Hakekaa apua

kun kerran itsekkin sen tajuatte, että teillä ei ole kaikki kunnossa. Tämä palsta on hyvä, koska täältä saa sitä "ensiapua" tietojen muodossa, sekä myöskin lohduttamista. Se kuitenkin, että eivät esim. paniikkihäiriöt tai vastaavat häivy ilman tarvittavia hoito/terapiajaksoja tietenkin lääkitys on katsottava.
Usein täällä kysellään samojen oireiden puitteissa, mitä voisi tehdä, kun ei uskalleta mennä esim muiden ihmisten joukkoon. Tilatkaa se lääkäri itsellenne ajoissa ja välittäkää itsestänne. Myöskin se ihmetyttää, kun näissä keskustelijoissa on niin paljon nuoria, että minkälaiset kotiolot heillä/teillä oikein on? Eikä äidille tai isälle voi aina kertoa omista asioista, vaikeistakin? Ellei voi, niin silloin etappina on kouluterv.hoitaja, TK:n lääkäri, ja sen jälkeen depressiohoitaja. Hakekaa ihmiset apua, kun kerran sitä tarvitsette. On aivan turhaa kärsiä, kun auttavia tahoja löytyy.
2247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...kanssasi. Tänä päivänä on apua saatavissa toisin kuin vuona1971 kun itse sairastuin...onneksi minäkin sain apua vuonna 1988.Pärjäillään !

Äänestä

Ehei käy.
Niin kauan kuin parantavaa hoitoa ei ole tarjolla, en mene lääkärin tai muunkaan farmamafian edustajan vastaanotolle. Apu on suunnilleen yhtä tyhjän kanssa, joten pidän mieluummin rahat itselläni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmiset kirjoitti:

kun kerran itsekkin sen tajuatte, että teillä ei ole kaikki kunnossa. Tämä palsta on hyvä, koska täältä saa sitä "ensiapua" tietojen muodossa, sekä myöskin lohduttamista. Se kuitenkin, että eivät esim. paniikkihäiriöt tai vastaavat häivy ilman tarvittavia hoito/terapiajaksoja tietenkin lääkitys on katsottava.
Usein täällä kysellään samojen oireiden puitteissa, mitä voisi tehdä, kun ei uskalleta mennä esim muiden ihmisten joukkoon. Tilatkaa se lääkäri itsellenne ajoissa ja välittäkää itsestänne. Myöskin se ihmetyttää, kun näissä keskustelijoissa on niin paljon nuoria, että minkälaiset kotiolot heillä/teillä oikein on? Eikä äidille tai isälle voi aina kertoa omista asioista, vaikeistakin? Ellei voi, niin silloin etappina on kouluterv.hoitaja, TK:n lääkäri, ja sen jälkeen depressiohoitaja. Hakekaa ihmiset apua, kun kerran sitä tarvitsette. On aivan turhaa kärsiä, kun auttavia tahoja löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu