on halvaannuttanut minut. en uskalla enää edes etsiä suhdettakaan, koska en koskaan voi olla oma itseni: kuka rakastaisi hirviötä? eikä hirviöt mitään ansaitsekaan.
olen aina halunnut lapsia. ja minä rakastan lapsia. niin paljon etten koskaan rankaisisi heitä tälläisellä äidillä.
voisin hyvin sanoa, etten löisi muka koskaan, mutta mistäs minä sitä tiedän. en ole vielä koskaan tiennyt.
naiset ovat aina uhreja ja hakevat apua, väkivaltaisille naisille ei ole pakopaikkaa. koska kaikki naisethan ovat hoivaviettisiä sisarhentovalkoisia, joitten empatia ja anteeksiantokyky ylittää kaikki rajat. ja ne muutamat muut on vaan hulluja.
mutta naiset eivät ole väkivaltaisia, paitsi jos ovat juoppoja. minä en ole, en juo.
tai rumia ja kateellisia. minä en ole, olen kaunis.
tai miesmäisiä. minä en ainakaan ulospäin ole.
hysteerisiä tunneihmisiä. minä olen muuten järki-ihminen, enkä liesua tunteitten mukana.
mitä ihminen voi siis tehdä? miten kukaan kehtaa tunnustaa olevansa väkivaltainen? mistä nainen muka voi hakea apua? miten itsensä kanssa voi oppia elämään? parantuuko tästä koskaan?
vain miehet eivät ole väkivaltaisia, ja voin sanoa, että väkivaltaan löytyy lähes aina jokin syy. olen itse vihannut niitä, ketkä tekivät minusta uhrin ja tekijän, ja toisaalta, säälin heitä. koska tämä on hirveä sairaus ja taakka.
itse olen nainen ja väkivllan uhri. minua on lyöty, uhkailtu, haukuttu, ahdisteltu jne. ja kierre vain paheni, alkoi siis jostain tapahtumasta, ja jatkui. oma heikko itsetuntoni paljolti pahensi asiaa, tein valintoja, jotka tukivat maailmaa, missä elin. mies toisensa jälkeen toisti hyvästä alusta huolimatta kuviota... jne. kyllähän te tiedätte.
se mitä monikaan ei tajua, on se, miten vaikeaa se kierre on katkaista, miten alitajunta toimii ja miten nopeasti sitä uskookin väkivaltaan. ja ettei se näy päälle. olen kaunis, fyysisesti terve, iloinen ja sosiaalinen, noin niinkun ulospäin.
mutta tosiasia on se, että minulla on takana vuosien historia, mikä on täynnä pimeyttä ja väkivaltaa. mitä häpesin ja mistä syytin itseäni.
mutta sain lisää aiheita hävetä, kun tajusin, että olen myös itse muuttunut tekijäksi, olen itse muuttunut sellaiseksi ihmiseksi, joita vihasin.
olen lyönyt. ja potkinutkin.
raivo on niin kova, etten tunnu mahtavan sille jossain vaiheessa enää mitään. yritän, lupaan itselleni, että en enää koskaan. häpeän. ja suren. yritän keksiä lieventäviä asian haaroja, mutta niitä ei ole. enkä voi kertoa kenellekään, koska väkivalta on niin hirveää. olen hirviö. susi lampaan vaatteissa.
enkä tajua tekoani tekohetkellä. havahdun vasta kivun huutoon. en vain pysty, jokin vain kuohahtaa, en tunne empatiaa sillä hetkellä, en tunne mitään.
mietin onko tälläisellä ihmisellä edes oikeutta elää. tekojani en voi sovittaa millään.
sitten mietin miten ne pahemmat väkivallan tekijät voivat elää itsensä kanssa. minulla tämä on satunnaista, pitkäänkin voi mennä hyvin. mutta yhtä kaikki, jossain vaiheessa se virhe tapahtuu, ja pilaan kaiken.
mutta heitä ei ole, muita hirviöitä, muita täällä jossain pimeydessä rämpimässä. he ovat kaikki, niinkuin minäkin, maan alla.
mies saa lyödä miestä, kännissä, tapella kaduilla. no, sehän on mies. he ainakin uskaltavat sitä mainostaa, ainakin itse olen kuullut. se on niinkun "normaalia". en tiedä, ehkä se sitten onkin...ei sitä ainakaan hävetä tarvitse. siitä onkin helpo lieventää, että miehet nyt vaan ovat sellaisia, enemmän niinkun luonteeltaan. että ymmärtäähän sen.
jos mies lyö naista, niin onhan se paha, muttei niin paha.
heille on lyömätön linja. miessakit ja muut. kun he hakevat apua, he ovat sankareita, jotkaa myöntävät oman ongelmansa. ehkä he ovatkin?
entä ne kivun huudot, ja häpeä, entä ne teot mitä ei saa enää tekemättömiksi. miten itsensä kanssa voi enää elää? miten joku väkivaltainen ihminen voi hankkia lapsia, ajatella, että siinä ei ole mitään riskiä? miten joku väkivaltainen ihminen voi ikinä luottaa itseensä?
minä en voi, pelkään itseäni niin paljon.
väkivalta on halvaannuttanut minut. en uskalla enää edes etsiä suhdettakaan, koska en koskaan voi olla oma itseni: kuka rakastaisi hirviötä? eikä hirviöt mitään ansaitsekaan.
olen aina halunnut lapsia. ja minä rakastan lapsia. niin paljon etten koskaan rankaisisi heitä tälläisellä äidillä.
voisin hyvin sanoa, etten löisi muka koskaan, mutta mistäs minä sitä tiedän. en ole vielä koskaan tiennyt.
naiset ovat aina uhreja ja hakevat apua, väkivaltaisille naisille ei ole pakopaikkaa. koska kaikki naisethan ovat hoivaviettisiä sisarhentovalkoisia, joitten empatia ja anteeksiantokyky ylittää kaikki rajat. ja ne muutamat muut on vaan hulluja.
mutta naiset eivät ole väkivaltaisia, paitsi jos ovat juoppoja. minä en ole, en juo.
tai rumia ja kateellisia. minä en ole, olen kaunis.
tai miesmäisiä. minä en ainakaan ulospäin ole.
hysteerisiä tunneihmisiä. minä olen muuten järki-ihminen, enkä liesua tunteitten mukana.
mitä ihminen voi siis tehdä? miten kukaan kehtaa tunnustaa olevansa väkivaltainen? mistä nainen muka voi hakea apua? miten itsensä kanssa voi oppia elämään? parantuuko tästä koskaan?
vain miehet eivät ole väkivaltaisia, ja voin sanoa, että väkivaltaan löytyy lähes aina jokin syy. olen itse vihannut niitä, ketkä tekivät minusta uhrin ja tekijän, ja toisaalta, säälin heitä. koska tämä on hirveä sairaus ja taakka.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jäljet ovat tehneet enemmän pahaa kuin olisit uskonutkaan. Nyt itse olet ajoittain väkivaltaisesti käyttäytyvä ihminen. Sinua on kauhean vaikea lähestyä koska aihe on meille suomalaisille arka. Että nainen. Ja kerrot vielä ihan itse. Useimmat pitäisivät suunsa supussa ja kärsisivät.
Nykymaailma on erilainen ja outo. Jo lehtiä lukemalla voi todeta että nainen tarttuu puukkoon yhä useammin. Tai tappaa koko perheensä jne.
Onko nyt naisen mitta täysi, siitäkö se kertoo?
Minä en usko siihen että yhä huonommin naisilla menisi. Vanhan ajan mallia kuvastaisi elämä joka kertoo "KAHDEKSAN SURMANLUOTIA" tapauksesta muistaakseni Pihtiputaalla: Siinä äiti ja lapset joutuivat pakenemaan talous- alkoholi ym- huolista suivaantunutta isäntää seurauksella että hätiin tulleita kahdeksaa poliisia ammuttiin ko. isännän pihapiirissä seurauksella että he menettivät henkensä.
Nykynainen ei siedä enää mitään sanomista (pitäisi). Lyöntiä saatikka henkistä väkivaltaa ei tarvitse todellakaan sietää mutta olethan ollut sen piirissä niin kauan että osaat nimetä sen syyksi. Ehkä silloin kun sinun olisi pitänyt "lähteä" oli jotain että et voinut tehdä sitä. Vai pelkäsitkö että jäät yksin, oliko sukulaiset tai ystävät tukenasi?
En usko että elämäsi olisi yhtä kuin olla ilman lapsia ja miestä. Sinä itse olet paras asiantuntijasi. Jos koet että agressiivisuus sinussa on erilaista kuin muilla ihmisillä, on meillä Suomessa hoitoa näihin asioihin. Tosin nyt näyttää siltä että ihmiset tappaa päästäkseen hoitoon mikä on ns.hyvinvointivaltiossa todella häpeällistä.
Hae rohkeasti apua, uskalsithan tännekin kirjoittaa mistä olen hyvin otettu ylipäätään naisten puolesta. On helppo puhua joka päiväisistä asioista mutta tämä on toista.
www.narsistienuhrientuki.fi
Sieltä löytyy sekä infoa, linkkejä etc sekä avointa keskustelua kipeistä asioista.
Ei se niin mene, että miehet vain saavat tuntea vihaa, vaan vihaalle on olemassa syy sukupuolesta riippumatta, jota kaivaessa omasta itsestään joutuu käymään kipeitä asioita läpi. Tähän tarvitaan terapiaa, joten toivottavsti ymmärrät tarvitsevasi ammattiapua. Empatian puutteelle on olemassa toinenkin nimi ja näin ollen käyttäytymisesti ja lähipiirisi käyttäytyminen kulkevat käsi kädessä. Joten toivon totisesti, ettei sinulla ole lapsia, joihin tätä raivosi purat ja jotta osaat käsitellä asiasi niin järjellisesti, kuin kuvitteletkaan olevasi.
Olipa hieno teksti tämän topicin avauksena. Vaikka teksti avasi kirjoittajan omakohtaisen kokemuksen kautta yleisellä tasolla ymmärtämään joitakin puolia, joita väkivaltaiseen käytökseen liittyy, kannattaisi kirjoittajan ilman muuta hakea ITSELLEEN apua. Hyvä lähtökohta voi olla vaikkapa sen selvittely, onko itselle mahdollista jatkossa pidättäytyä väkivallan käytöstä.
Väkivalta-apua -palvelu voisi olla tähän sopiva väylä. Kannattaa käydä tsekkaamassa www.vakivalta-apua.fi
Itse sain aikaiseksi soittaa terpiaan ja aikaa odotellessa....