Terveiset

On jo ajoittain ollut ilmoja, ettei ulos ole juurikaan asiaa. Omalla kohdallani on taas alkanut aika, jolloin toivon vain aikaista talvea. Toiveissa olisi myös oikea talvi, lumivuoria en tarvitse, mutta edes pakkasia. Viimetalvien loskakelejä ja mustaa maata keskellä parhainta talvea en toivo. Astmalääkityksestä huolimatta on vaikeaa ja yleensä tässä kohtaa alkaa jossakin nivelessä se kova nivelkipukin, joka hiipuu sitten toiveissa olevan talven pakkasissa. Voimia kaikille samojen tuntemusten kanssa taisteleville.
11412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tämä on ollut kaiken kaikkiaan ihan painajaismainen vuosi homesairaalle ainakin E-Suomessa. Koko ajan sataa, talvella ei ollut pakkasta, kesällä ei ollut aurinkoa. Minulla vointi vaihtelee päivästä päivään sen mukaan, sataako vai ei. Koko lääkearsenaali on täälläkin tullut käyttöön pikkuhiljaa syksyn edetessä.

Kai tänä talvena täytyy tulla pakkasta, edes joulun jälkeen? Asun ihan meren äärellä, joten meille tulee talvi aina hyvin myöhään, mutta jos se nyt jossain vaiheessa tulisi. Joinain vuosina on sentään päässyt rannasta hiihtämäänkin, viime talvena ei olisi tarvinnut edes venettä nostaa vedestä.

Äänestä
  • Kulunut vuosi on ollut todella vaikea, kesällä taisi olla kuukauden verran parempaa, mutta hyvin pitkälti vuosi on tullut vietettyä neljän seinän sisällä täälläkin. Tässä tilanteessa olemmekin päättäneet muuttaa pois Suomesta, toivottavasti jossakin toisaalla on parempi ilmasto.

    Äänestä

  • T... kirjoitti:

    Kulunut vuosi on ollut todella vaikea, kesällä taisi olla kuukauden verran parempaa, mutta hyvin pitkälti vuosi on tullut vietettyä neljän seinän sisällä täälläkin. Tässä tilanteessa olemmekin päättäneet muuttaa pois Suomesta, toivottavasti jossakin toisaalla on parempi ilmasto.

    kelle se vaan on käytännössä mahdollista. Minnepäin aiotte suunnistaa?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    kelle se vaan on käytännössä mahdollista. Minnepäin aiotte suunnistaa?

    Etelä-Eurooppaan nyt aluksi, jos ei tunnu hyvältä niin sitten jonnekin muualle.

    Äänestä

  • T... kirjoitti:

    Etelä-Eurooppaan nyt aluksi, jos ei tunnu hyvältä niin sitten jonnekin muualle.

    miten sujuu, josko me muutkin saisimme jotain eväitä siitä. Itse olen ilmaston puolesta tykästynyt kanariaan, siellä on kuivaa ja tasaisen lämmintä, kaupunkien ulkopuolella myös muuten todella puhdas, saasteeton ilma. Vaan asunnot ovat usein homelääviä ja kylppärin kosteuseristeet ovat ainakin huonommissa hotelleissa tuntemattomia. Eri asia sitten viihtyykö kyseisillä saarilla muuten, tekemistä on vähän, palvelut vaatimattomia ja luonto kovin karua siellä missä ei sadetta tule.

    En halua kovin paljon kirjoitella täällä julkisesti, en esimerkiksi kertoa tarkemmin minne on matka. Todennäköisesti tulen kirjoittamaan enemmän Homefoorumille, sellaiseen paikkaan joka näkyy vain rekisteröityneille käyttäjille.

    sillä ei siellä kukaan käy. ja lisäksi onko se rutasen ylläpitämä? mitä?

    Äänestä

neljän seinän sisään. Toivottavasti lumi ja pakkaset tulevat nopeasti.

Äänestä
  • nyt tuli pakkaset. Aamulla oli neljä astetta ja keltaiset koivunlehdet kopisivat tielle. Auto lämmitykseen ja skrapa töihin. Oikein hyvä. Keuhkot kiittävät.

    Vaihtoehtoinen suunta Kanarialle on pohjoinen ;)

    Äänestä

  • noniinX kirjoitti:

    nyt tuli pakkaset. Aamulla oli neljä astetta ja keltaiset koivunlehdet kopisivat tielle. Auto lämmitykseen ja skrapa töihin. Oikein hyvä. Keuhkot kiittävät.

    Vaihtoehtoinen suunta Kanarialle on pohjoinen ;)

    ei ole tietoakaan lehtien putoamisesta täällä rannikolla. Odottelen päärynöiden ja syysvadelman pääsadon kypsymistä, pihakukista voi sitoa kauniita kimppuja ja kasvimaan antimia keräillä ruokapöytään. Parhaimmillaan/pahimmillaan em. antimia voi noukkia vielä joulupöytään.

    Äänestä

  • noniinX kirjoitti:

    nyt tuli pakkaset. Aamulla oli neljä astetta ja keltaiset koivunlehdet kopisivat tielle. Auto lämmitykseen ja skrapa töihin. Oikein hyvä. Keuhkot kiittävät.

    Vaihtoehtoinen suunta Kanarialle on pohjoinen ;)

    Itse pidän enemmän lämpimästä kuin kylmästä, siksi suunta on etelään päin. Kanaria oli muuten väärä veikkaus. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

neljän seinän sisältä. kirjoitti:

On jo ajoittain ollut ilmoja, ettei ulos ole juurikaan asiaa. Omalla kohdallani on taas alkanut aika, jolloin toivon vain aikaista talvea. Toiveissa olisi myös oikea talvi, lumivuoria en tarvitse, mutta edes pakkasia. Viimetalvien loskakelejä ja mustaa maata keskellä parhainta talvea en toivo. Astmalääkityksestä huolimatta on vaikeaa ja yleensä tässä kohtaa alkaa jossakin nivelessä se kova nivelkipukin, joka hiipuu sitten toiveissa olevan talven pakkasissa. Voimia kaikille samojen tuntemusten kanssa taisteleville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu