Onko kirjoitettu hyviä kirjoja, joissa olisi (pää)henkilönä jollain tapaa rajoitteinen ihminen? Siis esim. kuuro, sokea. Sain tässä inspiraation kun mietin, miten tuollaisen henkilön valitseminen vaikuttaisi kirjoittamiseen.
Viime aikojen luetuista tulee mieleen Peter Hoegin Lumen taju, jossa oli ihan sivuhenkilönä sokea mies. Hoeg osasi tässä(kin) asiassa kuvailla niin hienosti, ja korostui kuuloaistin käyttö, mitä kaikkea sokea ihminen osasikaan kuulla.
Ja George Martinin Lumen ja Jään laulu -sarjassa on ainakin nuori poika, joka rakastaa kiipeilyä ja halvaantuu sitten jaloista. En vielä ole päässyt sarjassa niin pitkälle että tietäisin, miten henkilö kehittyy :)
Muita? Olisko ihan tuhoon tuomittu yritys ottaa tärkeäksi henkilöksi sokea, ilman että se varastais koko tarinaa..?
Viime aikojen luetuista tulee mieleen Peter Hoegin Lumen taju, jossa oli ihan sivuhenkilönä sokea mies. Hoeg osasi tässä(kin) asiassa kuvailla niin hienosti, ja korostui kuuloaistin käyttö, mitä kaikkea sokea ihminen osasikaan kuulla.
Ja George Martinin Lumen ja Jään laulu -sarjassa on ainakin nuori poika, joka rakastaa kiipeilyä ja halvaantuu sitten jaloista. En vielä ole päässyt sarjassa niin pitkälle että tietäisin, miten henkilö kehittyy :)
Muita? Olisko ihan tuhoon tuomittu yritys ottaa tärkeäksi henkilöksi sokea, ilman että se varastais koko tarinaa..?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rajoitteellisten ihmisten käyttö tekstissä täytyy olla teeman kannalta perusteltua, ei itsetarkoitus. Kaunokirjalliset tekstit eivät ole potilaskertomuksia, sosiaalipornoa, yms. Kaikki tarinan kannalta oleelliset henkilöt ovat subjekteja, joiden maailmaa on tarkasteltava monisyisesti, pelkkä rajoitteiden esitteleminen ja kuvaaminen ei riitä. Mieti huolellisesti tekstin teemaa ja muita henkilöitä. Mitä uutta ja oleellista rajoitteellinen henkilö tuo kokonaisuuteen? Onnea yritykseesi.
pienenä kaikki sanoivat juhan olevan suuri harmi. kaikki voivottelivat.
"tälläinen lapsi", "olemme pahoillamme".
ja hän eli kuusten keskellä. juhan isä toi kotiin taulun kotiopettamista varten. juha raapi kyntensä tauluun koko voimallaan ja huomasi, että hänellä oli vahvat lihakset.
hän poltti marihuanaa pimeässä tiheikössä. televisiosta tuli yleisurheilua. jos olisi jalat, juoksisin nopeammin kuin yksikään heistä, juha ajatteli.
oli hänellä ystäviäkin, mutta eivät hänestä välittäneet. yksi oli lihava. toinen, joni, kehitysvammainen. juha viihtyi omissa oloissaan. olisi edes kuten joni, hän usein ajatteli. niin ei olisi tietoinen omasta vajavaisuudestaan.
sitten tapahtui ihme. hän pääsi päivämatkalle helsinkiin. linnanmäki, tuomikirkko, kaikki ne tavanomaiset turistinähtävyydet. mutta olympiastadionin kenttä teki vaikutuksen juhaan. hän piti sen väristä, hän piti sen valkoisista viivoista. hän tunsi olonsa onnelliseksi. hän halusi juosta. hän ajoi pyörätuolissaan ja nauroi. hänen isänsä hymyili.
juontaja selostaa ranskaksi. miehet istuvat pyörätuoleissaan viivalla. laukaus käy, miehet käyvät pyörätuoleissaan hurjaa vauhtia. juha on yksi heistä. juhan isä on katsomossa. juha voittaa. lehdistö mainistsee asiasta muutamalla sanalla. juha voittaa liian suurella erolla. lehdistö kirjoittaa asiasta laajasti. juha palaa takaisin pimeään tiheikköönsä. ja polttaa maria. joni nauraa ikkunan takaa lumiukoille, vaikka on 25-vuotias. läski on lähtenyt muille maille.
Kiitos kommentista, tämä oli asiaa.. Mmm. Kyseinen henkilö on muutakin ja kauan kehitelty. Hän on yksi henkilö "viisikko-tyyppisessä" jutussa, ja hän on jäänyt hiukan muiden varjoon, ikään kuin jotain puuttuisi. Nyt sitten sain tämän mullistavan idean, joka ehkä tekisi hänestä täydellisen ja syventäisi hahmoa entisestään, mutta uskaltaako sitä käyttää? Voiko sitä käyttää luontevasti, niin ettei se varasta huomiota kaikelta muulta?
Edelleen kaipaisin esimerkkejä kirjallisuudesta, jos sellaisia on. ja jos ei ole, niin miksi? Lisää kommentteja?
john irvingin välisarjan avioliitossa on kampurajalkainen sivuhenkilö, jonka vamma tukee pääjuonta.
saman ukon garpin maailmassa on transeksuaalinen sivuhenkilö, antaa näkökulmaa pääjuoneen. samassa kirjassa myös ellen james, jolta on leikattu kieli sekä ellenjameslaisia jotka ovat vapaaehtoisesti leikanneet kielensä. koko kielettömien joukko tukee pääjuonta.
saman ukon kaikki isäni hotellit -kirjassa on pikkuruinen pikkusisko, jonka suomalainen (!) lääkäri tunnistaan kääpiöksi.
saman ukon ystäväni owen meanyssä nimihenkilö on pienikokoinen ja äänihuulet ovat pysyvästi jähmettyneet huutoasentoon.
hm... irvingin kirjoista voisit saada ehkä oppitunnin miten vajavaisia käsitellään. hän tekee sen tosi taitavasti.
muista kirjailijoista en muista kuin kurt vonnegutin, jonka siniparran alkupuolella päähenkilö esittää arvoituksen, että mikä se on jolla on kolme silmää, kolme kättä ja kaksi persereikää. no, se oli hän ja kaverinsa, kun olivat haavoittuneet sodassa (arvoitus meni jotenkin noin, en muista sanatarkasti).