Launialassa bileet, musiikki soi ja kovasti varmaan kuuluu kilometrien päähän. Juhlivat jonkun asko nimisen henkilön juhlia.
Launialassa jytää...
jyske
131854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onneksi olkoon. Jos jyske on joka viikko, niin soittele ihmeessä isännöisijälle. Itse asun Tuppuralassa ja oli ongelmia mölyävien naapureiden kanssa. Isännöitsijälle soittaminen toi ratkaisun ja mölysakki sai häädön. Näin se homma toimii.
sitten isännöitsijä joka pitää asukkaiden puolia.
Laajalammella taas jos valittaa mölyävistä naapureista, ei mitään tapahdu.
Möykkääjät saa vaan jatkaa ja itse muutettava rauhallisempaan taloon.
ahistaako, jos joku haluaa elää elämäänsä?
Tottakai viikonloppuna saa pitää bileitä jos haluaa. Jos et kestä toisten ihmisten läsnäoloa niin kannattanee muuttaa johonkin metsän keskelle
jos se olisikin vain joskus, mutta kun sen tiesi että perjantai-iltana se alkaa ja jatkuu vielä lauantaina.
Olisi edes loppunut aina puoleen yöhön mennessä, mutta kun möykkäämistä piti jatkaa klo 2-4 asti aamulla ja sama seuraavana yönä.
Tee siinä sitten vuorotyötä, kun monesti oli iltavuoro ja seuraavaksi aamuvuoro ja nukuttua ei yöllä saanut yhtään.
Jos meni huomauttamaan, sai samaa ylimielistä, kyllä me saadaan musiikkia soittaa ja kännissä örveltää täällä, tyyliin.
No eipä häiritse enää meitä, saavat möykätä aivan rauhassa, ei asu enää ketään yläpuolella eikä siinä seuraavassa kerroksessakaan, mölyapinat asuu ihan yksin sillä puolella rappukäytävää.
Vuorotyötä tekevän kannattaa muuttaa pois sellaisesta talosta, jossa suurin osa ihmisistä elää normaalia rytmiä.
Tottakai viikonloppuisin saa pitää bileitä ja varsinkin nuorien kohdalla se on suositeltavaa mielummin kuin esim. dataa koneella 24/7.
Nimittäin tästä sosiaalisesta joukosta kasvaa niitä, jotka toimivat työnantajanasi ja kuntasi päättäjinä
onneksi muutinkin pois jos ennustat että siitä porukasta mitä siinäkin asuu, tulee joskus työnantajia tai edes kunnan päättäjiä.
Eiköhän heistä tule korkeintaan lähikaupan kaljakaapin kuluttajia.
Eivät enää nimittäin olleet alle 20v, vaikka kukapa sitä voi ennustaa varmasti, saattaapi järkeistyä vaikka 30v: n iässä.
Kyllä se ikävä kyllä taitaa olla niin että taloyhtiöiden järjestyssäännöt, sekä myös yleinen järjestyssääntö sanoo että ehdoton hiljaisuus pitää olla klo 23.00-6.00.
Suositeltavaa olisi hiljentää metelöintiä jo klo 22.00.
Tämä on laki eikä mikään "musta tuntuu" juttu.
Jos nuoriso ei opi elämään sääntöjen rajoissa pitänee muuttaa takaisin isin ja äidin luo omakotitaloon.
Jokaisella asukkaalla joka maksaa vuokransa on oikeutensa mutta myös velvollisuutensa.
Nuorisosta voi tuntua että vanhempi väki ei muuta kuin määräilee, mutta kyllä vanhemmilla asukkailla on ihan samat säännöt.
Niitä jotka tulevaisuudessa aikovat "työnantajiksi ja kuntasi päättäjiksi" kehottaisin ihan oikeasti opettelemaan yhteiskunnassa elämistä sääntöjen ja asetusten mukaan.
että vuorotyötä tekevän on muutettava pois, jos nuorison bileet on häiriöksi.
Ei se yöllä juhlinta mitenkään kuulu normaaliin rytmiin.
Onneksi kerrostalossa on säännöt, että yön läpi rellestäminen ei käy.
Valitus isännöitsijälle, siitä se lähtee ja seuraavaks voi soittaa poliisin paikalle.
Samat on säännöt myös omistusasunnoissa, joten nämä "tulevaisuuden toivot" juhlikoot siellä, missä eivät häiritse muita.
ELää elämäänsä? Just joo. Tarkoittaako tämä, että saa terrorisoida naapurien elämää? Viedä unet vuorotyötä tekeviltä? Itsekkäästi häiriköidä naapureine elämää? Niin, eikö sillä naapurille saa olla rauhallista elämää? Vain sinun/ kaltaistesi elämä on tärkeää?
Tietääkseni vkoloppuna koskee samat hiljaisuus säännöt kuin muulloinkin. Ei viikonloppu tarkoita että joku saa pitää koko kerrostaloa hereillä.... Think about..
Illalla tosiaan kova meno päällä täällä Haukankadulla. Asutaan parin talon päässä juhlapaikasta eikä yhtään häirinnyt!
Kyllä ootte heikkohermosia ja pienimielisiä jos yksi mökäilta elämänne pilaa.
Sitä paitsi naapurit (joita emme itse tunne) olivat jakaneet varoituslapun lähipostilaatikkoihin.
Älkää ihmeessä suunnitelko Visulahteen muuttoa. Siellä on jurassikki ja vielä monena pvänä. Hui!
Enemmän häiriöksi täällä Haukankadulla on nuo kaksi pystykorvaa, jotka räkyttää 24/7 ympäri vuoden.
Siinä on meillä naapurit, jotka eivät todellakaan ota toisia huomioon. Valitettu on suoraan heille mutta ei näköjään auta. Näiden ihmisten olisi todellakin pitänyt valita asuinpaikkansa taajaman ulkopuolelta!
...niin voi muuttaa pois.
Luojan kiitos että meidän taloyhtiössämme on isännöitsijä joka ottaa todesta valitukset.
Kaksi virallista varoitusta isännöitsijältä niin kolmas kerta onkin sitten häätö.
Kunnollisia asukkaita kuunnellaan eikä tarvitse muuttaa juoppojen vuoksi pois.
Onhan se vuokranantajallekin edullisempaa pitää maksavat kunnolliset pysyvät asukkaat kuin satsata juoppoihin ja häirikköjengeihin.