Maanantaina tuli 2kk täyteen ilman viinantippaakaan!
Olin 4vk myllyhoidossa Nukarissa jonka jälkeen olen harjoitellut elämistä raittiina.
Ei kyllä helppoa ole ollut aina,koska mies juo ja avioeroa suunnittelen,mutten halua enään palata vanhaan kuvioon tappeluineen,poliisien kotikäynteineen,krapulamorkkiksineen ja lasten pettymyksiin omiin vanhempiinsa.
Uskomatonta,että saatoin jättää kaunan ja katkeruuden Kalliolaan ja aloittaa elämäni uudestaan uudenlaisilla eväillä!Halu selvitä on niin suuri,että olen valmis tekemään mitä tahansa pysyäkseni raittiina,päivä kerrallaan.
Käyn kerran viikossa a-klinikalla juttelemassa ja lisäksi AA-ryhmissä 1-2 krt/viikko.Niistä saa voimaa.Alussa olin epäluuloinen,mutta ne tunteet on kyllä karisseet jo alkumetreillä.Vertaistuki on ERITTÄIN tärkeää!En ota stressiä askeleista,ekan ja tokan oon omaksunut ja niiden mukaan etenen.Mukava on myös tuntea itsensä tervetulleeksi muuallekin kuin kapakkaan!
Ja lasten ilo puolestani parantaa kaikki vanhat haavat,luottamuksen palautuminen ei ole mikään itsestäänselvä asia,mutta merkkejä ilmassa on ja se antaa mulle toivoa ja lohtua vaikeina päivinä.
Onneksi mulla on ihania ystäviä jotka tukevat mua täysillä.Vaikka he ovat taviksia(alkoholin kohtuukäyttäjiä)he tietävät etten itse siihen pysty,joten treffaamme kahviloissa tms ja olemme elvyttäneet uudelleen vanhaa juoksuharrastusta.
Lisäksi vanhempani tukevat minua,vaikka eivät hyväksy aikomaani eroa.En näe enää tulevaisuutta mieheni kanssa,hänellä ei korkki pysy kiinni ja puheyhteys on poikki,paitsi kun hän kännissä säälii itseään,tätä tapahtuu 1-2krt viikossa.
Silloin hän harrastaa monologeja joista ei myöhemmin muista mitään.Ihan niinkuin itsekin tein aikaisemmin..En ala hänen hoitajakseen,hän tietää kyllä mistä apua saa,muttei huoli.
Laitan itseni etusijalle,koska olen huomannut,että se on ainoa tapa(minulle)pysyä raittiina.Olen myös opetellut sanomaan EI ja se tuntuu hyvältä!
Kännykästä poistin kapakkakavereiden numerot ja heidän soittaessaan ilmoitan,että selvinpäin sitten uudestaan,koska olen lopettanut juomisen.Ei ole puhelin paljon soinut.
Etsin myös uutta työpaikkaa,työttömyyttä takana 1.5v ja nyt olisi energiaa,toivottavasti saan mukavan työn.
Menen eteenpäin pienin askelin,jättiläisduuni edessä omien asioiden selvittelyissä,mutta ei se mahdoton homma ole,jos HALUA löytyy ja sitähän multa löytyy.
Iloista raitista viikonloppua kaikille muillekin kärvistelijöille!
Olin 4vk myllyhoidossa Nukarissa jonka jälkeen olen harjoitellut elämistä raittiina.
Ei kyllä helppoa ole ollut aina,koska mies juo ja avioeroa suunnittelen,mutten halua enään palata vanhaan kuvioon tappeluineen,poliisien kotikäynteineen,krapulamorkkiksineen ja lasten pettymyksiin omiin vanhempiinsa.
Uskomatonta,että saatoin jättää kaunan ja katkeruuden Kalliolaan ja aloittaa elämäni uudestaan uudenlaisilla eväillä!Halu selvitä on niin suuri,että olen valmis tekemään mitä tahansa pysyäkseni raittiina,päivä kerrallaan.
Käyn kerran viikossa a-klinikalla juttelemassa ja lisäksi AA-ryhmissä 1-2 krt/viikko.Niistä saa voimaa.Alussa olin epäluuloinen,mutta ne tunteet on kyllä karisseet jo alkumetreillä.Vertaistuki on ERITTÄIN tärkeää!En ota stressiä askeleista,ekan ja tokan oon omaksunut ja niiden mukaan etenen.Mukava on myös tuntea itsensä tervetulleeksi muuallekin kuin kapakkaan!
Ja lasten ilo puolestani parantaa kaikki vanhat haavat,luottamuksen palautuminen ei ole mikään itsestäänselvä asia,mutta merkkejä ilmassa on ja se antaa mulle toivoa ja lohtua vaikeina päivinä.
Onneksi mulla on ihania ystäviä jotka tukevat mua täysillä.Vaikka he ovat taviksia(alkoholin kohtuukäyttäjiä)he tietävät etten itse siihen pysty,joten treffaamme kahviloissa tms ja olemme elvyttäneet uudelleen vanhaa juoksuharrastusta.
Lisäksi vanhempani tukevat minua,vaikka eivät hyväksy aikomaani eroa.En näe enää tulevaisuutta mieheni kanssa,hänellä ei korkki pysy kiinni ja puheyhteys on poikki,paitsi kun hän kännissä säälii itseään,tätä tapahtuu 1-2krt viikossa.
Silloin hän harrastaa monologeja joista ei myöhemmin muista mitään.Ihan niinkuin itsekin tein aikaisemmin..En ala hänen hoitajakseen,hän tietää kyllä mistä apua saa,muttei huoli.
Laitan itseni etusijalle,koska olen huomannut,että se on ainoa tapa(minulle)pysyä raittiina.Olen myös opetellut sanomaan EI ja se tuntuu hyvältä!
Kännykästä poistin kapakkakavereiden numerot ja heidän soittaessaan ilmoitan,että selvinpäin sitten uudestaan,koska olen lopettanut juomisen.Ei ole puhelin paljon soinut.
Etsin myös uutta työpaikkaa,työttömyyttä takana 1.5v ja nyt olisi energiaa,toivottavasti saan mukavan työn.
Menen eteenpäin pienin askelin,jättiläisduuni edessä omien asioiden selvittelyissä,mutta ei se mahdoton homma ole,jos HALUA löytyy ja sitähän multa löytyy.
Iloista raitista viikonloppua kaikille muillekin kärvistelijöille!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei se sen vaikeampaa ole.Tietysti asenne"valmis tekemään mitä tahansa" on oikea koska sillä juuri välttyy siltä,että ei tarvitse tehdä mitä tahansa.Tulee vaihtoehtoja elämään.Oikeistaan voi tehdä mitä haluaa.
Kiinnitin huomiota:
"Lisäksi vanhempani tukevat minua,vaikka eivät hyväksy aikomaani eroa.En näe enää tulevaisuutta mieheni kanssa,hänellä ei korkki pysy kiinni ja puheyhteys on poikki,paitsi kun hän kännissä säälii itseään,tätä tapahtuu 1-2krt viikossa."
Sinun pitää muistaa eroa harkitessasi ja (ehkä) toteuttaessasi elät omaa elämääsi ja vanhemmat elää omaansa.
Olen ollut nyt kuusi vuotta Kalliolan jälkeen raittiina ja kapakkatutut ei soittele ja hyvä niin.
Tsemppiä, elämä voittaa ja kärvistely muuttuu elämäniloksi!
kyllä. välillä ryminällä ja joskus vähän takaperinkin. ihan kuin oikeassa elämässä.
kun saat aikanaan eli mahdollisimman pian ukkos kanssa asiat selviks eli eri osoitteet lopullisesti nii sieltäkin puolelta helpottaa.
uusi elämä ja sen opettelu on haastavaa mutta on sulla hyvät neuvot ja se todella tärkeä vertaistuki. sen paremmin ei kai vois olla jos menneisyyteen vertaa ?
jos vielä tuntuu kärvistelyltä niin se tulee muuttumaan parempaan suuntaan, kun vaan ei anna hetken huumalle periksi.
alussa tuntuu että ei saa juoda, sitten tuntuu, että ei tarvitse juoda. sulla se hetki on lähempänä päivä päivältä.
tee kuten tiedät parhaaksi, ota vastaan ja anna tukea muillekin. sulla on siinä tärkeä osuus ja tärkeää kokemusta ja olet esimerkkinä monille perässä tulijalle.
iloista syyspäivää.
Itse kiinnitin huomiota erityisesti seuravaan, jota minä en osaa:
"Laitan itseni etusijalle,koska olen huomannut,että se on ainoa tapa(minulle)pysyä raittiina.Olen myös opetellut sanomaan EI ja se tuntuu hyvältä!"
Siellä myllyhoidossa tämän siis opit? Puriskohan minuunkin, alkaisin elämään itselleni?
Menitkö sinne hieman arkaillen vai takki auki? Milloin huomasit muutoksia itsessäsi? Oliko sinulla ihmispelkoja ja hävisivätkö ne tyyliin; nyt ei tarvitse pelätä enää ketään?
Kuulisin mielelläni vielä lisää myllyhoidosta. Olen itsekin sinne menoa suunnittellut.
Myllyhoidossa sain paljon työkaluja,joiden olemassaoloa en ollut tajunnut.
Aikaisemmassa elämässäni sain aina kuulla olevani itsekäs ja laiska juoppo ja uskoin siihen täysin itsekin.Kalliolassa tilanne muuttui ja sain erilaisia näkökantoja.
Menin sinne omasta aloitteesta,mutta melkoisen rikkinäisenä ja myös arkanakin.Pelkäsin etten ole tarpeeksi holisoitunut.No se pelko kyllä poistui 2 päivässä.Siellä sai ja piti PUHUA asioista niiden oikeilla nimillä ja kartoittaa myös kirjallisesti oma elämänsä viinan suhteen.Kaikki materiaali jäi itselle.
Kun katsoin viinan aiheuttamia tuhoja elämässäni tuli viimeinen piste omille haaveilleni jatkaa kohtuukäyttäjänä.Oli se rankkaa,mutta sain toivomani herätyksen.Samalla viha itseä ja muita kohtaan loppui.
Odotan uutta elämääni toiveikkaana,en enää pelkää huomista ja aamuisin,kuten eilen,on ihanaa herätä ja lähteä vaikka sienimetsään!
Niin ja ihmispelkoja mulla oli myös,mutta olin piilottanut ne huumorikuoren alle.Samoin tunsin suunnatonta vihaa miehiä kohtaan,mutta sekin jäi sinne,kuten pelko ihmisiin.Muutoksen itsessäni huomasin n viikko ennen kotiutumista.
Oma asenne ratkaisee hoidon onnistumisessa!
En usko, että minulla on asennepelkoa myllyhoitoon. Olen menossa sinne itseni (vaimo lapset) takia ja myös vaimoni toivomuksesta. Myös itse ajattelen joskus, olenko tarpeeksi juoppo sinne. Tänä vuonna olen juonut tammikuussa, jolloin toki tuli paljon ongelmia HÄPEÄ 2-3 KK!. Sen jälkeen heinäkuussa kolmena - neljänä iltan. Töihin menin aamulla, en juonut krapularyyppyjä. Ei tehnyt edes mieli. Kun tiesi, mitä siitä seuraa. Täyskaaos! Juomiseni on vähentynyt huomattavasti 2.5 vuoden aikana. Silti riippuvuuteni ei ole hävinnyt. Häviääkö se koskaan kokonaan, vähenee kenties. Toivon myllyhoidolta ILOISTA, huoletonta asennetta elämään. Haluan päästä irti ihmispeloistani, ne ovat suuri ongelmani! Nyt minua ahdistaa jokin. Onko se häpeä, ilmeisesti. Luen paraikaa kirjoja tästä.
valitsemallasi tiellä! Mukavaa että kirjoitit hyvästä olostasi. Tarttui minuunkin.