Hei, en ole aiemmin käynyt tällä foorumilla mutta nyt tuntuu ettei jaksa hymyillä enään.
Lähtökohtahan minullakin on se perinteinen, uusi rakkaus ja suuri perhe. Rakkaus on onneksi kestänyt läpi tähän asti eteen tulleet koetukset, mutta nyt alkaa mies väsymään.
Osa 1 :
Kyse on meidän nuorimmaisesta lapsesta (16) hänen kanssaan on tämä vuosi ollut vaikea. Alkuvuodesta kärähti kotibileissä alkoholin käytöstä ja kun menin hakemaan poikaa pois, tuli hyvin ponnekkaasti vi**u sä et voi määrätä muo, sähän et ole mun isä. No tilanne meni siihen että poika lähti bileistä "lievästi" taluttaen. En missään olosuhteissa kannata väkivallan käyttöä, mutta kun puhe ei auttanut, eikä kavereiden kehoitukset lähteä mukaani, niin lähdettiin sitten minun ehdoilla. Asiasta käytiin pojan äidin, minun ja pojan kanssa pitkät keskustelut ja en ikinä enää kuului pojan suusta.
Osa 2:
Tuli kevät ja pojalle kevari, kesäduuni ja rattijuopumus. Semmoisessa yhden promillen seilissä liikenteessä pyörällä. Taasen katumusta, ei ikinä enään, itkua ja se tuttu kommentti: vi**u sä et ole mun iskä jne. Kuulusteluihinkaan en saanut pojan tahdon mukaisesti osallistua. Hänen isänsä kyllä oli paikalla ja siitä hänelle kiitos.
Osa 3:
Pari viikkoa tämän jälkeen sukujuhlissa kaveri veti perseet olalle ja piti oman pikku shownsa.
Kyllä taasen seuraavana päivänä äidille itkettiin ja isäpuoli sai tietää paikkansa hänen suhteessa.
Osa 4:
Viimeyönä oli sovittu pojan kotiintulo klo 21 ja soitan hänelle klo 20 ja kysäisen missä mennään.
Oli saanut äidiltään kuitenkin luvan jäädä lapsenvahdiksi tyttökaverin kotiin. Kertoi puhelimessa tulevansa mahdollisesti yöllä kaverinsa kanssa kotiin yöksi, kunhan vanhemmat palaavat.
Ja katin kontit, soitto 23.00 paljasti taustamölystä päätellen kaverin olevan kotibileissä ja soitto likkakaverin äidille paljasti heidän pöllineen lonkerolaatikon evääksi.
No loputhan te tiedättekin, sain taas tietää asemani hänen hierarkiassa.
Soitin oikealle isälle ja selitin tilanteen, se mitä sen jälkeen on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta paljastuu myöhemmin tänään, kun poika suostuu tulemaan kotiin.
En ole kovin paljon kertonut vaimoni, siis pojan äidin osuudesta, mutta hän rakastavana ja huolehtivana äitinä on kyllä tehnyt mielestäni kaikkensa saadakseen nuoren järkiintymään.
Se mikä meillä on mennyt mielestäni pieleen on ollut nuoren luoviminen kieltoviidakossa, jos isäpuoli ei suostu, niin kokeillaan äitiä. Täytyy myöntää sen syöneen isänä- ja perheen päänä olemisen uskottavuutta ja edesauttaneen nykyiseen tilanteeseen.
Mutta miten eteenpäin? Rakastan vaimoani paljon, mutta miten saan itsestäni kaivettua sen hiipumassa olevan rakkauden ja välittämisen muorimmaista kohtaan?
Enhän vi**u ole edes hänen isä.
Lähtökohtahan minullakin on se perinteinen, uusi rakkaus ja suuri perhe. Rakkaus on onneksi kestänyt läpi tähän asti eteen tulleet koetukset, mutta nyt alkaa mies väsymään.
Osa 1 :
Kyse on meidän nuorimmaisesta lapsesta (16) hänen kanssaan on tämä vuosi ollut vaikea. Alkuvuodesta kärähti kotibileissä alkoholin käytöstä ja kun menin hakemaan poikaa pois, tuli hyvin ponnekkaasti vi**u sä et voi määrätä muo, sähän et ole mun isä. No tilanne meni siihen että poika lähti bileistä "lievästi" taluttaen. En missään olosuhteissa kannata väkivallan käyttöä, mutta kun puhe ei auttanut, eikä kavereiden kehoitukset lähteä mukaani, niin lähdettiin sitten minun ehdoilla. Asiasta käytiin pojan äidin, minun ja pojan kanssa pitkät keskustelut ja en ikinä enää kuului pojan suusta.
Osa 2:
Tuli kevät ja pojalle kevari, kesäduuni ja rattijuopumus. Semmoisessa yhden promillen seilissä liikenteessä pyörällä. Taasen katumusta, ei ikinä enään, itkua ja se tuttu kommentti: vi**u sä et ole mun iskä jne. Kuulusteluihinkaan en saanut pojan tahdon mukaisesti osallistua. Hänen isänsä kyllä oli paikalla ja siitä hänelle kiitos.
Osa 3:
Pari viikkoa tämän jälkeen sukujuhlissa kaveri veti perseet olalle ja piti oman pikku shownsa.
Kyllä taasen seuraavana päivänä äidille itkettiin ja isäpuoli sai tietää paikkansa hänen suhteessa.
Osa 4:
Viimeyönä oli sovittu pojan kotiintulo klo 21 ja soitan hänelle klo 20 ja kysäisen missä mennään.
Oli saanut äidiltään kuitenkin luvan jäädä lapsenvahdiksi tyttökaverin kotiin. Kertoi puhelimessa tulevansa mahdollisesti yöllä kaverinsa kanssa kotiin yöksi, kunhan vanhemmat palaavat.
Ja katin kontit, soitto 23.00 paljasti taustamölystä päätellen kaverin olevan kotibileissä ja soitto likkakaverin äidille paljasti heidän pöllineen lonkerolaatikon evääksi.
No loputhan te tiedättekin, sain taas tietää asemani hänen hierarkiassa.
Soitin oikealle isälle ja selitin tilanteen, se mitä sen jälkeen on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta paljastuu myöhemmin tänään, kun poika suostuu tulemaan kotiin.
En ole kovin paljon kertonut vaimoni, siis pojan äidin osuudesta, mutta hän rakastavana ja huolehtivana äitinä on kyllä tehnyt mielestäni kaikkensa saadakseen nuoren järkiintymään.
Se mikä meillä on mennyt mielestäni pieleen on ollut nuoren luoviminen kieltoviidakossa, jos isäpuoli ei suostu, niin kokeillaan äitiä. Täytyy myöntää sen syöneen isänä- ja perheen päänä olemisen uskottavuutta ja edesauttaneen nykyiseen tilanteeseen.
Mutta miten eteenpäin? Rakastan vaimoani paljon, mutta miten saan itsestäni kaivettua sen hiipumassa olevan rakkauden ja välittämisen muorimmaista kohtaan?
Enhän vi**u ole edes hänen isä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hän on siinä iässä että sellaisia asioita käytetään jonka tiedetään satuttavan. Muistan itsekkin nuorena että käytin isäpuoltani kohtaan sanaa että et ole minun isä. Jälkeenpäin ajateltuna olen ajatellut että kaikkea hän saikin takiani kokea. Isäpuoleni sanoi aina minulle ettei olekkaan isäni, kyllä hän sen tietää mutta säännöt ovat yhteisesti äidin kanssa sovittu ja niitä on noudatettava. Kun pari vuotta menee niin poika jo rauhoittuu.
Voimia sinulle, tiedän kuinka turhauttava tuo pojan kommentti voi olla. Mutta tosiaan, eiköhän tuo ajan myötä rauhoitu ja järkiinny. Vaikka ei se varmasti tällä hetkellä paljon lohduta. Siihen asti vain tsemppiä ja se on hyvä juttu, että pystytte biologisen isän kanssa keskustelemaan tästä. Pysykää vaan ns. tiiminä, sillä yhteistyöllä saa hyvää aikaiseksi.
Olisikohan sitten viimeistään nyt aika saada voimaan "yhteiset säännöt" lapsen äidin kanssa? Toinen ei anna lupaa jos toinen on jo kieltänyt.
hoidat hommat ja huolehdit. Mutta tosiaan ne yhteiset pelisäännöt sitten kaikille, ettei äiti lupaa yhtä kun sinä sanot toista. Ja oikeasti: vain pari-kolme vuotta, niin poika on aivan eri vaiheessa ja uskon että teillä kahdella tulee olemaan hyvät välit:-). Tietää että sinä välitit ja huolehdit. Nyt kun hän sanoo, ettet ole edes hänen isänäs, voitko sanoa, että et, mutta pojan isän kanssa olette sopineeet, että näin toimitaan? Ja että välität hänestä.
Sunnuntai iltapäivä. Vaimo on keskustellut nuorukaisemme ja hänen tyttöystävänsä kanssa pitkään ja hartaasti. Tulen mukaan keskusteluun tyttökaverin lähdettyä ja selitän pojalle oman näkökantani ja tunteeni, miltä tuntuu kun haistatellaan ja perään häneltä nöyryyttä ja arvostusta.
Elämästä ei selviä noin röyhkeällä aseenteella.
Poika hermostuu ja lähtee ovet paukkuen vi****n,
ei kestä elää meidän kanssa, ollaan aina kyttäämässä ja kyselemässä. Kaikkien kavereiden vanhemmat ei syynää niinkuin me teemme jne. Juopottelu on ihan normi hommaa ja ok.
Tulee ilta ja pimeä, poika saapuu kävelylenkiltä kotiin. Istun katsomassa telkkaria ja poika halaa minua ja pyytää anteeksi. Minä iso mies alan itkemään. Itken eikä itkusta meinaa tulla loppua. Vaimo tulee viereeni ja silittää hiljaa päätäni.
Tilanne on tasaantunut tällä kertaa ja poika nähnyt tekojensa seuraukset.
Toivon rakkauden kantavan tulevaisuuteen.
äijien keskinäisestä suhteesta. Poika kyllä kunnioittaa sinua ja olet oiva miehen malli. Kiva lukea tällaisiakin tarinoita!
Elämä kantaa. Jaksamista teinijannun kanssa jatkossakin.
Hyvä homma! Kyllä se siitä, vaikka välillä räiskyykin. Teini-ikä on hankalaa aikaa lapselle ja huoltajille.
Poika on vaan hurjassa murkkuiässä ja yrittää lyödö päätään välillä seinään.Mutta pojassa on varmasti taustalla kunnon pojan ainekset.Kun tämän siirtymävaiheen aikuisuuteen jaksatte,hienosti menee.
käytöstä tossa iässä kunhan kasvaa ehkä järkiintyy tai sitten ei.. mutta ehkä jos on jotakin vaihtoehtosia paikkoja asua?? ei se äiti aina se just paikka ole?
meilläkin on täällä samankaton alla kohta 14v teini jolla adhd ja jututkin toisinaan sen mukaset ja kauhulla odotan kyllä mitä tuleman pitää:D "jos vähän yritän tunnelmaa keventää" textissäni;D
meillä vaan se huonopuoli että poika kohtelee äitiään kuinka lystää ja tästä johtuen eivät näe toisiaan kun 2-4krt kk.. ja kumpikaan ei pidä yhteyksiä toisiinsa. mutta täällä toistaiseksi käyttäytynyt kohtalaisen hyvin kun on enemmän kuria ollut. että jos vaimosi lellittelee poikaa voisi kyllä häntäkin yllyttää hiukan kovempiin otteisiin (ei väkivalta jne) mutta uhkailu ehkä??
voitteko ehdottaa isälle muuttamista? jos isä enemmän tolkkua saa. yksi tuttu on elänyt myös jossain kasvatuslaitoksessa kun meni niin pahaksi että vanhemmat iahan biologiset ei jaksanut häntä katsoa..
Ei käy kateeksi asemasi.
Mutta ihmettlen kuitenkin sinänsä asiallisia vastauksia, sillä jos äitipuoli kirjoittaisi täällä vastaavaa, saisi hän haukut niskaansa siitä, kuinka sotkeutuu toisten asioihin, eikä hänelle kuulu puolison lapsten tekemiset...
Johtuneeko siitä, että alkuperäinen esitti asiansa erilailla kuin useimmat äitipuolet täällä... ei siis haukkunut poikaa ja tämän bioisää paskaksi...
Taasen viikonloppu ja odotukset korkealla, saa levätä ja kerätä voimia tulevalle viikolle, tai sitten ei.
Äidin kanssa poika kävi taasen kiehuvan keskustelun ja poika kävi minuun suorastaan käsiksi. Kahden senttimetrin päässä naamastani huusi ja uhosi. Olen vielä fyysisesti vahvempi, mutta kuinka kauan???
Poika soitti isälleen äitinsä lauseesta" Isäsi ei ole koskaan pitänyt perhestä huolta vaan alkoholistina tärkeämpää on ollut ryyppyporukka"
Puolitoista vuotta sitten terveyden totaalisesti romahdettua oli 3 kk. sairaalassa ja lapset itkivät ja pelkäsivät paraneeko isä koskaan. Isä parani ja jätti viinan, hyvä niin.
Nyt poika luulee että isä joka ei koskaan ole huolehtinut lapsistaan voisi olla se isä joka pelastaa, ymmärtää ja salii hänen tehdä asiat jotka me kielletään.
Viikonloppuna oli oma poikani, aikuisikäinen käymässä kotonaan ja näki tämän kaiken paskan joka päälleni kannetaan, ihmetteli jaksamistani ja toivotti halauksin voimia.
Haen huommena apua jostain ammattiauttaijalta, yksin tai yhdessä. En ole ansainnut tätä.
Olet hieno, välittävä iskäpuoli! On hienoa että pystytte kuitenkin teini-iän räiskynnästä huolimatta puhumaan asioista. Murrosiässä lapsi sanoo asioita, joiden tietää loukkaavan. Koita asettua sen yläpuolelle. Nuorella on paha olla hormonimyrskyssä ja ei tämä meidän kilpailuyhteiskuntakaan ole helpoin paikka itsenäistyä perheestään. Ehkä mieltä myllertää sen oikean iskän suhteenkin.
Jos on rankkaa, hae ulkopuolista apua. Usein ammattilaiset osaavat neuvoa miten kannattaa toimia. Nuoren kanssa voi myös puhua alkoholin haittavaikutuksista. Äidin ja isän kanssa sopia pelisäännöistä. Kun luotte yhteiset säännöt, niin nuorikin ehkä rauhoittuu.
Koittakaa jaksaa kapinavaihe. Sinulla on varmasti edessä pahimman myrskyn laannuttua hyvä suhde poikaan. Kyllä hän välittää. Juuri nyt hän vain ei jaksa ajatella muiden huolehtimista, kun me vanhemmat ollaan niin kalkkiksia.
Toivon että oma mieheni osaisi olla yhtä hyvä ja välittävä iskäpuoli minun pojille kun murrosikä alkaa. Tsemppiä!
Minulla myös kaksi murkkua ja isäpuoli heillä.Pojan sauhuamisikä meni aika nopeasti ohi,mutta muistan yhden yhteenoton.Oli raivoissaan isäpuolelleen ja koska kynnys fyysiseen yhteenottoon oli onneksi tarpeeksi korkealla,hakkasi rystysensä verille yhteen oveen.Tyttömurkun kanssa ollut vastaavaa sanailua kuin teillä "Et ole mun isä,pakkoko sun on asua täällä,muuta pois...".Isäpuolille voimia,meillä ainakin pahimmat ajat alkaa olla takana päin.
Viikko melko normaalia perhe-elämää. Poika käy kouluansa ja me vanhemmat hoidamme kuljetukset, hyvä niin. Rattijuopumuksen aiheuttamaa ajokieltoa vielä tovi edessä, mutta toiveita tilanteen rauhottumisesta kunnes:
Aamulla herätys klo 8 ja normaalit aamutoimet. Isäpuoli menee huomauttamaan aamupalan tärkeydestä ja sen vaikutuksesta varsinkin oppimiseen ja aivojen hyvinvointiin. Pojalta normaali reaktio " pitäkää vain huoli omista syömisistänne. Äiti puuttuu myös keskusteluun ja kehoittaa poikaa syömään edes jotain pientä saadakseen veren sokerit ylös."Vi**u mulla on ruokis kahden tunnin päästä"--- Ja taivas repeää.
Jotenkin ymmärrän poja asenteen minua kohtaan ja voin sen käsittää, mutta omaa äitiään joka ei todellakaan ole laiminlyönyt nuorikkoaan, kohtaan kaveri on suorastaan hirviö.
Tuntuu että poika käyttää äitinsä itkettämistä ja loppuunpalamista vallan välineenä todella julmalla tavalla.
Apua on nyt sitten haettu, mutta ne jonot. Me soitetaan sitten, tuli vastaukseksi
Seuraavan ruokailun tai jääkaapilla käynnin yhteydessä voisi muistuttaa, että vvv-osasto on jossain muualla kuin teidän keittiössä. Jos haistattelu jatkuu, porttikielto keittiöön. Tai vastatkaa pari kertaa itse vtu, kiinnosta
En yleensä kiroile,mutta tuollaisten tekstien jälkeen vastailin samalla mitalla "ei v-u vois vähempää kiinnostaa..."Antaa nuorelle edes hiukan ajattelemisen aihetta omasta käytöksestä.Jos eivät halua olla avuksi jossain pienessä kotihommassa,vanhemman avunanto myös on hyvin nihkeää,kun nuori tarvitsisi kuljetusapua tai rahallista avustusta.Elämä on.
rauhaan älkääkä tuputtako hänelle sapuskoitanne ja käsityksiänne aivojen toiminnasta.
Kuinka pitkä koulumatka pojalla on? Pääseekö kävellen/polkupyörällä/julkisilla? Onhan se jotenkin koomista, että mutsi ja mutsin uusiomies roudaavat aikuista äijää kouluun.
Anna sinä myös pojan äidin huolehtia itsestään äläkä tee hänestä pojan ja itsesi välisen valtataistelun pelinappulaa. Sinähän olet heidän suhteessaan kuitenkin aivan ulkopuolinen ihminen.
Kyllä tässä on nyt kyseessä "aikamiehen" kasvatusyritys mieheksi ja myös välittäminen. Ehkä rakkauteni ei riitä ihan kaikkeen klopin kohdalla, mutta hänen tulevaisuus tulee aina peilaantumaan meidän parisuhteeseen.
En ymmärrä tilannetta jossa samassa perheessä asuvat eivät välittäisi toistensa hyvinvoinnista. Miten kuvittelet suhteemme toimivan jos lähtökohtana olisi tuo ehdottamasi itsensä ulkoistaminen tapahtumista, jotka kuitenkin ovat jokapäiväistä elämää kodissasi?
Tiimi on juuri niin heikko kuin heikoin lenkki. Se heikoin lenkkikin joskus fyysisesti vahvistuu ja jos silloin pohjalla on täysi välinpitämättömyys,tapahtuu asiota Jokelan ja Kauhajoen malliin.
Kyllähän se poika kouluun pääsee yli kymmenen kilometrin päähän fillarillakin. Sehän olisikin vasta välittämistä.