Söin taas kokonaisen suklaalevyn ja nyt on todella huono olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tekisi mieli työntää sormet kurkkuun ja oksentaa. Ahdistaa. Tiedän etten saa mennä oksentamaan. Tiedän, että jos aloitan sen, siitä tulee kierre. Tiedän, että jos nyt oksennan, teen niin seuraavallakin kerralla. En halua sairastua bulimiaan. Tämä huono olo menee ohi. Oli niin surullinen olo, että ostin sen suklaalevyn. Ei näin saisi tehdä. Ei mielialojaan saa lääkitä suklaalla. Nyt on vaan pahempi olo.
Kukaan ei tiedä, että mulla on tälläisiä ajatuksia. En uskalla kertoa kellekään, että mulle tulee henkisesti todella paha olo kun syön herkkuja ja että mä haluaisin oksentaa. Mä en halua että kukaan tietää että mulla on ongelmia.
On niin vaikeaa olla täydellinen. Menestyä yliopistossa, olla fiksu, harrastaa runsaasti liikuntaa, syödä vähän, olla kaunis, hoikka ja terve, deittailla koulun komeimman ja halutuimman miehen kanssa. Olla sosiaalinen, itsevarma ja aina hyvällä tuulella. Bilettää. Huolehtia asunnostaan ja siivota ja laittaa ruokaa, käydä kaupassa. Lukea kirjoja ja harrastaa maalausta. En mä kestä tätä kaikkea. Mä en vaan pysty. Mä en oo täydellinen. Voisinpa mä tyytyä vähempään ja olla onnellinen ja tyytyväinen itseeni.
Mä tiedän että muillakin on ongelmia ja varmasti pahempia kuin mulla. Piti vaan purkaa oloaan tänne, kun en uskalla kertoa kenellekään tästä. Mä pelkään että mua alettais pitää jotenkin huonona ihmisenä ja epäonnistuneena, jos joku tietäis että mulla on syömishäiriö.
Välillä oon unohtanut syömiseen liittyvät epäterveet ajatukseni. Nyt tää on taas pahenemassa, kun tutustuin todella upeaan mieheen ja haluaisin olla yhtä täydellinen kuin se että kelpaan sille. Vaikka itse se muhun ihastui. Kyllä se musta tykkää. Mutta pelkään ettei se enää tykkääkään jos lihon. Sillä on niin täydellinen treenattu vartalo ja tiukka ruokavalio. Lisäksi se on älykäs ja sosiaalinen ja kaiken kaikkiaan niin upea. Mä pelkään etten oo riittävän hyvä sille. Mä oon niin rakastunut siihen.
Mä tiedän että tähän viestiin vastataan jotain ilkeää. Tää on kuitenkin mulle oikea ongelma, enkä mä voi sille mitään että mun päässä on outoja ajatuksia, joista mä en uskalla kenelläkään kertoa ja siksi haluan purkaa ne tänne. Mä pelkään niin älyttömästi lihomista, nyt kun oon viimeinkin saanut itselleni hoikan ja kauniin vartalon.
Kukaan ei tiedä, että mulla on tälläisiä ajatuksia. En uskalla kertoa kellekään, että mulle tulee henkisesti todella paha olo kun syön herkkuja ja että mä haluaisin oksentaa. Mä en halua että kukaan tietää että mulla on ongelmia.
On niin vaikeaa olla täydellinen. Menestyä yliopistossa, olla fiksu, harrastaa runsaasti liikuntaa, syödä vähän, olla kaunis, hoikka ja terve, deittailla koulun komeimman ja halutuimman miehen kanssa. Olla sosiaalinen, itsevarma ja aina hyvällä tuulella. Bilettää. Huolehtia asunnostaan ja siivota ja laittaa ruokaa, käydä kaupassa. Lukea kirjoja ja harrastaa maalausta. En mä kestä tätä kaikkea. Mä en vaan pysty. Mä en oo täydellinen. Voisinpa mä tyytyä vähempään ja olla onnellinen ja tyytyväinen itseeni.
Mä tiedän että muillakin on ongelmia ja varmasti pahempia kuin mulla. Piti vaan purkaa oloaan tänne, kun en uskalla kertoa kenellekään tästä. Mä pelkään että mua alettais pitää jotenkin huonona ihmisenä ja epäonnistuneena, jos joku tietäis että mulla on syömishäiriö.
Välillä oon unohtanut syömiseen liittyvät epäterveet ajatukseni. Nyt tää on taas pahenemassa, kun tutustuin todella upeaan mieheen ja haluaisin olla yhtä täydellinen kuin se että kelpaan sille. Vaikka itse se muhun ihastui. Kyllä se musta tykkää. Mutta pelkään ettei se enää tykkääkään jos lihon. Sillä on niin täydellinen treenattu vartalo ja tiukka ruokavalio. Lisäksi se on älykäs ja sosiaalinen ja kaiken kaikkiaan niin upea. Mä pelkään etten oo riittävän hyvä sille. Mä oon niin rakastunut siihen.
Mä tiedän että tähän viestiin vastataan jotain ilkeää. Tää on kuitenkin mulle oikea ongelma, enkä mä voi sille mitään että mun päässä on outoja ajatuksia, joista mä en uskalla kenelläkään kertoa ja siksi haluan purkaa ne tänne. Mä pelkään niin älyttömästi lihomista, nyt kun oon viimeinkin saanut itselleni hoikan ja kauniin vartalon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sun juttu oli pelottavan tuttua tarinaa!!! Ihan suoraan mun elämästä!!! Kaikki sama pätee muhun (paitsi yliopisto)! Olen työelämässä. Tänään lääkitsin itseäni omena piirakalla ja tunnen kuinka sokeri ja rasva imeytyy mun vaivalla treenattuun kroppaan...pelkään herääväni jonakin päivänä lihavana ja tunnen jo itseinhon ajatellessani asiaa! Mun elämän pitäis olla täydellistä...varsinkin kun on mun syntymäpäivä,mut se typerä synttäri piirakka pilas tämänkin päivän niin etten halua edes juhlistaa tätä päivää enempää!!!
En todella näe mitään syytä miksi tohon pitäs vastata jotenkin ilkeesti. Tiedän tarkalleen miltä toi kaikki tuntuu koska olen aivan samassa jamassa. Olin enemmänkin helpottunut ku luin tän sun jutun,koska tiedän että muillakin on tollasia tuntemuksia. Se epävarmuus mikä on koko ajan taustalla on jotain ihan kauheeta! KOKO AJAN tuntee olevansa lihava ja ruma ja riittämätön. Tietyllä tavalla jopa kuvittelee että ihmiset arvostais enemmän jos on laiha! hullua. Mut mitään sille ei voi sitten ku semmonen olo tulee..Olen seurustellut 2 v. ihanan poikaystäväni kanssa ja silti koen pakonomaista tarvetta näyttää hyvältä hänen seurassaan,ennen kaikkea laihalta. Ja vaikka kuinka saan kehuja tai huomion osoituksia niin en millään osaa suhtautua niihin positiivisesti..Olen solmussa omien ajatuksieni kanssa ja netissä puhuminen on tällä hetkellä helpoin tapa lähestyä asiaa.