Jos yhdestä kylvetystä siemenestä kasvaa kolme versoa, ja jokaisessa verson päässä on 80 jyvää, niin kylvös pitäsi tulla takaisin 240 kertaisena. Eli 200 kiloa siementä hehtaarille pitäsi helposti tuottaa 48000 kiloa viljaa. Kuitenkin tyydytään usein 3-5 tn hehtaarisatoihin. Itsellä keskisadot yleensä 30-40 tn/ha, mikä sekin alakanttiin
Satopotentiaali?
sanoppa
302891
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyllä onkin alakantissa!!!!
peunoita.
Ihan kauraa viljelen
Vai että 80 jyvää versossa???
Niin että kauraa suojaviljana ja pari kolme satoa säilörehuksi naudoille vai? Tuolla kaavalla se onnistuisi, mutta jos ihan jyviä kaavit vaikkapa 30 tonnia hehtaarilta Suomessa, joudut kaapimaan monta vuotta, että määrä täyttyy, tai sitten pitää kerätä kiviseltä pellolta kivikasatkin mukaan.
Itse olen suurimmat kilot saanut kaurasta -07 keskisato
9211 kg / ha ja pintaalaa oli 26,6 ha dikitoitu ala
lajike oli
belinda ja on tänä vuonakin ja on vielä puimata laiho ei
näytä niin vankalta kuin viime vuonna
itsellä kauran keskisato on viimeisellä kymmenvuotis
jaksolla n:5800 kg /ha itse pidän sitä hyvänä
ohra jää paljon jälkeen mutta nämä on kaura maita
Eikö maat ole siis kunnossa?
tuohan tarkoittaisi märkäsatona jo 200hl hehtaarilta. Tiedätkö kuinka pieni pläntti on hehtaari? Se on niin pieni että siitä ei 200 hl tule kauraa se on varma se
Kyllä maat on kunnossa ojitukset ja ph n:7
se vaan on niin että ohra ei jostain syystä
viihdy näissä maissa siihen kun joku osaisi sanoa
oikean vastauksen.
Onhan Käytännön maamiehen sato kilpailuissa kaurasta
saatu myös yli 9 t/ha
Miten muka kaurasta ei voi saada 9000kg/ha?? Itselläni on kasvussa myös Belindaa ja odotan siitä ihan mukavaa satoa (7000kg/ha), en yhtään pidä mahdottomana, että kunnossa olevista maista joku saisi tuon 9000kg/ha 14% kosteuteen kuivattuna. Ohralla ei todellakaan saa samanlaisia satoja, mitä kauralla saadaan. Ei kaurakaan kasva missä vain, kyllä viljavuustutkimuksen pitää olla vihreällä.
Tuskin sulla vaakaa on ja muuten arvio voi heittää paljonkin. Kaksi isoa kärryä hehtaarilta on kyl niin paljo viljaa etten usko jos en näe. Ja km -ennätykset voi jättää omaan arvoonsa.
Vaakaa itsellä . Mutta kyläseuran kuivurilla kahden
kuivurin alla on vaakat ja joka jyvä tolta 26,6 ha:lta on myyty
ja kuinka ostajien vaakat olis trimmattu yläkanttiin.
Kyl kaikki on mahollista. Sopiva sijainti, hyvä paikallisilmasto, ravinteet pilkulleen jne.
Ainut kysymys onkin enään, miten voi lannoittaa riittävästi peltoa kun ymp.tukirajoitukset rajoittavat max satotason 6 tonnii hehtaarilta. Vai harjoitatko ryöstöviljelyä? Enemmän ravinteita pois pellolta kuin sinne on laitettu?
Tuo sato tarkottaa käytännös että puimurin säiliö tulis täyteen 300 metrin matkalla. En ole ennen kuullut mitään vastaavaa. Onkohan pellon pinta-ala reilusti arvioitu alakanttiin
NH TX 62 on 72hl säiliö n:4,5m pöytä ,sillä päästää
pitemmälti kun 300m säiliöön , rahti kone.
Normaalilla lannoitus tasoilla lietteellä ja salpietarilla .
Ainut poikkeus mitä teen on huomattavan korkea siemen määrä.
Pintaala on niin moneen ketaan todettu että on oikein.
Enkä minäkään saa kaikilta lohkoilta kovia satoja ,
se on monen tekijän summa .
Englannnissa on kaikkien puitujen vehnien keskisato 8-9 tn !! Ja juuri claas rikkoi NH kuukaudenvanhan puintiennätyksen. Siinä oli keskisato 12,1 tn/ha.
Itse uskon että suomessa hyväkuntoisilla pelloilla ja oikealla hoidolla on mahdollista saada vehnästä 7 tn keskisadoksi ja kauralla yli 8. Siksi koska itselläkin toisinan onnistuu näillä panostuksilla joskus saamaan kauraa 7 tn
Camoon 300m matkalla olis pikkupuimurilla 900 neljöä. eli 600-800 kg kauraa. Ei kai ny missään ole vain kuution säiliötä. Itsellä on omasta mielestä keskiikäisessä 4,3 kuutiota
Miten niin KM-ennätykset voi jättää omaan arvoonsa??
Kyllä se on melko tarkka, kun ajaa koko ronkkelit vaakalle, ensin tyhjänä ja sitten sama kalusto kuorman kanssa. Vaakan tarkkuus 20kg. Jos on ala mitattu ja siitä puidaan kyseinen vilja, niin mikäs sitten on vielä luotettavampi??
Miksi Englannissa olis paremmat sadot kuin Suomessa kun englantilaiset maajussit on huonompia. Eihän siellä maat ole sentään mustaa multaa tietääkseni.
Olen itsekin puinnut siellä harjurina tuollasia 9 tn keskiatopeltoja. Puimurin grafiikka näytti parhaissa paikoissa 14 tn satoa
Miksi jossain Englannissa saatyaisiin parempia satoja kuin missään muualla vaikka maajussit on siellä keskimäärin tosi junttia ja tyhmää porukkaa, eivät varmaan osaa edes lukea kunnolla. Itse uskon vieläkin että tuo on valetta tai inhimillinen virhe. Voihan satomittari olla tahallaan kalibroitu väärin jotta näyttäis komeelta
Englannin mutavellissä ei 11 tonni satoja saada se on varmaa. Hyvin vaikeaa tuo on missään mutta jossain mustan mullan alueella voisi olla mahdollista
En ole englannissa käynyt enkä siis siellä puinnutkaan. Saksan lössimailla (savi) olen ollu näytöksessä jossa laskettiin syysohraa 9 tn/ha. Ja se oli sen näköistä, sankkaa ja suuria jyviä. Siis multamaata ja savea ei pidä verrata edes satopotentialtaan. Saven kationinvaihtokapasiteetti on monikymmenkertainen multaan verrattuna. Siinä yksi monista määreistä. on mmonia muitakin jotka asioita jotka puoltaa savimaata. Itse uskon noihin englanti satoihin, niin monista kymmenistä lehdistä lukennut.
Nurmi ja peruna ovat ainoita joissa pärjäämme edes mitenkään vertailukelpoisesti englannin satotasoille. Toki siis keskisatojen osalta, tiedän että suomessakin parhaat jää kauas noiden huipuista potussa. Suomessa kaiketi hajonta melko kohtuullista siis. Eikä niitä 70-100 000 kg/ha ottajia ole paljon jotka nostaisi keskisatoa
Englannin tinasavet on juntattu järjettömillä koneilla tosi huonoon kuntoon. Tänä syksynä viljelijät pelkäsivät sateita enemmän sitä, että maatalousministeriö kieltää sadonkorjuun kokonaan, että edes jotain jäisi maan kasvukunnosta tuleville sukupolville.
Miksi Englantilaiset ajaa maailman isoimmilla koneilla, vaikka kuviot ei lähellekään sitä mitä jossain jenkeeissä tai Itä-Euroopasta? Kertoo ehkä jotain maataloustukien tasosta ja englantilaisen maajussin älynlahjoista. No nyt on pellot pilalla ja keskisadot ehkä jotain 3 tonnia.
keskiarvona 11,8 tn/ha vehnää http://www.ausgraintech.com/?vid=22
keskiarvona 11,8 tn/ha vehnää http://www.ausgraintech.com/?vid=22
Ausseissa riittää vallan hyvin tuollaiset lajikkeet kun keskisadot jää aina alle tonnin kuivuuden takia
Samanlaista yleistystä kuin että koko suomessa on savukosken luonnonolosuhteet ;D
korjatulta alalta tuli talteen uusi ennätyssato n 8440 kg/ha ja korjaamatta jäi sateiden vuoksi n 7,2%
maas tullissa oli juttua ,että mäntsälässä tulee yhtä paljon suorakylväen pitää olla vaan vm