Olen 18-vuotias romahduksen partaalla oleva naisenalku.
Tunnen olevani mieleltäni hyvin sairas. Mikä minua mahdollisesti voisi vaivata?
- Mielialani heittelevät, hyvin iloisen kepeästä masentuneeseen ja sitä kautta ahdistuneeseen tai kiukkuiseen.
-Ahdistuskohtaukset tulevat joko jonkun tilanteen johdattelemina tai itsestään. Saatan pelätä ihmeellisiä asioita, esim. että halvaannun, jos nukahdan. Tarkkailen ruumillisia toimintojani jatkuvasti ja saatan pelätä, että sairastan jotain vakavaa sairautta. Ahdistun myös suunnattomasti, jos ihmissuhteissa on ongelmia (niitä on koko ajan, ahdistus on siis aina vieraanani)
- Kiukku tuntuu olevan suuri ongelma, ja se korostuu eritoten miessuhteissani. Saatan kiukkuuntua, jos en saa tarpeeksi huomiota, tai jos miespuolinen tuottaa minulle pienenkin pettymyksen esim. perumalla tapaamisen. Joskus kiukkuunnun muuten vain, pikkuasioista, jotka eivät ole edes toisen osapuolen syytä.
- Jos en kiukkuunnu niin itkeskelen ja olen kuin maani myynyt. Myös kiukkukohtausten jälkeen itken ja pyytelen anteeksi, jotta se toinen ei vain jättäisi minua
- Järkyttävien tilanteiden tai hylkäämiskokemusten jälkeen olen taipuvainen itsetuhoisuuteen (viiltely, itsemurhasuunnitelmat). Olen myös epäsuorasti uhkaillut itsemurhalla ja itsetuholla. Vaivun välillä hyvin syvään depressiotilaan, joka ei kuitenkaan välttämättä kestä tunteja tai paria päivää kauempaa.
-Olen jatkuvasti jollain tasolla masentunut, enkä koe tyydytystä juuri mistään, jatkuvasti tyhjä olo. Silti olen toimintakykyinen, esim. nousen aamuisin sängystä ja huollan hygieeniaani.
- Sotken ihmissuhteeni. Teen kaiken niissä väärin. En osaa aina pitää lupauksiani, vaikka tahtoisin. Käyttäydyn harkitsemattomasti ja hetken mielijohteesta ja tulen aina loukanneeksi muita.
- Harrastan irtosuhteita. En tosiaankaan tahtoisi, mutta en pysty hillitsemään itseäni. En oikeastaan pidä seksistä, mutta ajaudun irtosuhteisiin hyvin usein. Myös alkoholinkäyttöni on holtitonta, ja en osaa pitää huolta silloin itsestäni enkä tavaroistani. Juon itseni aina vahvaan humalaan... en osaa pistää stoppia juomiselle.
- Inhoan itseäni ja ulkonäköäni. En oikeastaan enää tunne itseäni, tai sitten en halua tuntea. Olen aina jotain tilanteen mukaan. Analysoin itseäni päivittäin, koko ajan, niin paljon että se on jo häiritsevää ja tulee itsekeskeinen olo. Mutta silti mitä enemmän pohdin itseäni, sen vähemmän tiedän. En tiedä, kuka olen. Tiedän vain sen, että en pidä siitä, kuka ikinä olenkaan. Häpeän myös itseäni hyvin suuresti.
- Pelkään yksinäisyyttä, ja koen, ettei kukaan välitä minusta. Pienetkin vastoinkäymiset aiheuttavat sen, että en usko enää minkään menevän koskaan hyvin.
- En jaksa hoitaa kouluani, enkä oikeastaan mitään muutakaan. Silti stressaan niistä koko ajan. Välillä koen myös jännittämistä.
Taustoista sen verran, että olin koko lapsuuteni koulukiusattu, eikä minulla ollut juurikaan kavereita. Yläaste oli aika seesteinen, mutta olin yhä ujo ja estynyt, eikä kukaan liiemmin pitänyt minusta.
Perheen kesken meillä ei ole ollut tapana puhua oikein mistään mitään, joten olen aina saanut selvitä kaikesta yksin. Minulla ei ole läheiset suhteet vanhempiini. Toisen isosiskoni kanssa en ole nyt jutellut moneen vuoteen, koska meidän välimme ovat tulehtuneet.
Lukiossa puhkesin kai kukkaan ja tulin sosiaaliseksi, aloin saamaan paljon ystäviä ja poikaystäviä jne. Lukion toisella luokalla flippasin ja aloin saamaan suunnattomia ahdistuskohtauksia ja paniikkikohtauksia. Sain jonkinasteisen syömishäiriön myös. Masennuin ja niin teki myös paras ystäväni, josta minulla oli koko ajan jatkuva huoli, sillä hän yritti itsemurhaakin.
Kävin koko lukion loppuun lukion koulupsykologilla. Nyt olen ollut koko kesän ja alkusyksyn ilman terapiaa, ja tuntuu että huonompaan vaan koko ajan mennään. Varsinkin nuo käyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet ja häiritsevät mieltäni jatkuvasti. En vain osaa käyttäytyä normaalisti.
Tunnen olevani mieleltäni hyvin sairas. Mikä minua mahdollisesti voisi vaivata?
- Mielialani heittelevät, hyvin iloisen kepeästä masentuneeseen ja sitä kautta ahdistuneeseen tai kiukkuiseen.
-Ahdistuskohtaukset tulevat joko jonkun tilanteen johdattelemina tai itsestään. Saatan pelätä ihmeellisiä asioita, esim. että halvaannun, jos nukahdan. Tarkkailen ruumillisia toimintojani jatkuvasti ja saatan pelätä, että sairastan jotain vakavaa sairautta. Ahdistun myös suunnattomasti, jos ihmissuhteissa on ongelmia (niitä on koko ajan, ahdistus on siis aina vieraanani)
- Kiukku tuntuu olevan suuri ongelma, ja se korostuu eritoten miessuhteissani. Saatan kiukkuuntua, jos en saa tarpeeksi huomiota, tai jos miespuolinen tuottaa minulle pienenkin pettymyksen esim. perumalla tapaamisen. Joskus kiukkuunnun muuten vain, pikkuasioista, jotka eivät ole edes toisen osapuolen syytä.
- Jos en kiukkuunnu niin itkeskelen ja olen kuin maani myynyt. Myös kiukkukohtausten jälkeen itken ja pyytelen anteeksi, jotta se toinen ei vain jättäisi minua
- Järkyttävien tilanteiden tai hylkäämiskokemusten jälkeen olen taipuvainen itsetuhoisuuteen (viiltely, itsemurhasuunnitelmat). Olen myös epäsuorasti uhkaillut itsemurhalla ja itsetuholla. Vaivun välillä hyvin syvään depressiotilaan, joka ei kuitenkaan välttämättä kestä tunteja tai paria päivää kauempaa.
-Olen jatkuvasti jollain tasolla masentunut, enkä koe tyydytystä juuri mistään, jatkuvasti tyhjä olo. Silti olen toimintakykyinen, esim. nousen aamuisin sängystä ja huollan hygieeniaani.
- Sotken ihmissuhteeni. Teen kaiken niissä väärin. En osaa aina pitää lupauksiani, vaikka tahtoisin. Käyttäydyn harkitsemattomasti ja hetken mielijohteesta ja tulen aina loukanneeksi muita.
- Harrastan irtosuhteita. En tosiaankaan tahtoisi, mutta en pysty hillitsemään itseäni. En oikeastaan pidä seksistä, mutta ajaudun irtosuhteisiin hyvin usein. Myös alkoholinkäyttöni on holtitonta, ja en osaa pitää huolta silloin itsestäni enkä tavaroistani. Juon itseni aina vahvaan humalaan... en osaa pistää stoppia juomiselle.
- Inhoan itseäni ja ulkonäköäni. En oikeastaan enää tunne itseäni, tai sitten en halua tuntea. Olen aina jotain tilanteen mukaan. Analysoin itseäni päivittäin, koko ajan, niin paljon että se on jo häiritsevää ja tulee itsekeskeinen olo. Mutta silti mitä enemmän pohdin itseäni, sen vähemmän tiedän. En tiedä, kuka olen. Tiedän vain sen, että en pidä siitä, kuka ikinä olenkaan. Häpeän myös itseäni hyvin suuresti.
- Pelkään yksinäisyyttä, ja koen, ettei kukaan välitä minusta. Pienetkin vastoinkäymiset aiheuttavat sen, että en usko enää minkään menevän koskaan hyvin.
- En jaksa hoitaa kouluani, enkä oikeastaan mitään muutakaan. Silti stressaan niistä koko ajan. Välillä koen myös jännittämistä.
Taustoista sen verran, että olin koko lapsuuteni koulukiusattu, eikä minulla ollut juurikaan kavereita. Yläaste oli aika seesteinen, mutta olin yhä ujo ja estynyt, eikä kukaan liiemmin pitänyt minusta.
Perheen kesken meillä ei ole ollut tapana puhua oikein mistään mitään, joten olen aina saanut selvitä kaikesta yksin. Minulla ei ole läheiset suhteet vanhempiini. Toisen isosiskoni kanssa en ole nyt jutellut moneen vuoteen, koska meidän välimme ovat tulehtuneet.
Lukiossa puhkesin kai kukkaan ja tulin sosiaaliseksi, aloin saamaan paljon ystäviä ja poikaystäviä jne. Lukion toisella luokalla flippasin ja aloin saamaan suunnattomia ahdistuskohtauksia ja paniikkikohtauksia. Sain jonkinasteisen syömishäiriön myös. Masennuin ja niin teki myös paras ystäväni, josta minulla oli koko ajan jatkuva huoli, sillä hän yritti itsemurhaakin.
Kävin koko lukion loppuun lukion koulupsykologilla. Nyt olen ollut koko kesän ja alkusyksyn ilman terapiaa, ja tuntuu että huonompaan vaan koko ajan mennään. Varsinkin nuo käyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet ja häiritsevät mieltäni jatkuvasti. En vain osaa käyttäytyä normaalisti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että jotain apua tarvisit. Oot hyvin samanlainen ku mä. Oon jo 29, mut tunnistin monesta jutusta itseni. Herkkä, epätasapainoinen, huono itsetunto/tuntemus, vierauden kokemukset, hankalat ihmissuhteet ja humalajuominen..kaikki niinku mulla. Ja viiltelin ja haudoin itsemurhaa.
Kunnon terapian aloittaminen olis sulle ensiarvoisen tärkeetä. Ja koska oot alle 25, saat sen täysin Kelan tukemana. Mä suosittelen.
Mä en ite sitä tajunnu, ja aloin sitten "hoitamaan" itseäni päihteillä. Kylläkin mä sain 19-vuotiaana paniikkihäiriöön lääkityksen, mut ei se lääkitys yksinään enää tuossa vaiheessa riitä. Mulla alkoi liukuminen päihteisiin. Ja ajattele: vasta nyt oon pääsemäs oikeesti eroon siitä elämäntavasta. C-hepatiittia ja monia ei-mieluisia kokemuksia rikkaampana :( ei kiva.
Eli terapiaan mars :) toivottavasti onnistut! Elämä voi olla oikeesti nautittavaakin kera hyvien ja kestävien ihmissuhteiden... onnea matkaan!