Tyttöystäväni jätti minut kahden vuoden yhdessä olon jälkeen. Hän sanoi että rakkaus on loppunut, muuttunut ystävyydeksi. Rakkaus loppuu, katoaa, mutta miten ja minne?! Mistä minulla sitten sitä rakkautta toiseen riittää..vai onko se edes rakkautta?
Sain hänet kuitenkin tuntemaan jotain sellaista, mitä hän ei koskaan aiemmin ollut tuntenut. Rakkautta. Ja uskoin ja uskon häntä kun hän sanoi minulle niin. Hän myös näytti tunteensa.
Asiat etenivät melko nopeasti ja sitten kaikki muuttui. Hän sanoi ettei ole valmis kaikkeen tähän (ei ollut koskaan aiemmin seurustellut kenenkään kanssa)..hän puhui paljon ja hyvin ristiriitaisestikin välillä. Silläkin, että olemme kaksi naista suhteessa, on varmasti merkityksensä. Hän oli avoimesti mitä oli kavereilleen, mutta ei perheelleen. Ehkä ahdistin hänet pois? Ehkä kaikki meni liian nopeasti? Häntä pelotti, tiedän sen. Kaikki päättyi kuitenkin siihen kun hän sanoi ettei enää rakasta minua. Kuitenkin sisimmässäni tunnen, että se olisi tekosyy. Ja minun oli luovutettava, koska en voi toista pakottaakaan.
Olen nyt ollut jonkin aikaa yksin ja jopa nauttinut siitä. En haluaisi olla suhteessa jossa toinen ei rakasta minua, se ei olisi oikein ketään kohtaan, huijausta. Välillä vain en osaa uskoa tätä todeksi. Ja vaikka olenkin nyt suht tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni, välillä ajatuksiini silti hiipii ajatus "entä jos..."
Pohdituttaa vain. Ehkä turhaa pohtia. Mutta ainakin tässä oppii itsestään jotain :).
Sain hänet kuitenkin tuntemaan jotain sellaista, mitä hän ei koskaan aiemmin ollut tuntenut. Rakkautta. Ja uskoin ja uskon häntä kun hän sanoi minulle niin. Hän myös näytti tunteensa.
Asiat etenivät melko nopeasti ja sitten kaikki muuttui. Hän sanoi ettei ole valmis kaikkeen tähän (ei ollut koskaan aiemmin seurustellut kenenkään kanssa)..hän puhui paljon ja hyvin ristiriitaisestikin välillä. Silläkin, että olemme kaksi naista suhteessa, on varmasti merkityksensä. Hän oli avoimesti mitä oli kavereilleen, mutta ei perheelleen. Ehkä ahdistin hänet pois? Ehkä kaikki meni liian nopeasti? Häntä pelotti, tiedän sen. Kaikki päättyi kuitenkin siihen kun hän sanoi ettei enää rakasta minua. Kuitenkin sisimmässäni tunnen, että se olisi tekosyy. Ja minun oli luovutettava, koska en voi toista pakottaakaan.
Olen nyt ollut jonkin aikaa yksin ja jopa nauttinut siitä. En haluaisi olla suhteessa jossa toinen ei rakasta minua, se ei olisi oikein ketään kohtaan, huijausta. Välillä vain en osaa uskoa tätä todeksi. Ja vaikka olenkin nyt suht tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni, välillä ajatuksiini silti hiipii ajatus "entä jos..."
Pohdituttaa vain. Ehkä turhaa pohtia. Mutta ainakin tässä oppii itsestään jotain :).
Vastaukset 3
Vanhimmat
enemmän saa. "Mistä minulla sitten sitä rakkautta toiseen riittää..vai onko se edes rakkautta?"
Kyllä sinulla rakkautta riittää. Uskalla rakastaa ja varmasti löydät uuden kumppanin. Ystäväsikin varmasti rakasti/rakastaa sinua, mutts ehkä hän haluaa myös jotain muuta (?).
Osaat antaa hänelle tilaa ja aikaa miettiä!Ehkä kaikki eteni liian nopeasti hänelle.Mahdollisesti sä et ollut se joka ahdisti hänet suhteesta pois,vaan se että hän ei ollut kokonaan kaapista pois.Perhe kun on läheisin ja koko elämän kestävä(yleensä) suhde,jonka kanssa joutuu elämään.Psyykkisesti parasta olisi olla heillekin avoin koko elämästään,ja toivoa että he ymmärtävät ja hyväksyvät.Ehkä hän ajatteli ettei perhe koskaa tule hyväksymään teidän suhdetta?
Jos hän on vielä nuori,eikä halua sitoutua?Mulla kävi niin ekan seurustelusuhteen kanssa,että pyristelin irti,kun en ollut valmis olemaan "loppuelämääni" hänen kanssaan.Mäkin sanoin että en rakastanut häntä enää.Helpoin tapa lopettaa suhde ja jättää turhat puheet,kun ei itsellekkään osaa selittää oikeaa syytä!
Exä peräänty ja vuoden päästä osasin jutella hänelle mistä oikeasti oli kysymys.Rakkaus ei lopu tuosta vain,voi se kyllä muuttua pelkäksi ystävyydeksi.
karua joskus aina ei voi tietää mitä toinen odottaa ja onko se aina sen arvoista...
jos toinen huomaa sen että saatat olla sille jo itsestään selvyys arki tulee eteen eikä toinen enään jaksa yhteisä suhdetta sitä ei voi aina tietää mitä toisen pääsä oikeesti liikuu haluuko se vaan pelaa ja rakastaakin toista tällästä tää elämä on ... rakkaus on ikuista mutta kohteet vaihtuu ....