Pääkaupunkiseudulla on käyty keskustelua kaupunkirakenteesta. Helsingin herrat pitävät kiinni kannastaan, että nykyistä kaupunkikeskusta eli Helsinkiä on tiivistettävä sekä asumisen että työpaikkojen osalta. Pääministeri Vanhanen on kertomansa mukaan jo vuosia visioinut puutarhakaupunkien verkostosta, joka alkaa kehä kolmosen ulkolaidalta. Taloustutkimuksen mukaan kansalaisten enemmistö unelmoi vastaavaa.
Millainen tulee olemaan uuden Kouvolan kaupunkirakenne? Muodostuuko tänne pelkästään tiivis ydinkeskusta kaupungin virkamiesten ja gryndereiden yhteistyöllä? Vai aletaanko kehittää myös Kuusankosken, Anjalankosken, Valkealan ja Elimäen luontaisia kasvualueita? Tämä on ilmeisesti pitkälti poliittinen kysymys, joka on kiinni vanhan Kouvolan ympäristökuntien poliittisista päättäjistä uudessa Kouvolassa. Tietenkin virkakoneistollakin, joka ei ole pelkästään vanhan Kouvolan perua, on oma ratkaiseva merkityksensä kaupunkirakenteen luomisessa.
On etsittävä uusia luontaisia asuin- ja yritysalueita sekä edelleen kehitettävä nykyisiä vetovoimaisia alueita. Helsingin herrojen opit eivät välttämättä päde Pohjois-Kymenlaaksossa. Samoja virheitä ei täällä kannata tehdä. On luotava uusi kansalaisia kiinnostava kaupunkirakenne Uuden Kouvolan alueelle, jossa tonttimaasta ei todella ole pulaa. Tässä yhteydessä on ehkä syytä muistuttaa, että isommilla ja pienemmillä metropoleilla on tapana laajentua reunoille. Uudesta Kouvolasta on mahdollisuus muodostaa puutarhakaupunki ydinkestustoineen. Tähän kaupunkiin voidaan sitten tulla tutustumaan ja vaikkapa asumaan sekä luomaan uusia yrityksiä pääkaupunkiseudulta.
Uusi Kouvola
4
759
Vastaukset 4
- Pikku kaupungin sälli
"Futuristisille ratavisioille ei nähdä Kouvolassa perusteita" tuollainen otsikko pisti silmään tämän aamun kouvolan sanomassa. Taitaa radat mennä jostain muuta kautta jos tuollainen meininki jatkuu.
Jos vaikka joukkoliikenteestä puhutaan niin viimeiset 50 vuotta on joukkoliikenteen kehitys kulkenut taaksepäin. 60-luvulla meni lättähattujuna Kouvolasta Kuusankoskelle ja tehtaalle pystyi menemään ilmeisesti tuolla töihin. Nykyiset päättäjät on osanneet junailla asiat niin että tehtaiden yllä leijuu lakkautusuhka. Vanhanen kannattaa rautateiden vapauttamista kilpailulle, vaikka Iso-Britanniassa vastaava homma johti totaaliseen katastrofiin.
20 vuotta sitten asuin Valkealan kirkonkylässä ja aamukahdeksaksi ehti hyvin Kotkaan linja-autolla ja junalla. Sen jälkeen poliitikot rassasi aikatauluja niin ettei tuo onnistunut ja kova ihmettely oli julkisuudessa että ei ole käyttäjiä julkisille kulkuneuvoille, ja henkilöliikenne pitää säästösyistä lopettaa Kouvola-Kotka välillä.
Veikkaan että vaalien jälkeen saattaapi iskeä lama ja taas pitää "säästää". Kannattaa käydä jossain ulkomailla katsomassa miten homma toimii. Uuden Kouvolan rakenne "kaupunkina" on huomattavan hyvä. Kokonaisuuteen kuuluu useita monipuolisesti toimivia taajamia, joissa on asuntoja, työpaikkoja ja palveluja. Nämä monipuolisesti toimivat taajamat ovat parempia elämisen ja asumisen paikkoja kuin nukkumalähiöt, joita niitäkin on Kouvolassa pari malliesimerkkiä, Eskolanmäki ja Lehtomäki.
En aivan tarkkaan tiedä, mitä Matti Vanhanen täsmällisesti tarkoittaa "puutarhakaupunki"-käsitteellä. Laajasti ymmärrettynä Valkealan kirkonkylä, Jaalan kirkonkylä, Koria, Elimäen kirkonkylä, kaikki ne voisivat mahtua puutarhakaupungin määritelmän piiriin. Jos savupiipputeollisuuskin hyväksytään määritelmään, mukaan tulevat vielä Kuusankoski, Myllykoski ja Inkeroinen.
Aikoinaan nelisenkymmentä vuotta sitten yhdyskuntasuunnittelijat, jotka olivat yliopistoväkeä, he kaavailivat Helsingin seudun kasvun ohjaamista monipuolisiin "itsenäisiin" tytärkaupunkeihin, jotka yhdistettäisiin toisiinsa ja Helsingin keskustaan sujuvan liikenteen verkostolla. Noitakin tytärkaupunkeja taidettiin nimittää puutarhakaupungeiksi. Niitten väliin oli tarkoitus jättää vihervyöhykkeitä.
Käytännössä kuitenkin suurrakentajat, grynderit ajoivat Helsingin seudulla läpi oman mallinsa, jossa nostokurjet pystytettiin mäen päälle ja siihen ymrille tehtiin elementtitaloja. Seuraavaksi nosturi siirtyi viereisen mäen päälle, jne. Siitä syntyi "asemakaava", jonka kaupunkien päättäjät siunata rapsauttivat viralliseksi kaavaksi. Sillä menetelmällä Helsingin, Espoon ja Vantaan rakentaminen tapahtui kuin haulikolla roiskaisemalla pitkin mäkiä. Vaihtoehtona olisi ollut tytärkaupunkien rykelmä, mutta sitä ei haluttu valita alueellisen suunnittelun pohjaksi.- Iso-Kouvolan
Alku hetkeen. Vaikkei mikään muuttuisikaan, mieluummin osoitteena Kouvola kuin joku Anjalankoski.
- Mylsä
Iso-Kouvolan kirjoitti:
Alku hetkeen. Vaikkei mikään muuttuisikaan, mieluummin osoitteena Kouvola kuin joku Anjalankoski.
Myllykosken postiosoite muuttuu...
46800 Anjalankoski tulee olemaan 46800 Kouvola.
Erittäin hyvä uudistus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751230
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821147Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241115Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73734Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 132528
- 25512
- 36505
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää42468- 19456
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.85444