Kokoajan on älyttömän paha olla, mietin mitä pistän suuhuni ja pistän sinne kuitenkin karkkia, energiajuomia/limuja, pullaa yms.
Ja sen jälkee on älyttömän huono olo, ja haluaa vaan oksentaa kaiken ulos, koulussa se on vaikeaa ja yritän piilottaa huonoa oloani.
Minulla särkee aina päähän ja tiuskin muille ihmisille, enkä enää jaksa olla seurallinen.
Mietin kokoajan että nyt pitää oksentaa, nyt pitää oksentaa.
Ja katson peiliin ja näen lihavan ja ruman ihmisen, vaikka kuitenkin tiedän jotenkin etten sitä ole,
mutta se olo minulla kuitenkin on.
Tuntuu että vaatteni puristaisi ja kaikki läski paistaisi jokapuolelta esille, ja piilotan sen takia itseni isojen huppareiden alle.
Ja myös on henkisesti pahaolla, tunnen itseni yksinäiseksi, enkä osaa puhua kenellekkään.
Itku on herkässä, ja kotona ollessani vaan syön, ja sitten oksennan pois.
Oli vaan pakko kirjottaa/kertoa johonkin/jollekin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.