Kun alkoholisti toipuu, miten hän pystyy käsittelemään kaikki ne hirvittävät teot itselleen, lähimmäisilleen, jotka hän on tehnyt? Itse en tätä käsitä, miten voin niiden kanssa elää, jos ja kun toivun! Niitä ei tietenkään saa tekemättömiksi millään. Eivätkö ne aiheuta katkeruutta, vihaa mitä lieneekään, joka puolestaan riivaa toipuvaa juoppoa? Kaiken muun lisäksi. Voin kohdallani vakuuttaa, että nämä teot eivät ole ihan mitättömiä. Rikoksia en ole tehnyt. Ainoastaa haitannut lähimmäisieni elämää ja vaikeuttanut kenties peruuttamattomasti omaa työuraani.
Miten käsittelette
luurangot sitten, kun...
19721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun alkoholisti lopettaa juomisensa, hänen tulisi ilman muuta tehdä tili menneisyytensä kanssa selväksi. Tätä edellyyttää jo toipumisenkin saaminen käyntiin.
Muuten juopon menneisyydestä kumpuaa aivan varmasti esiin tekoja, jotka syyllistävät hänet takaisin tuopin äärelle.
(Ei edes eräs agentti kykene elämään omaa tulevaisuuttaan ilman juoma-menneisyytensä selvittämistä.)
Paras apu tähän on terapia.
On vain varottava asiantuntemattoman terapeutin kynsiin joutumista, sillä jos terapeutti ei tunne alkoholismia sairautena, lähtee hän hakemaan sen syitä täysin väärältä suunnalta. Silloin seuraksena on yhtä lailla paluu juopon arkeen, ja usein vielä benzoilla höystettynä.
Terapia ainakin yksityisellä puolella tulee kuitenkin kalliiksi, ja julkisella sektorilla sitä saa odottaa liian (ehkä ratkaisevan liian) kauan.
AA:nkin käyttämä 12-askeleen ohjelma on hyvä opas.
Se pitää vain oivaltaa ja osata lukea sekä sisäistää.
Usein siitä "luetaan vain kirjaimet, eikä ymmärretä itse sanoja", eli ei nähdä metsää puilta. Hoetaan lauseita tyyliin "hauki on kala, hauki on kala", mutta ei ymmärretä mitä sillä tarkoitetaan.
AA:ssa toipumisen saaminen käyntiin riippuu siis hyvin paljon kyseisen ryhmän tasosta.
Ihanne tilanne olisi päästä ryhmäterapiaan hyvään hoitolaitokseen. Sellaiseen jossa ymmärretään alkoholismin sairauskäsite, ja jossa sinä saisit toipumisen vuorenvarmasti käynnistymään. Sieltä saisit silloin myös riittävät työkalut itsellesi ja raittiudellesi koko loppuelämäksi.
Hyvässä hoitomallissa on vielä eräs tärkeä pointti. Alkoholismi kun on aina kuitenkin koko perheen sairaus.
Alkoholistin läheiset ovat usein sairaampia, kuin itse alkoholisti, ja tarvitsevat näinollen ehdottomasti myös apua omaan "alkoholismiinsa".
Muussa tapauksessa käykin hyvin pian niin, että ne läheiset saattavat yrittää saada alkoholistin takaisin juomaan. Heidän kipupisteensä kun ovat vielä hoitamattomina olemassa.
Alkoholismia on loppujen lopuksi helppo hoitaa, kunhan se vain tehdään kokonaisvaltaisesti ja oikein.
Toipunut alkoholisti ei kaipaa missään nimessä takaisin entiseen helvetilliseen elämäänsä, eikä näin ollen tunne tarvetta juoda enää.
Minua kiinnostaisi kovasti lisätieto tästä:
"On vain varottava asiantuntemattoman terapeutin kynsiin joutumista, sillä jos terapeutti ei tunne alkoholismia sairautena, lähtee hän hakemaan sen syitä täysin väärältä suunnalta."
Mainitset myös "alkoholin sairauskäsitteen". Mitä se tarkoittaa?
Monilla terapeuteilla tuntuu olevan pakkomielteenä etsiä alkoholismin syitä lapsuudesta. Inhottavinta tällainen puoskarointi on silloin, kun yritetään väkisin saada alkoholisti myöntämään, että "ehkäpä se naapurin setä sittenkin kosketteli jonnekin sinne".
Istunnot jatkuvat sitten 20min/viikko, benzoja napostellen, kunnes sekakäyttäjä-alkoholisti ei enää jaksa.
Alkoholismi-sairauden määrittelee mm. Amerikan lääkäriliitto seuraavasti: "Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys".
Suomessa useimmat hoitopaikat kuvittelevat, että alkoholismi on vain "opittu pahe", ja että alkoholisti näin pystyisi "oppimalla" muuttamaan juomistaan vähemmän haitalliseksi kohtuukäytöksi. (vrt. A-klinikat)
Oikeaoppinen hoitomalli nojaa siihen tosiasiaan, että alkoholismi on sairaus, ja ettei alkoholisti siksi kykene kontrolloimaan juomistaan. Mopo siis karkailee käsistä heti pitkänkin kuivuuden jälkeen.
Tämän vuoksi alkoholisti joutuukin lopettamaan juomisen kokonaan, että toipuminen sairaudesta voisi päästä alkamaan.
Millä eväillä itse olet toipunut? Itse harkitsen myllyhoitoa, oletko sen läpikäynyt?
Täällä usein näkee tätä AA:n tuputtamista! Onko se ainut tie toipumiseen? Olen pari kertaa käynyt, mutta tunsin oloni siellä vähintään tuskalliseksi. En pitänyt niistä yksinpuheluista alkuunkaan. En edes ymmärtänyt, mistä he puhuivat! Minulle vierasta kieltä. Voisiko olla niin, että minulla se ei toimi? Myllyhoitoon olen valmis menemään vaikkakin siellä on myös näitä AA-juttuja. Mutta - myös paljon muuta, näin uskon.
Kävin useita vuosia sitten Minnesota-mallisen hoidon. Pääsin siellä eroon alkoholin lisäksi myös minua vuosia koukuttaneista benzoista, joita minulle "määrättiin" olemattomaan paniikkihäiriöön.
Nehän olivat vain "hyviä" krapulalääkkeitä.
Hoitomallisssa oli raittiuteni kannalta hyvin ratkaisevaa se, että myös vaimo ja lapset saivat sieltä apua omaan sairastumiseensa.
Siitä oli valtava apu, kun palasin kotiin normaaliin elämään.
He tajusivat, etteivät he voi minua mitenkään tukea tai auttaa, vaan yhtälön täytyi toimia toisinpäin. Minun tuli tukea ja auttaa heitä.
Mielestäni AA ei ole ainoa tie toipumiseen, sillä itse en ole käynyt niissä palavereissa enää vuosiin. Ohjelmaa kyllä arvostan vieläkin.
Minulla on muutama todella hyvä(raitistunut) ystävä, joiden kanssa voin puhua ongelmistani.
Ehkä he korvaavat minulle ryhmäterapian.
AA:t kuvastavat hyvin siellä olevien ihmisten toipumisen tuskaa, joten en ihmettele vaikka se ei tunnukaan heti "omalta jutulta".
En kuitenkaan uskaltaisi kieltää ketään menemästä AA:han. Se olisi jo melko törkeätä provosointia.
Pelkkä Myllyhoito sinulle itsellesi ei vielä ehkä kuitenkaan riitä, vaan tarvitset senkin jälkeen koko elämän kestävää itsesi hoitamista.
Alkoholismista kun ei eroon pääse, vaikka pullon korkin kiertääkin kiinni.
Pääasia on kuitenkin, että ymmärrät olevasi sairas, ja että sinun on mahdollista toipua sairaudestasi. Ei koskaan parantua, mutta oppia elämään sen kanssa.
Minnesota -hoito on älyttömän kallis itse maksettavaksi! Ihan noin likviditeetinkin kannalta. En yhtään epäile hoidon tehokkuutta, mutta se hinta.
Miten itse arvioit Minnesotan ja myllyhoidon eroja. Myllyhoito olisi huomattavasti edullisempia ratkaisu, toimisikohan minulla riittävästi? Siihen voin sitoutua jälkihoitoineen. Pääseekähän myllyhoidossa eroon pahasta ihmispelosta?
Joo, tuo on lainaus myllyhoidon mainoksesta :)
Olen ymmärtänyt, että tästä sairaus -teemasta ei olla yksimielisiä. Sinänsä Usa:n lääkäriliiton suositus ei riitä minua vakuuttamaan asiasta.
Lienen siksikin eri mieltä kanssasi, että minä totesin oman alkoholismini olevan lapsuuden perheen kokemusten seurausta. Hoidoksi en tarvinnut muuta kuin päätöksen lopettaa.
Minun tapaukseni puoltaisi juuri tuota A-klinikan kantaa siis.
Aihe kiinnostaa minua kovasti, ja lukisin siitä mielelläni lisää - jonkinlaista tutkimusta tms. Pelkät dogmaattiset toteamukset asiasta eivät oikein tällaista skeptikkoa tyydytä.
Varsinkin, kun alkoholismissa on piirteitä, joita ei ole missään muussa sairaudessa. Kuten se, että siihen ei ole muuta hoitokeinoa kuin potilaan oma päätös olla terve.
hyviä raitistuneita ystäviä. Itsellänikin on muutamia sellaisia.
Ystävyytemme perustuu AA:ssa syntyneisiin suhteisiin. Tapaamme satunnaisesti myös palavereissa, emme ainoastaan kotioloissa tai matkoilla tai muissa yhteisissä riennoissamme.
On hienoa jos sinä onnistut raitistumaan omalla päätökselläsi. Geenisi ovat silloin kunnossa?
Yksimielisyys onkin vaikea juttu, sillä tuskin on olemassa montaakaan sairautta, joista ei esiintyisi erilaisia näkökantoja, ja niiden hoidossa erilaisia koulukuntia.
Alkoholismin hoidossa sairauskäsitteen omaksuminen on kuitenkin osoittautunut hyväksi ja toimivaksi lähtökohdaksi.
Silloin siinä pystytään hoitamaan alkoholistin sairasta egoa sekä viinakeskeistä ajatusmaailmaa.
Itse näkisin mielelläni tämän koulukunnan saavan enemmänkin jalansijaa virallisessa päihdehuollossamme, joka ei nykyisellään toimi.
Tunnen itse useita retkahtaneita, jotka ovat kertoneet, että juominen oli heti uudestaan kontrolloimatonta, eli vuosienkaan kuivuus ei muuttanut heidän suhdettaan alkoholiin. Kun kontrolli oli kerran menetetty, sitä ei takaisin enää saanut.
Sinun mallissasi sinä olet nyt kunnossa, ja voit siis huoleti ottaa kohtuudella, vai mitä? Voitko siis aloittaa juomisen "puhtaalta pöydältä"?
Itse en niin kovasti kaipaa tutkimustuloksia tai lukemista A-klinikan mallistakaan, sillä minulle riittää ihan tieto siitä ettei se malli toimi.
Eikö tästä asiasta voi esittää kysymyksiä tai pyytää mielipiteille mitään perusteluja? Tämä tuntuu olevan sinulle yhtä tiukkaa ja dogmaattista kuin joillekin uskonto.
Ilmeisesti. Minä en ymmärrä, en sitten lainkaan. Minusta aivan kaikesta pitäisi pystyä edes keskustelemaan ja kaikille mielipiteille pitäisi olla edes joku perustelu - muu kuin "näin se on ja näin on hyvä".
kaikkea sisältyy hoitopäätökseesi olla terve.
Sen ymmärrän, että päätökselläsi olet lopettanut juomisen. Lauseestasi voi saada myös käsityksen, että olet lopettanut alkoholismisi, joka on sinulle syntynyt lapsuuden kokemuksista.
Onpa kummallista, olen ilmeisesti sohaissut varsinaiseen kusiaispesään :)
"Lauseestasi voi saada myös käsityksen, että olet lopettanut alkoholismisi, joka on sinulle syntynyt lapsuuden kokemuksista. "
Voi ilmeisesti saada "käsityksen", jos oikein haluaa "käsittää" ja yhdistää kaksi erillistä virkettä toisiinsa (joista toinen on kirjoituksen alussa ja toinen lopussa).
Olin alkoholisti ja päätin lopettaa juomisen. Lopetin 2,5 vuotta sitten. En syönyt mitään lääkkeitä, en käynyt AA:ssa, terapiassa, myllyhoidossa tms. Lopetin samalla myös tupakanpolton, mutta söin siihen kyllä nikotiinipurkkaa.
Onko siis niin, että en ollut sairas alkoholismista, koska tervehdyin asiaankuulumattomalla tavalla. Mutta olin sairas nikotinismista, koska tarvitsin hoitoa?
Vai miten tämä nyt pitäisi ymmärtää "oikein"?
Geenit kunnossa: Isä alkoholisti, hirttäytyi, äidinisä alkoholisti, ampui itsensä. Isoisä absolutisti, koska tappoi ihmisen nuorena humalapäissään.
Geenit on kunnossa, kerrassaan.
jossa voit kuunnella ja keskustellakin juuri noista asioista ja juuri sellaisten kanssa, jotka ovat läpikäyneet ennen sinua nuo asiat.
yritä siellä ottaa oppia ex-juopoilta, joilla elämä on kaikin puolin järjestyksessä.
jaksavat nauraa ja iloitakin.
väistä saarnaajia ja riitelijöitä. yritä kuitenkin sietää heitä, he vaan ovat pihalla kaikesta.
viina on tehnyt tuhonsa.
on AA:n piirissä syntynyt tukihenkilö- ja kummi-käytäntö. Kun alkoholisti on kertonut väärät tekonsa toiselle (jo raittiille) alkoholistille, voi tämän kanssa harkita, mitkä teot on hyvitettävä lähimmäisilleen ja miten. Aina hyvittäminen ei ole mahdollista ja toisinaan se ei ole viisastakaan ainakaan heti.
Raittiuden myötä työelämässä yleensä saa vastuunalaisempia tehtäviä, toisaalta ulkoinen menestys ei ehkä enää merkitse samaa kuin juovana aikana.
Tärkeintä on, että perheesi ja työyhteisösi oppivat luottamaan raittiutesi pysyvyyteen. Siinä AA on ollut avuksi tuhansille suomalaisille.
Ja lakkaa notkumassa itsesäälissä.
Aika parantaa. Korkeampi voim ei.
Mene tarvittaessa ammattiauttajalle = psykologi. Ja juttele huolet pois.
Huolehtijaainesta ja masennusta on joka alkoholin suurkuluttajalla.
Kirjoitit seuraavaa:
"Mene tarvittaessa ammattiauttajalle = psykologi. Ja juttele huolet pois."
Miten se käytännössä toteutuu?
Yksityinen "ammattiauttaja" maksaa maltaita, eikä 20min/vko auta alkoholistia muuta kuin juomaan lisää "luvan kanssa" paremmalla omalla tunnolla.
Julkisella puolella joutuu odottamaan ehkä kuukausiakin, että pääsee juttelemaan asioistaan.
Lopputulos on kuuitenkin sama kuin yksityiselläkin puolella.
A-klinikalla pääsee terapeutin juttusille ehkä muutamassa viikossa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä juomisen lopettamisen kanssa.
Kun et selvästikään tiedä "miksi jeppe juo", niin mikä on motiivisi tulla jakamaan toimimattomia ohjeita? Oman pahan olon purkaminenko vain?
Kaikenmaailman saatanan törppöjä täälläkin on aukomassa kirjallisesti päätänsä.
Kasva, jos osaat.
Kaiken kaikista asioista tietävät ovat yleensä eniten hukassa. tuo kukkiminen ja negatiivinen asenteesi näköjään viittaisi siihen, että olet juuri masentunut ja avuton.
Hae apua. Asenteesi ratkaisee, saatko sitä. Besserwissereiden on parempi vaikka juodakin ittensä hengiltä ;).