Masennus

Olen ollut nyt vuoden enemmän tai vähemmän masentunut. Sillälailla että sen kanssa selviää ilman lääkkeitä mutta tunnistan kuitenkin mielestäni masennuksen. Vanhemmilleni en ole paljon puhunut asiasta, vaikka ovat jotain aavistelleet. Heidän mielipiteensä on että minulla ei ole oikeutta olla masentunut, että kaikki periaatteessa hyvin. Päivittelevät miksi olen tällainen (olen kuitenkin aina siisti, akateeminen ja mielestäni tosi kiltti). Jotenkin tuntuu että äitini inhoaa minussa sitä jos olen alakuloinen. Aina pitäisi olla pirteä ja vaikka olenkin niin tuntuu etten kelpaa. Olen 25-vuotias ja silti aika riippuvainen vanhemmista. Viime aikoina en ole enää käynyt kotona liiemmin. Haluaisin jollekin puhua, mutta en tiedä kannattaa esim. vanhemmille? Auttaako puhuminen? Lääkärissä kävin ja varmaan esitin normaalia pirteämpää (kun aina on niin pitänyt tehdä että kelpaisi) ja lääkäri määräsi unilääkkeitä ja sanoi että tule uudestaan jos alkaa siltä tuntua.
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puhuminen todellakin auttaa, mutta miksi menisit puhumaan vanhemmillesi?? Eiväthän he usko tai tiedä, että sinulla on paha olla. Sinä kuitenkin TEDÄT, joten hae terapia-apua, se kannattaa. Varmasti auttaa masennukseesi. Itsenäistymiseskin lähtee siitä :) Tiedän hyvin, kun itselläni aikoinaan sama tilanne.

Äänestä
  • Älä vaan mielistele ja näyttele muiden vuoksi pirteämpää/ hyvinvoivaa jos sinusta ei todella tunnu sille. Se on todella raskasta ja ahdistavaa yrittää olla jotain muuta jos oikeasti tuntuu että "maailma kaatuu niskaan" ja on paha olla sekä hengittää...

    Mene rohkeasti puhumaan ja sano esim näin
    "Äiti minulla on paha olla, kuuntele ja autathan minua"

    Tai sitten mene ROHKEASTI puhumaan jollekin ulkopuoliselle ammattiauttajalle.

    Jaksamista sinulle !
    Anna tunteiden tulla esiin ja itke/huuda/mekasta/puhu kaikki tunteet tulee sallia sekä tuoda esiin..vain niin voit parantua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdflkjh kirjoitti:

Olen ollut nyt vuoden enemmän tai vähemmän masentunut. Sillälailla että sen kanssa selviää ilman lääkkeitä mutta tunnistan kuitenkin mielestäni masennuksen. Vanhemmilleni en ole paljon puhunut asiasta, vaikka ovat jotain aavistelleet. Heidän mielipiteensä on että minulla ei ole oikeutta olla masentunut, että kaikki periaatteessa hyvin. Päivittelevät miksi olen tällainen (olen kuitenkin aina siisti, akateeminen ja mielestäni tosi kiltti). Jotenkin tuntuu että äitini inhoaa minussa sitä jos olen alakuloinen. Aina pitäisi olla pirteä ja vaikka olenkin niin tuntuu etten kelpaa. Olen 25-vuotias ja silti aika riippuvainen vanhemmista. Viime aikoina en ole enää käynyt kotona liiemmin. Haluaisin jollekin puhua, mutta en tiedä kannattaa esim. vanhemmille? Auttaako puhuminen? Lääkärissä kävin ja varmaan esitin normaalia pirteämpää (kun aina on niin pitänyt tehdä että kelpaisi) ja lääkäri määräsi unilääkkeitä ja sanoi että tule uudestaan jos alkaa siltä tuntua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu