Tarinani..
Tämä ehkä alkoi jo Lukion alussa, kun ensimmäistä kertaa näin tämän tytön. Silloin en ajatellut että siinäpä se on, se johon näin rakastuisin. Päivät meni, viikonloput tuli ja meni sitä tyttöä enempää ajattelematta. Sitten kuitenki tuossa ennen kesälomaa huomasin tämän tytön taas, kun oli muutamii samoja kursseja, ja siinä se taisi tapahtua, joka päivä se tyttö katso minua silmiin ja olin varma että se pitää minusta, sen kuin vain puhumaan menisi.
Tähään väliin vähän minusta, voi kuullostaa tyhmältä. Olen siis kiva ja kiltti poika (kai)
ja kaiken lisäksi sen verran komea että kerään tyttöjen katseet minne tahansa menen.
sen vaan huomaa kun tytöt katsoo eri tavalla kuin normaalisti minne tahansa menen.
En tietenkään voi varmasti sanoa. Mutta ylä-asteelta saakka olen saanut tietää kaverien kautta ja kuullu asioita että tytöt tykkää minusta, en itse ole ollut kiinnostunut kyseisistä tytöistä vaikka viehättäviä tyttöjä onkin. Olen myös saanut paljon puheluita tytöiltä mm: koulusta tai kaverin kavereilta, ja viestejä jossa sanotaan
että olet söpö jne. Ja kaikkea muuta hauskaa on tapahtunut.
En ole itsekäs. Enkä pidä itseäni niin hyvännäköisenä kuin minua on sanottu. Ja en halua tyttöjä vaan olen aina yrittänyt etsiä sellaista tyttöä joka on juuri se. En siis ikinä ole ollut suhteessa tytön kanssa. Mutta uskoisin kyllä että pärjäisin sellaisessa.
Tälläkin hetkellä koulussa on varmasti monta jotka on ihastunut minuun, tai katseista päätellen, kyllä sen voi sanoa. Olen myös mielestäni erilainen tai eikö me kaikki. Olen vain koulussa opiskelemassa ja sitten kotiin ja läksyt ja koneelle, tai juoksemaan. Harrastan juoksua, jonka oikeastaan aloitin kyseisen tytön takia.
Mutta niin.
Kesä oli kauhein ja parhain kesä mikä minulla on ollut. Muutuin varmaan ihan täydellisesti. Aloitin juoksun. lopetin kaikenlaisen pelien pelaamisen (kaverit ihmetteli että mikä sinulle on tullut), olin vain hiljaa, että aattelin tässä kuntoa parantaa. heeh.
Asun maalla ja tämä tyttö asuu kaupungissa, joten kesän alussa päätin alkaa liikkumaan, ja aloitin pyöräilemällä. Pyöräilin joka päivä muutamaa päivää lukuunottamatta sen tytön talon ohitse, toivoen että näkisin sen. pyöräilin kaupunkia ympäri jos se vaikka tulisi vastaan. Sain tietää että tyttö on töissä yhdessä kiskassa, sen jälkeen menin pyöräilemään sen kiskan ohitse monta kertaa kesän aikana, vain siinä toivossa että näkisin sen. Kesän aikana oli muutama kerta kun katseemme kohtasivat ja niistä näki että kyllä se vielläkin minusta pitää. Vaikka pelkäsin jo menettäneeni hänet. Siinä ne kesän päivät meni ajatellen sitä tyttöä, ja en epäile vaikka se tyttökin ajatteli koko ajan minua.
Koulu taas alkoi, ensimmäisenä päivänä näin sen, sen kaveri katso minua ja sen jälkeen se tyttö katsoi minua, näytti siltä kuin ne olisi puhuneet minusta jotain.
Siinä ne koulun alkupäivät taas menivät ja katseita riitti ja toilotin itselleni että, mene jo puhumaan vaiko pitääkö sinun oikeasti menettää se ennen kuin ymmärrät.
Sitten yksi päivä ne katseet loppuivat kuin tuhkatuuleen, ihmettelin sitä ja melkein itkin koska luulin menettäneeni hänet. Koko viikkoon ei mitää, olin kuin ilmaa.
Kunnes yksi maanantai se taas alkoi ja olin ihmeissäni että oikeastiko se viellä minusta pitää.
Tähän väliin viellä tästä tytöstä.
Tämä tyttö on siis todella kaunis ja suloisin ikinä. Ja mitä parhainta kun se katsoo minua, se on kuin koukkuun olisi jäänyt. Jos se tyttö katoaisi ja en ikinä näkisi sitä, en tiiä pystyisinkö elämään. Tarvitsen sitä tyttöä, ja epäilen että se tyttö tarvitsisi minua.
Tämä tyttö ei paljon poikien kanssa pyöri ja se on hyvä asia, en halua tyttöä joka tuntee kaikki pojat. Tunnen jo mustasukkaisuutta kun edes joku poika puhuu sen kanssa. Yleensä tämä tyttö hakeutuu kavereidensa luokse jotka kaikki on mukavia ja sellaisia jotka ei paljon poikien kanssa ole tekemisissä.
Niitä katseita sitten taas tuli, ja olin masentunut kun joka päivä piti kotiin mennä vaikka kuinka yritin ja yritin jotain tehdä, mutta jokin aina esti. (se on niin helppo ajatella, mutta tosipaikan tullessa kaikki on toisin), joskus se katso minua vähän surullisen näköisellä ilmeellä ja joskus taas iloisesti ja hymyillen.
Monen yksinäisen kotimatkan jälkeen, se tyttö sitten lopetti taas katseet ja taas pelkäsin, vaikka kyllä ymmärsin että miksi ihmeessä se tyttö jaksaisi minua katsella kun en tee mitään. Joka ilta ajattelin että mitä huomenna koulussa tapahtuu meidän välillä ja toivoin ihmeen tapahtuvan.
Olen ajatellu että ehkä aika näyttää, ja jos jatkan näin niin ehkä jotain viellä tapahtuu ja saan sen tytön. Ja niin ajattelen vielläkin, mutta joka päivä on niin vaikee kun tiedän että ei se enää ajattele minua ja että kyllä se oikeasti nyt on ohi, vaikka niin ajattelin viimeksikin ja toisin oli.
Yrtyksiä minulta löyty, yritin hankkia kyseisen tytön numeron, ja sain numeron ja laitoin viestin. Mutta minun onnella se olikin väärä numero, heeh. Se soitti takaisin ja olin vain että, "sori, väärä numero"
oi että, tietäispä se tyttö mitä kaikkea olen sen vuoksi tehnyt ja kuinka paljon olen kärsinyt.
Ei tässä kyllä mitään järkeä ole. Huomasin tämän tytön osallistuvan jonkin verran koulun toimintaan, mitä itse en tehnyt ollenkaan, mutta en tiiä mitä minuun on tullut.
osallistuin ihan ihme juttuihin ja niistä kerty vain lisää ongelmia. Ja en ymmärrä mitä teen aina. Tämä meidän juttu on aika hauska ja samalla niin surullinen tapaus.
Voin olla väärässä mutta nyt tuntuu siltä että en usko että tästä tulisi mitään ja en ikinä löytäisi mitään niin hienoa kuin tämän tytön. (toivon kerrankin olevani väärässä)
Mutta luovuttaa en aio. Jatkan kai sitten elämäni loppuun saakka kunnes sitten joskus teen jotain. Tiedän ja uskon kyllä tekeväni jotain mutta välillä tuntuu että se on niin vaikeata ja kuitenkin niin helppoa. Todellakaan se ei olisi niin vaikeata kuin kuvittelen,
siinä vaan kun menisi puhumaan, mitä tahansa sanoisi, siitä se lähtisi. Mutta siinäpä se, en pysty tekemään sitä. (tietäisinpä miksi), tuskin pystyn edes "hei" sanomaan.
Ajattelin tossa yksi päivä että jos mielessäni sanon sille näkemiin ja jatkaisin vain, mutta ei se onnistunut, niin helppo asia mutta ei minulle. Olen ennenkin ihastunut, ja tiedän mitä se on. Tämä on ihan eri juttu. Tuntuu kuin tuntisi tytön mutta eihän sitä voi sanoa. (on tullut kyllä muutamia yllättäviä asioita esille, huonoja kuten hyviäkin)
Olen yrittänyt etsiä syytä sille jotta voisin mennä puhumaan, ja olen ajatellut pyytää sen tanssiparikseni Vanhojen tansseihin. (jos uskaltaisin), en ymmärrä miksi rakkaus ei ole tarpeeksi hyvä syy minulle.
Muutuinko turhaan? mielestäni en, muutuin tytön takia ja muutuin parempaan suuntaan. Voin vain kiittää tyttöä tästä kaikesta.
Yritinkö liian vähän?
enkö näyttänyt tytölle tarpeeksi sitä että pidän siitä? (tietääköhän tyttö että pidän siitä, entä jos tietää ja ei haluasikaan olla minun kanssa enään, tai ei ikinä halunnutkaan)
mitä tein, tai oikeastaan mitä jätin tekemättä?
Haluaako tyttö edes nähdä minua enään?
pitäisikö minun vain lähteä ja jättää tyttö? välittäisköhän se tyttö enään jos lähtisin?
entä jos kuolisin? haittaiskohan se sitä tyttöä?
sillä jos se kuolisi, olisin loppuelämäni surullinen.
Olenko vain se joku poika tytölle vai olenko juuri se?
Entä jos menisinkin puhumaan tytölle, en tiiä haluasinko olla enää sen kanssa?
entäs jos en pystykkään olemaan enään kaiken jälkeen?
mitä jos se tyttö ei ikinä pitänytkään minusta?
Entäs se tyttö luulee, että eihän tollanen voi minuun ihastua?
Entä jos saan tietää jotain kauheata siitä ja en tiedä pystyisinkö olemaan enään sen kanssa? oikeastaan mikään ei voi olla niin kauheata, haluan olla sen tytön kanssa ja tekisin kaikkeni.
Vaikka on selvinyt asioita joista en itse pidä.
En vain enään tiedä pitäisikö minun jatkaa yrittämistä vai vain yrittää lopettaa. Ketä se oikeastaan kiinnostaa. Jos lopettaisin, tiedän että katuisin sitä loppuelämäni. Mutta jos annan ajan kulua, se tulee viellä olemaan liian myöhäistä.
Mutta hei, kiitoksia jos luit. Tyyylsä jaa pitkääää love story.
Tämä ehkä alkoi jo Lukion alussa, kun ensimmäistä kertaa näin tämän tytön. Silloin en ajatellut että siinäpä se on, se johon näin rakastuisin. Päivät meni, viikonloput tuli ja meni sitä tyttöä enempää ajattelematta. Sitten kuitenki tuossa ennen kesälomaa huomasin tämän tytön taas, kun oli muutamii samoja kursseja, ja siinä se taisi tapahtua, joka päivä se tyttö katso minua silmiin ja olin varma että se pitää minusta, sen kuin vain puhumaan menisi.
Tähään väliin vähän minusta, voi kuullostaa tyhmältä. Olen siis kiva ja kiltti poika (kai)
ja kaiken lisäksi sen verran komea että kerään tyttöjen katseet minne tahansa menen.
sen vaan huomaa kun tytöt katsoo eri tavalla kuin normaalisti minne tahansa menen.
En tietenkään voi varmasti sanoa. Mutta ylä-asteelta saakka olen saanut tietää kaverien kautta ja kuullu asioita että tytöt tykkää minusta, en itse ole ollut kiinnostunut kyseisistä tytöistä vaikka viehättäviä tyttöjä onkin. Olen myös saanut paljon puheluita tytöiltä mm: koulusta tai kaverin kavereilta, ja viestejä jossa sanotaan
että olet söpö jne. Ja kaikkea muuta hauskaa on tapahtunut.
En ole itsekäs. Enkä pidä itseäni niin hyvännäköisenä kuin minua on sanottu. Ja en halua tyttöjä vaan olen aina yrittänyt etsiä sellaista tyttöä joka on juuri se. En siis ikinä ole ollut suhteessa tytön kanssa. Mutta uskoisin kyllä että pärjäisin sellaisessa.
Tälläkin hetkellä koulussa on varmasti monta jotka on ihastunut minuun, tai katseista päätellen, kyllä sen voi sanoa. Olen myös mielestäni erilainen tai eikö me kaikki. Olen vain koulussa opiskelemassa ja sitten kotiin ja läksyt ja koneelle, tai juoksemaan. Harrastan juoksua, jonka oikeastaan aloitin kyseisen tytön takia.
Mutta niin.
Kesä oli kauhein ja parhain kesä mikä minulla on ollut. Muutuin varmaan ihan täydellisesti. Aloitin juoksun. lopetin kaikenlaisen pelien pelaamisen (kaverit ihmetteli että mikä sinulle on tullut), olin vain hiljaa, että aattelin tässä kuntoa parantaa. heeh.
Asun maalla ja tämä tyttö asuu kaupungissa, joten kesän alussa päätin alkaa liikkumaan, ja aloitin pyöräilemällä. Pyöräilin joka päivä muutamaa päivää lukuunottamatta sen tytön talon ohitse, toivoen että näkisin sen. pyöräilin kaupunkia ympäri jos se vaikka tulisi vastaan. Sain tietää että tyttö on töissä yhdessä kiskassa, sen jälkeen menin pyöräilemään sen kiskan ohitse monta kertaa kesän aikana, vain siinä toivossa että näkisin sen. Kesän aikana oli muutama kerta kun katseemme kohtasivat ja niistä näki että kyllä se vielläkin minusta pitää. Vaikka pelkäsin jo menettäneeni hänet. Siinä ne kesän päivät meni ajatellen sitä tyttöä, ja en epäile vaikka se tyttökin ajatteli koko ajan minua.
Koulu taas alkoi, ensimmäisenä päivänä näin sen, sen kaveri katso minua ja sen jälkeen se tyttö katsoi minua, näytti siltä kuin ne olisi puhuneet minusta jotain.
Siinä ne koulun alkupäivät taas menivät ja katseita riitti ja toilotin itselleni että, mene jo puhumaan vaiko pitääkö sinun oikeasti menettää se ennen kuin ymmärrät.
Sitten yksi päivä ne katseet loppuivat kuin tuhkatuuleen, ihmettelin sitä ja melkein itkin koska luulin menettäneeni hänet. Koko viikkoon ei mitää, olin kuin ilmaa.
Kunnes yksi maanantai se taas alkoi ja olin ihmeissäni että oikeastiko se viellä minusta pitää.
Tähän väliin viellä tästä tytöstä.
Tämä tyttö on siis todella kaunis ja suloisin ikinä. Ja mitä parhainta kun se katsoo minua, se on kuin koukkuun olisi jäänyt. Jos se tyttö katoaisi ja en ikinä näkisi sitä, en tiiä pystyisinkö elämään. Tarvitsen sitä tyttöä, ja epäilen että se tyttö tarvitsisi minua.
Tämä tyttö ei paljon poikien kanssa pyöri ja se on hyvä asia, en halua tyttöä joka tuntee kaikki pojat. Tunnen jo mustasukkaisuutta kun edes joku poika puhuu sen kanssa. Yleensä tämä tyttö hakeutuu kavereidensa luokse jotka kaikki on mukavia ja sellaisia jotka ei paljon poikien kanssa ole tekemisissä.
Niitä katseita sitten taas tuli, ja olin masentunut kun joka päivä piti kotiin mennä vaikka kuinka yritin ja yritin jotain tehdä, mutta jokin aina esti. (se on niin helppo ajatella, mutta tosipaikan tullessa kaikki on toisin), joskus se katso minua vähän surullisen näköisellä ilmeellä ja joskus taas iloisesti ja hymyillen.
Monen yksinäisen kotimatkan jälkeen, se tyttö sitten lopetti taas katseet ja taas pelkäsin, vaikka kyllä ymmärsin että miksi ihmeessä se tyttö jaksaisi minua katsella kun en tee mitään. Joka ilta ajattelin että mitä huomenna koulussa tapahtuu meidän välillä ja toivoin ihmeen tapahtuvan.
Olen ajatellu että ehkä aika näyttää, ja jos jatkan näin niin ehkä jotain viellä tapahtuu ja saan sen tytön. Ja niin ajattelen vielläkin, mutta joka päivä on niin vaikee kun tiedän että ei se enää ajattele minua ja että kyllä se oikeasti nyt on ohi, vaikka niin ajattelin viimeksikin ja toisin oli.
Yrtyksiä minulta löyty, yritin hankkia kyseisen tytön numeron, ja sain numeron ja laitoin viestin. Mutta minun onnella se olikin väärä numero, heeh. Se soitti takaisin ja olin vain että, "sori, väärä numero"
oi että, tietäispä se tyttö mitä kaikkea olen sen vuoksi tehnyt ja kuinka paljon olen kärsinyt.
Ei tässä kyllä mitään järkeä ole. Huomasin tämän tytön osallistuvan jonkin verran koulun toimintaan, mitä itse en tehnyt ollenkaan, mutta en tiiä mitä minuun on tullut.
osallistuin ihan ihme juttuihin ja niistä kerty vain lisää ongelmia. Ja en ymmärrä mitä teen aina. Tämä meidän juttu on aika hauska ja samalla niin surullinen tapaus.
Voin olla väärässä mutta nyt tuntuu siltä että en usko että tästä tulisi mitään ja en ikinä löytäisi mitään niin hienoa kuin tämän tytön. (toivon kerrankin olevani väärässä)
Mutta luovuttaa en aio. Jatkan kai sitten elämäni loppuun saakka kunnes sitten joskus teen jotain. Tiedän ja uskon kyllä tekeväni jotain mutta välillä tuntuu että se on niin vaikeata ja kuitenkin niin helppoa. Todellakaan se ei olisi niin vaikeata kuin kuvittelen,
siinä vaan kun menisi puhumaan, mitä tahansa sanoisi, siitä se lähtisi. Mutta siinäpä se, en pysty tekemään sitä. (tietäisinpä miksi), tuskin pystyn edes "hei" sanomaan.
Ajattelin tossa yksi päivä että jos mielessäni sanon sille näkemiin ja jatkaisin vain, mutta ei se onnistunut, niin helppo asia mutta ei minulle. Olen ennenkin ihastunut, ja tiedän mitä se on. Tämä on ihan eri juttu. Tuntuu kuin tuntisi tytön mutta eihän sitä voi sanoa. (on tullut kyllä muutamia yllättäviä asioita esille, huonoja kuten hyviäkin)
Olen yrittänyt etsiä syytä sille jotta voisin mennä puhumaan, ja olen ajatellut pyytää sen tanssiparikseni Vanhojen tansseihin. (jos uskaltaisin), en ymmärrä miksi rakkaus ei ole tarpeeksi hyvä syy minulle.
Muutuinko turhaan? mielestäni en, muutuin tytön takia ja muutuin parempaan suuntaan. Voin vain kiittää tyttöä tästä kaikesta.
Yritinkö liian vähän?
enkö näyttänyt tytölle tarpeeksi sitä että pidän siitä? (tietääköhän tyttö että pidän siitä, entä jos tietää ja ei haluasikaan olla minun kanssa enään, tai ei ikinä halunnutkaan)
mitä tein, tai oikeastaan mitä jätin tekemättä?
Haluaako tyttö edes nähdä minua enään?
pitäisikö minun vain lähteä ja jättää tyttö? välittäisköhän se tyttö enään jos lähtisin?
entä jos kuolisin? haittaiskohan se sitä tyttöä?
sillä jos se kuolisi, olisin loppuelämäni surullinen.
Olenko vain se joku poika tytölle vai olenko juuri se?
Entä jos menisinkin puhumaan tytölle, en tiiä haluasinko olla enää sen kanssa?
entäs jos en pystykkään olemaan enään kaiken jälkeen?
mitä jos se tyttö ei ikinä pitänytkään minusta?
Entäs se tyttö luulee, että eihän tollanen voi minuun ihastua?
Entä jos saan tietää jotain kauheata siitä ja en tiedä pystyisinkö olemaan enään sen kanssa? oikeastaan mikään ei voi olla niin kauheata, haluan olla sen tytön kanssa ja tekisin kaikkeni.
Vaikka on selvinyt asioita joista en itse pidä.
En vain enään tiedä pitäisikö minun jatkaa yrittämistä vai vain yrittää lopettaa. Ketä se oikeastaan kiinnostaa. Jos lopettaisin, tiedän että katuisin sitä loppuelämäni. Mutta jos annan ajan kulua, se tulee viellä olemaan liian myöhäistä.
Mutta hei, kiitoksia jos luit. Tyyylsä jaa pitkääää love story.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen siis yrittänyt saada puhelinnumeron, mietin vain että jos oikeasti saisin sen. Luulisin että pytyisin laittaa viestin ja kysyä että haluaako se tavata ja selvittää asioita. Ja jos se kertoo että se ei ole kiinnostunut, en aio painostaa häntä sen enempää, ja olisin surullinen loppuelämäni.
Mutta miten ihmeessä saisin sen, kokeilin Eniron sivuilta hakea sen numeroa, laitoin viestiä numeropalveluun. Ei vastausta :(
Toi sun tilanteessa on niin paljon tuttuja piirteitä. Itselläni on miltein sama ongelma... Jatkunutkin kenties yhtä kauan...
Katse on se, mikä vangitsee tytössä. Katso häntä usein silmiin, suoraan. Muista hymyillä myös. Tervehdi häntä, ala puhumaan hänen kanssaan vaikka säästä. Ihan mistä vain:D Ehkä sitä kautta saat kysyttyä puhelinnumeroa.
Tiedän kuitenkin, että se on vaikeaa mennä puhumaan.. Tai mistä sitä puhuisi? Olisi paljon sanottavaa, mutta ei vain saa sanotuksi.. Pitäisi kerätä rohkeutta tarpeeksi...
Mutta mitäs tässä oikeen yritän "neuvoa", kun en itsekään pysty toimimaan.. En suoraan sanottuna uskalla. Pelkään, että ystävyytemme hajoaa... Jos siis kerron tunteistani.. Se pelottaa eniten. Mutta toisaalta, ei siinä voi paljoa hävitä... Kannattaa siis puhua, mutta ei odottaa liian kauaa..
Kannattaa siis toimia. Tämä tekstini on vain ajatksen tuottamaa höpinää, ei tarjoa minkäänlaista neuvoa.. Tai mistä minä sen tiedän. Tiedän kuitenkin sen, että katse, tytön katse on kauneinta.. :)
Juuh, eihän tuohon nyt neuvoja oikeastaan löydy.
Kyllä tiedän varmaan mitä pitäisi tehdä. Mutta kaikenlaista pelkään vain.
Ja niistä katseista, olen varma että olen tehnyt sen tytön hulluksi. Joskus aikoinaan ne katseet oli vaan niin jotain. Ja nyt ajattelen että olipa silloin helppoa jos olisi takaisin vain kunnolla katsonut. Nykyään niitä katseita tulee niin paljon harvemmin, mutta silti niistä löytyy niitä samoja piirteitä kuin ennenkin.
Luulen kuitenkin että tyttö tietää että pidän siitä, ja ehkä epäilee sitä niin kuin myös minäkin.
Tuossa kun noita muita tarinoita lueskelee, niin tulee kyllä tunne että onpa teillä helpon tuntuisia tapauksia, olette sentään joskus puhunut ihastuksillenne,(tai löytyy puhelinnumero tai msn) kun minä taas, epätoivoisena yrittelen.
Kiva kun joku jaksoi lukea.
Ei niitä neuvoja tarvitse tulla.
olisi kiva ihan kuulla teiän tarinoita, ja lopputuloksia jos niitä viellä on.
Mutta, onnea yrityksille.
Nojuu... neuvona kuitenkin... Anna mennä vain.. Et häviä siinä kuitenkaan.. Näin ajattelin itsekin toimia.. Viimeisetkin rohkeuden rippeet ja menoksi, sen tytön vuoksi.
Vanhoihin. Tai lähesty jollakin muulla tapaa. Toi pariksi pyytäminen olisi kuitenkin sellanen tapa, että jos tyttö kieltäytyy niin ei myöskään hirveästi pidä sinusta. Ja, jos tulee parikses niin sit kaikki on sun käsissäs. Tsemppiä, tee jotain!