Kipuja :(

Olen rv 6 6. Eilen alkoi kovat vihlonnat/pistokset alamahassa/alaselässä. Siis silloin tällöin vihlaisee sieltä sun täältä. Voiko olla jotain vakavaa vai kuuluuko raskauteen? Välillä ottaa kovastikin kipeää.

Soittelin lääkärille ja lääkäri käski seurata viikonlopun yli tilannetta ja ensiviikolla sitten mennä käymään jos edelleen samoja vaivoja. Ei siis ainakaan lääkärin mielestä mitään vakavaa.

Onko teillä ollut näin varhaisessa vaiheessa samanlaisia vaivoja? Onko ne niitä liitoskipuja vai sitä kun kohtu kasvaa?

Vai enteileekö keskenmenoa? Vuotoa ei ole onneksi ollut.. Pelottaa!!
2340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä sanoisin, et normaalia. Mulla ainakin oli alussa nipistyksiä ja vihlontoja mahalla. Kaipa se kohtu alkoi heräilemään ja kasvamaan.

Äänestä

Jos kivut on kovia, ne enteilevät keskenmenoa ainoastaan silloin kun myös vuodat verta. Itselläni takana 3 raskautta, kaksi niistä päätyi keskenmenoon ja kolmas raskaus onnistui. Kolmannen raskauden huomasin siitä että alaselkään sattui ihan julmetusti, olin myös varma että menee kesken mutta kivuista huolimatta minkäännäköistä vuotoa ei varsinaisesti tullut ja nyt olen maailman söpöimmän vauvan äiti! Eli kivut olivat kohdun kasvusta johtuvia liitoskipuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua tarvitseva kirjoitti:

Olen rv 6 6. Eilen alkoi kovat vihlonnat/pistokset alamahassa/alaselässä. Siis silloin tällöin vihlaisee sieltä sun täältä. Voiko olla jotain vakavaa vai kuuluuko raskauteen? Välillä ottaa kovastikin kipeää.

Soittelin lääkärille ja lääkäri käski seurata viikonlopun yli tilannetta ja ensiviikolla sitten mennä käymään jos edelleen samoja vaivoja. Ei siis ainakaan lääkärin mielestä mitään vakavaa.

Onko teillä ollut näin varhaisessa vaiheessa samanlaisia vaivoja? Onko ne niitä liitoskipuja vai sitä kun kohtu kasvaa?

Vai enteileekö keskenmenoa? Vuotoa ei ole onneksi ollut.. Pelottaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu