Miltä tuntuu kun

Kysymykseen vastaus, kun ekrran ksyyt. Miltä siis tuntuu.

Ensin tulee "tuossa on joku virhe". Sitten "ei tuo nyt voi olla totta" "apua, mitä helvettiä tässä nyt tehdään??" "mitähän mies ajattelee" "APUA!!!" "*epämääräistä kiroilua*"

Sitten voidaan lähteä kahteen suuntaan. Joko:

"tahdon tästä eroon. Äkkiä! Minne pitää soittaa? Tarkistanko neitstä? Soitan terveyskeskukseen ehkä ne siellä kertovat. Vai soitanko neuvolaan? Voi hitto kun olisi joku jolta kysyä!"

"voi paska. No helkkari, ei kai tässä sitten. Tehty mikä tehty. Pitänee kertoa miehelle että perhekoko kasvaa yhdellä... taas. Noh, olihan se jossain vaiheessa kai tehtävä... miksei sitten nyt."

Siinä kaksi päälinjaa joiden väliin mahtuu monta muuta.

Miltä sinusta tuntui?

***

kun aina vaan se yksi ainoa viiva vuosikausien turhan toivomisen, jatkuvan pettymisen, rikkipiikitetyn ihon ja tonnien rahanmenon jälkeen...

ottamaan asioista selvää ja varaamaan lääkäriaikaa.

jälkeen en tuntenut mitään muuta kuin inhoa. En halunnut lasta sille ku***äälle...

Muistan, että vähän hymy huulilla vielä oli testin ostamassa, vaikka merkit olivat selvät, niin silti jotenkin vielä asian kielsi mielestään täydellisesti: olenpa minä höperö kun tällaisiin vouhahdan, mutta teenpä testin silti, turhuuden varmistelua...

Isäntä makasi makuuhuoneessa, minä tein testin vessassa ja kun siinä piti odottaa se pari minuttia, niin en tietenkään odottanut, kun tavallaan piti selvänä, ettei siihen mitään viivoja kuitenkaan muodostu... Muutamassa kymmenessä sekunnissa hymy hyytyi, viiva piirtyi nopeasti ja selvästi esiin.

Siinä pimeni. Jotenkin ilmeisesti älähdin, sillä mies ilmestyi oven taakse hakkaamaan ja minä istuin pöntön päällä ja itkin. Ensi järkytyksessä jalat eivät oikein kantaneet ja teki mieli vain itkeä, sillä elämä tuntui päättyneen. Siitä illasta ja jutuista paljon en muista eteenpäin. Se oli ihmeellistä, kun minunkin mieheni puhui paljon (en muista tarkalleen mitä), yleensä on hyvin käytännönläheinen ihminen joka ei juuri avaudu. Jopa lenkillä käytiin yhdessä, vaikkei moniin vuosiin sitä ennen ollut suostunut käyttämään energiaa niin turhaan asiaan kun minun ja koiran kanssa lenkkeilyyn. Käveltiin pitkään pimeässä illassa ja puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin. Kaikki muut menot mitä sinä iltana olisi ollut unohtui ja keskityttiin vain siiehn yhteen asiaan.

Shokin vaiheet siinä tuli käytyä läpi. Kieltämistä ja epäuskoisuutta lukuunottamatta, sillä niitä olin käynyt läpi jo monta päivää ennen testin ostoa. Tuli viha, syyttely, suru. Maailma sulkeutui niin itsekeskeiseksi, vain oman järkytyksen ympärillä pyöriväksi, että tosissaan en muista miten miehelleni kävi, kävikö hän jotain shokkivaiheita läpi tai mitä hän yleensäkin puhui.