OmmeFatima ja Sheikh

As-salamu alaykum wa rahmatullahi wa barakatuhu.

Haluan kiittää teitä molempia siitä asiallisesta ja vivaihteikkaastakin tyylistä, jolla tuotte shia-näkökulmaa esille tällä keskustelupalstalla. Molempien kirjoituksista kuultaa läpi uskonne syvällisyys sekä ymmärtäväisyys ja suvaitsevaisuus kanssasisarianne ja -veljiänne kohtaan. Olen itsekin muslimi ja olen aina pitänyt itseäni niin sanottuna järki-muslimina, jolle on tärkeää kaikenlaisten ihmisten arvostus sekä kunnioitus, edustivatpa he mitä ryhmittymää tahansa. Minulle riittää, että ihminen sanoo olevansa muslimi ja näin Islam yhdistävän tekijänä tekee meistä uskon veljiä ja sisaria.
Olen syvästi häpeissäni toisten muslimien teihin kohdistuvista hyökkäyksistä ja asiattomista, loukkaavista teksteistä. Onneksi kaikki meistä eivät ole samasta puusta veistettyjä. Allah antakoon heille anteeksi.

Toivon teille kaikkea hyvää, Inshallah ja voimia Ramadanin ajaksi.

Ma salam, Requiem
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Salam Aleykum.

Hyvä Requiem:

Vanhan sananlaskun mukaan puhtaat näkevät puhtaita asioita.

En ole sen arvoinen mitä olet kirjoittanut minulle. Toivon Jumalalta (Ylistetty Olkoon Hän) anteeksiantoa meille kaikille. Antakoon Hän (Ylistetty Olkoon Hän) sinulle ja perheellesi parhaimman palkintonsa. Toivon, että muistat minuakin rukouksissasi.

Wa Salam

Sheikh

Äänestä

as.

Minäkin tiedän, että kaikki täällä kirjoittelevat muslimit ovat syvästi uskonnollisia ja puolustavat omaa näkemystään. Minusta se on oikein ja tekee hyvää kaikille meille. Joudumme miettimään näitä asioita ja arvioimaan eri oppineiden tulkintoja. Tosin minustakin mennään välillä turhan pitkälle toisten arvostelussa. Mutta kaipa se kuuluu tämän median luonteeseenkin. Ja eikähän tänne ole pakko kenenkään kirjoittaa - eikä edes käydä lukemassa näitä viestejä.

Kiitos kuitenkin sinulle ajatuksistasi.

Jumala meitä kaikki armahtakoon.

ws.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Requiem kirjoitti:

As-salamu alaykum wa rahmatullahi wa barakatuhu.

Haluan kiittää teitä molempia siitä asiallisesta ja vivaihteikkaastakin tyylistä, jolla tuotte shia-näkökulmaa esille tällä keskustelupalstalla. Molempien kirjoituksista kuultaa läpi uskonne syvällisyys sekä ymmärtäväisyys ja suvaitsevaisuus kanssasisarianne ja -veljiänne kohtaan. Olen itsekin muslimi ja olen aina pitänyt itseäni niin sanottuna järki-muslimina, jolle on tärkeää kaikenlaisten ihmisten arvostus sekä kunnioitus, edustivatpa he mitä ryhmittymää tahansa. Minulle riittää, että ihminen sanoo olevansa muslimi ja näin Islam yhdistävän tekijänä tekee meistä uskon veljiä ja sisaria.
Olen syvästi häpeissäni toisten muslimien teihin kohdistuvista hyökkäyksistä ja asiattomista, loukkaavista teksteistä. Onneksi kaikki meistä eivät ole samasta puusta veistettyjä. Allah antakoon heille anteeksi.

Toivon teille kaikkea hyvää, Inshallah ja voimia Ramadanin ajaksi.

Ma salam, Requiem

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu