Tervaskankaan kannattavuus?

Peruskerettiläinen

Uutiset kertovat, että Lempäälän Idea Park on "yltänyt" miljoonatappioihin (euroina). Eiköhän muittenkin megakauppakeskusten rakentamishankkeiden kohdalla olisi aiheellista laittaa jäitä hattuun?

Lähinnä tulee mieleen Tervaskankaan pikavauhtihanke, jonka Kesko ja Kuusankoski haluavat saada toteutuksen alkuun ennen uuden Kouvolan syntymistä. Millaiseksi muodostuu Tervaskankaan megakauppakeskuksen kannattavuus?

Entä jos koko Tervaskangas-Hulppeus meneekin perseelleen? Katsooko Kesko peiliin vai alkaako riitelemään ajasta iäisyyteen siirtyneen Kuusankosken kanssa? Eipä tietenkään. Kesko kaataa koko moskan uuden Kouvolan ja sen veronmaksajien niskoille, joista veronmaksajista kolme neljäsosaa on ollut sivussa, kun Kuusankoski päätti projektista.

10

826

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • El Macho

      Kouvostoliitossa kaikki on yhteistä.

    • keskinenkin

      tais tehä miljoonatappiot mutta eipä taida kuitenkaan kaatua tuokaan.eiköhän poistot kuitenkin tullu noista investoinneista ja rahaa pukkaa ovista ja ikkunoista niin idealle ku keskisellekkin.tervaskangas ihan jees ainakin kuluttajan kantilta katottuna.eipähän tarvi ainakaan prismaan kurvata kun tuo valmistuu.

    • Hohhoijaata

      Taidat olla syönyt liikaa S-Soppaa, ei tuollaista muuten voi järjellä ajatella

    • kaupunkikeskus

      ei kuitenkaan sovi Keskon ostoskeskuksen käyttöön. Eli mikäli se ei synny Tervaskankaalle ei sitä tule muuallekaan. Sitä taas toivovat vanhan Kouvolan keskustan kauppiaat ja Kouvolan Kokoomuksen peruskannattajat. Tervaskangasta ei voi verrata Lempäälän Ideaparkkiin sijaintinsa puolesta, koska Tervaskangas on kaupunkialuetta, johon on jo syntynyt kauppatoimintaa ennen Keskon hanketta. Kaikkea liiketoimintaa ei nimittäin voi keskittää Manskin ja kusirännin lähettyville.

      • kauppahallit korpeen korpeaa

        Eikös konkurssi ole kannattava ja yleisesti hyväksytty liiketoiminnon muoto, ja jos jossain välissä pystyy "ottamaan ulos" varallisuutta niin joku saattaa mukavasti hyötyä.

        Myös rakennusliikkeillä saattaapi olla hyvä tilinteon mahdollisuus, kun viime vuosikymmeninä on lähinnä säästetty, supistettu, lakkautettu ja "tehostettu" ja ulkoistettu yhteiskunnan palveluita. Julkinen rakentaminen on ollut melko vähäistä Esko Ahon ja Iippo Vineton jäljiltä, ja uutta lamaa uhkaavasti on pukkaamassa vaikka vanhastakaan ei ole vielä toivuttu.

        Asiakkailta ja veronmaksajilta ne rahat kuitenkin lopulta otetaan, joten maksajan ominaisuudessa sanon mielipiteenäni että jotain järkevämpääkin voisi tehdä, ihan turha hanke asukkaiden kannalta, itse olen vakituisessa töissä toistaiseksi ja ostovoimaakin on ehkä keskitason alle mutta kuitenkin.


      • Ideologia rules
        kauppahallit korpeen korpeaa kirjoitti:

        Eikös konkurssi ole kannattava ja yleisesti hyväksytty liiketoiminnon muoto, ja jos jossain välissä pystyy "ottamaan ulos" varallisuutta niin joku saattaa mukavasti hyötyä.

        Myös rakennusliikkeillä saattaapi olla hyvä tilinteon mahdollisuus, kun viime vuosikymmeninä on lähinnä säästetty, supistettu, lakkautettu ja "tehostettu" ja ulkoistettu yhteiskunnan palveluita. Julkinen rakentaminen on ollut melko vähäistä Esko Ahon ja Iippo Vineton jäljiltä, ja uutta lamaa uhkaavasti on pukkaamassa vaikka vanhastakaan ei ole vielä toivuttu.

        Asiakkailta ja veronmaksajilta ne rahat kuitenkin lopulta otetaan, joten maksajan ominaisuudessa sanon mielipiteenäni että jotain järkevämpääkin voisi tehdä, ihan turha hanke asukkaiden kannalta, itse olen vakituisessa töissä toistaiseksi ja ostovoimaakin on ehkä keskitason alle mutta kuitenkin.

        Jotenkin muistit vaan Viinasen ja Ahon.... entäs nämä pahimmat pukarit, kuten Heinis, Kalliomäki ja muut aateveljet, jotka tekivät sen mistä nyt Suomalaiset saavat kärsiä ?

        Ymmärrän kyllä kantasi, sillä harmittaahan tuo, että vapailla, ympärivuorokautisilla aukioloajoilla monopolisti touhuava S-market - anteeksi siis ABC-asema ei saanut rakenuslupaa...


    • s vai k !?

      siis aivan perseestähän tuo hanke on. Tosin nykyinen markettihan alkaa olemaan jo siinä kunnossa että remonttiinkin uppoaa useampi miljoona. Tietyssä mielessä ymmärtää hankkeen mutta pelkää mitä se tuo tullessaan. Saatujen uusien työpaikkojen määrä ei ole niin suuri millä asiassa ratsastetaan ja myöskään liikkeestä kuluttajalle tuleva hyöty on melko minimaalinen.

    • Eri asiako

      Prisma laajenee nykyisestään jälleen Suomen suurimmaksi Prismaksi.
      Tässäkö sitten on järkeä, vai päteekö sama ideologia enää Prismaan ?

    • Peruskerettiläinen

      Jos Tervaskangas-projektin myöhempi historia johtaisi mahalaskuun, niin mihinkä osoitteisiin haastemies ja ulosottomies menisivät siinä vaiheessa, kun Kuusankosken kaupunkia ei enää olisi olemassa?

      • Eri asiako

        Eli siis S-Ryhmän liiketoiminta on oikeutetumpaa Suomessa kuin kilpailevan yksityisen K-Ryhmän.
        Ilmankos S-Ryhmän edustajistojen valtaosa koostuu kuntien ja valtion päättäjistä :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe