-merivartiostoa nyky Suomessa?Luin juuri että,on saatu tilausvaltuudet 13:lle uudelle vartioveneelle a.800000euroa kappale.Koko Suomen rannikko on nykyään tutka valvottu ja EU:n alueelle saa vapaasti liikkua jopa ilman passia.Kalustoa on kohta enemmän kuin armejalla mihin niitä tarvitaan.Mielestäni kyse on valtavasta verorahojen tuhlauksesta.Huviveneilykausikin on korkeintaan 4kk vuodessa mitä henkilökunta ja alukset puuhaavat 8kk vuodessa.Mitä oikeasti kuuluu ko.laitoksen toimenkuvaa?
mihin
tarvitaan
231713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
vastuu piiiitkästä rajasta suoraan EU'n ulkopuolelle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aluevesi
Totta haastat. Virpiniemessä, Oulun naapurissakin on kallis arsenaali merivartiostoa. Nekin rahat vois suunnata Kaakkois-suomeen ja Suomenlahdelle. Vai vartioiko ne ettei "Svedu" astu luvatta "Soomi" pojan maahan?
Rajalla onnykyään Zeritvin valtuudet -ja valtion organisaatiossa ne on suomen sisäministeriön sotajoukot. Oma johto ,omat aseet.
-Ja kun kaikki kuitenkin on nähnyt se ekan tuntemattoan sotilaan ,niin siitä on kiittäminen raja väkeä. Armeija ei siihen aikaan uskaltanut lainata tankkeja ja muuta kalustoa niinkin epä-YYA henkiseen projektiin. Rajalta löytyi apu. Yleensä mukavaa ja asiallista porukkaa -mutta onhan sinne kulkeutunut vähän sitä poliisihenkeä sen "leppoisan avarakatseisen olosuhteiden tuntijan sieluun"
pullistelevat pässit, kiusaavat tavallisia veneilijoitä. Koko rajavartiosto on ylimitoitettua toimintaa. Pienikin poikkeus rajoilla, aiheuttaa mahtavan "uutisoinnin" me ollaan me ollaan.... Biopässilaitosta voi bienentää buolella, ja vanhatkin alukset toimii.
Tärkeään asiaan puutuit. Hyvä. Kyllä taatusti olisi tarkistamisen varaa, kuinka paljon miehiä ja veneitä tarvitaan nykyään.
EU'n raja turvattavana - ei Itämerta Suomi tai kukaan muukaan omista kuin aluevesien osalta ja aluevedet raijttuvat kansainvälisiin vesiin?
Eikö aukea karttaa katsomalla??
laitteilla, Tutkat, kamerat,kuuntelut väylilä, todellinen EU-raja on maaraja, ja siellä ei silakoita tarvita, varsinkaan jos eivät osaa suunnistaa. Merivartiosto on aivan ylimitoitettu länsirannikolla.
Valvonta pitää sisällään myös sen, että on jotain kättäpitempää jolla pääsee paikanpäälle - ei tutka paljon auta hätistelyssä.
Pitää selvittää kuka ja millä lipulla jqa millä asialla .. jne jne jne ..
perävanan !! Tiesitkö sitä? hehe
Tässä postissa 90% on Paskaa sinä ole siitä 1% miltä nyt tuntuu??
mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm
Sä oot tosi tärkee ja sua tarvitaan,mutta että SÄ tiesit??
Mihin rajavartiostoa muka tarvitaan, ei yhtään mihinkään.
EU-alueelta pääsee kuka vaan laillisesti Suomeen julkisillakn kulkupeleillä. Venäläiset eivät piittaa vähääkään meikäläisten rajoista tai vartioinnista mikäli heidän etu sitä vaatii. Ajelevat mistä mieli tekee ja sitten lähettiläs käy pyytämässä anteeksi ja sillä hyvä.
Rajavartioston koptereihin ja veneisiin käytetyt rahat voitaisiin laittaa pelastustoimeen niin niistä olisi jotain apua.
Itärajalle tarvitaan, se on EU:n ulkoraja,ei perämerelle.
ja Suomella/EU'lla sitä riittää - alkavat heti ALUEVESIEN jälkeen.
kaikilta kirjoittajilta ihan poikkkeuksetta tajuamatta, että Suomessa meripelastusvastuu on juuri Merivartiostolla. En itsekään välitä noista "rajojen valvomisista" sen enempää, mutta ihan siviilielämän meriturvallisuutta sekä ne uudet partioveneet että helikopterit edistävät.
Vuonna 2002 on viimeksi sattunut uhreja vaatinut onnettomuus merialueella.Pelastus helikopterit kyllä ymmärrän mutta en tätä älytöntä partioveneiden määrää.Mihin muuten nämä "pelastusenkelit"tarvitsevat pistooleja jotka vyöllä roikkuen kulkevat pitkin saaristokylien raitteja,viimeksi torstaina Taalintehtaalla!
"En itsekään välitä noista "rajojen valvomisista" sen enempää, .."
Sitä haluatte - ovet selälleen? Laivalla somaliasta, kiinasta, intiasta, venäjältä, ...
Jessus idiootteja!
PS. Mitä tapahtuisi jos merirajaa ei valvottaisi?
PPS. Tutka ei siihen riitä. :)
vyöaseet, miksei sitten merivartijoilla, jotka hoitavat saaristossa osan poliisien tehtävistä?
Kyllä, minä kannatan täysin vapaata maailmaa ilman mitään rajoja. Ja idioottina pidän sinua ja sinunkaltaisia sellaisen vastustajia.
Idioottina minä pidän sellaista joka luulee että maailman sodat ja kaikkinainen vääryys ynnä epärehellisys loppuu siihen kun Suomen RV lopetetaan. Jos veneesi on huonosti hoidettu tai passisi talteenotettu ,on vain erittäin oikein että vietät muutaman unettoman yön omassa kotona ja sitten putkassa ja sitten taas toivottavasti omassa kotona.
Onko joku väittänyt sotien ja vääryyksien loppuvan rajojen aukaisuun? Mutta eivät rajat niitä myöskään estä tai vähennä.
Onhan se tietty niinkin että sopiihan suomeen väkeä. Tuloon vaikka venäjältä veneillä. Nii tai tanska salmista.Yrittihän se suomen RV tarjota Fokkeriaan espanjan rannikolle valvomaan ulkorajaa mutta nauroivat se koneen pihalle kun oli liian lyhyt lentoaika. Onhan suomi suuri maa ja maaseudulla tuhansia taloja ikkuna laudoitettuna. Toinen mokoma kesämökkeinä. Kyllä sinne sopii monenkansalaista väkeä. Ajattelin asiaa nyt toiselta kannalta mutta en siltikään näe mitään syytä lopettaa rajojen valvonta.