Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

darran hoito

niksauttaja pirkka

Kolmen päivän tiukasta imusta selviän kun vaan saan itseni raahattua työpaikalle maanantaina. Työpäivä on kauhea mutta siitä selvittyäni käyn puodista viisi tölkkiä. Menen kotiin, käyn saunassa miedossa lämmössä lähinnä peseytymisen vuoksi. Suljen puhelimen ja mietin varmaksi, ettei kukaan ole tulossa häiritsemään sekä sijaan vuoteen valmiiksi. Avaan ekan tölkin jonka ohessa syön väkisin jotain ja samalla seuraan mahdollisimman tyhmää tv ohjelmaa. Tämä ei ole vaikeaa kunhan avaa telkkarin niin siinä se on. Sitten avaan vielä toisen tölkin jonka juotuani käyn nukkumaan noin 18.00. Unta en tietenkään saa ja jos torkahdankin niin herään heti hikoiluun mutta ainakin saan lepoa. Kymmeneen mennessä olen juonut kaikki tölkit ja sitten odottelen aamua. Joskus nukahdan tunniksi pariksi useimmiten en ollenkaan. Aamu on kuitenkin parempi kuin edellinen ja töihin meno ei kuvota enää niin kovasti. Haen silti töiden jälkeen vielä kolme tölkkiä ja edellinen toistuu mutta nyt nukun pätkissä 4-6 tuntia ja aamu onkin jo kirkas joskin vielä autereinen. Työpäivä menee lähes loisteliaasti enkä sen jälkeen hae enää mitään ja nukunkin täyden yön. Kuukauden tai kahden päästä ehkä taas uusiksi.

Viikon ja kahden törpöttelyt ovatkin sitten oma lukunsa eikä niihin auta noin nopeat ja heppoiset lääkkeet vaan on varauduttava monelaiseen mukavaan ylläriin ja pitkään vaikerrukseen enkä siksi enää sellaisia harjoitakkaan.

35 vuoden kokemuksella sanoisin, ettei kannata juoda edes yhtä päivää mutta en itsekkään ole uskonut joten antaapa olla sanomatta.

12

2812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jo opettavan miestä

      Ryyppäämään, mutta kun ei niin ei! Minä olen availlut puteleita hieman kauemmin, mutta enpä ole kankkusen kourissa ikänä kieriskellyt. Kun ryyppää on syytä samalla hiukan syödä. Pieniä suupaloja,ihan vain leipää, kananmunaa, sipulia sardiinia, silliä, perunoita, suolakurkkua, yleensä mitä tahansa, näin voi myös ryypätä enemmän. Tyhjään mahaan, etenkin seuraavana päivänä ryypättäessä, viina kihahtaa oitis hiusrajaan ja laskee veren sokerin.
      Suomalaisten yleinen virhe ryypiskeltäessä on välttää tarkoituksella pientäkin napostelua ja sekostautuu sitten kaamealla kankkusella.
      Kukin taaplatkoon tyylillään, minä opin tavan syödä ryypiskeltäessä jo ammoin, ollessani töissä neukkulassa.
      Kuitenkin itse vierastan tapaa juoda itsensä tukkihumalaan. Eihän siinä ole mitään hauskaa, että joutuu kavereilta kyselemään, mitä on tullut tehtyä. Järki päässä ryypätessäkin.

      • niksauttaja pirkka

        Et sinä juonut ole jos et kankkusta ole saanut mutta kuten mainitsitkin olet vain puteleita availlut :)

        Kyllä sitä syötyä tulee ryypiskellessä mutta kankkusessa on hankalampaa saada syödyksi. Eikä se syöminen mitään muuta muuta kuin alkoholin imeytymisnopeuden, kokonaismäärä ei miksikään muutu. Lenskissä olin itsekkin jokusen vuoden mutta en havainnut mitään eroa suomalaisen humalaisen ja neukkukännärin välillä paitsi ehkä sen, että neukku otti viinan mielellään raakana kun taas suomipoju sotki siihen mieluusti kokista tai muuta limettiä.

        Suurimmat ongelmat juomisessa ovat nestehukka ja alkoholin vaikutus pikkuaivoihin eikä kumpaakaan voi ennalta estää tai edes lievittää.

        Enkä minä juuri koskaan juo itseäni erikoisen kovaan humalaan vaan pikemminkin tissuttelen mutta ajan kanssa. 30 vuoteen ei ole muisti mennyt eikä mikään vaikutuksen alla tehty teko kalva mieltä, silti kärsin ankarista kankkusista.

      • sinä

        ole koskaan ryypänytkään.

      • Haima poksahti
        sinä kirjoitti:

        ole koskaan ryypänytkään.

        Ja maksankin kanssa on kiikun kaakun, mutta se ei sitten johtunutkaan ryyppäämisestä. Mitäpä minä väittelemään ns. asiantuntijoiden kanssa. Mutta kaksi litran pulloa hyvää votkaa perjantai-illasta lauantain ja sunnuntain vastaiseen yöhön joka viikonloppuna, oli minulle sopiva annos. Ikinä ei ollut rapulaa, kun napostelin napsujen välillä pikkupurtavaa. Ei tämä mikään raamatunkappale ole, onpahan vain oma kokemukseni asiasta. Tuota vauhtia meni reilut viisi vuotta neukkulassa, se siitä.
        Kukin ryypätköön tyylillään ja kantakoot seuraukset, kitisemättä rapulasta.

      • Kalle.
        Haima poksahti kirjoitti:

        Meikäkin oli ammoin neukkulassa viisi vuotta, ja tuli opittua siellä ollessa se sakuska-systeemi, joka on oppimisen arvoinen.
        Tavis-venäläinen ei ikinä juo, jos ei ole edes ruisleipää käsillä, vaikka olisi missä Jumalan selän takana pöpelikössä.
        Ruoka ihmisen tiellä pitää juodessakin, ei pelkkä viina.
        Siihen hyytyy äkkiä, vaikka yrittänyt monta kertaa olla hyvä vasikka, joka pysyy hengissä pelkällä juomalla.
        Ei onnistu siten.
        Notkahtaa vahvempikin mies.
        Sitten Suomi-vuosina se tapa taas alkoi jäämään, ja sen on saanut nahoissaan tuntea armottomina krapuloina, jotka olisi voinut välttää sillä napostelulla.

      • kolkyt ja risat farkut
        niksauttaja pirkka kirjoitti:

        Et sinä juonut ole jos et kankkusta ole saanut mutta kuten mainitsitkin olet vain puteleita availlut :)

        Kyllä sitä syötyä tulee ryypiskellessä mutta kankkusessa on hankalampaa saada syödyksi. Eikä se syöminen mitään muuta muuta kuin alkoholin imeytymisnopeuden, kokonaismäärä ei miksikään muutu. Lenskissä olin itsekkin jokusen vuoden mutta en havainnut mitään eroa suomalaisen humalaisen ja neukkukännärin välillä paitsi ehkä sen, että neukku otti viinan mielellään raakana kun taas suomipoju sotki siihen mieluusti kokista tai muuta limettiä.

        Suurimmat ongelmat juomisessa ovat nestehukka ja alkoholin vaikutus pikkuaivoihin eikä kumpaakaan voi ennalta estää tai edes lievittää.

        Enkä minä juuri koskaan juo itseäni erikoisen kovaan humalaan vaan pikemminkin tissuttelen mutta ajan kanssa. 30 vuoteen ei ole muisti mennyt eikä mikään vaikutuksen alla tehty teko kalva mieltä, silti kärsin ankarista kankkusista.

        Kyllä pitäisi hiljaiseksi vetää kenet tahansa, jos on joskus kunnon krapulan kokenut.

        Se, kun ei potemiseen riitä edes vuorokausi, ja olo on niin kertakaikkisen kamala, että toivoo kuolevansa.

        Itelläni ei päänsärky vaivaa, mutta sen sijaan kyllä kamaa lentää molemmista päistä ja ainakin itsellä juurikin nämä kaameat krapulat ovat syynä siihen, että jää putki päälle, koska olo voi olla niin fyysisesti kuin henkisestikin niin uskomaton, että on kuin olisi jäänyt junan alle plus morkkis siihen.

      • minäkin...
        Kalle. kirjoitti:

        Meikäkin oli ammoin neukkulassa viisi vuotta, ja tuli opittua siellä ollessa se sakuska-systeemi, joka on oppimisen arvoinen.
        Tavis-venäläinen ei ikinä juo, jos ei ole edes ruisleipää käsillä, vaikka olisi missä Jumalan selän takana pöpelikössä.
        Ruoka ihmisen tiellä pitää juodessakin, ei pelkkä viina.
        Siihen hyytyy äkkiä, vaikka yrittänyt monta kertaa olla hyvä vasikka, joka pysyy hengissä pelkällä juomalla.
        Ei onnistu siten.
        Notkahtaa vahvempikin mies.
        Sitten Suomi-vuosina se tapa taas alkoi jäämään, ja sen on saanut nahoissaan tuntea armottomina krapuloina, jotka olisi voinut välttää sillä napostelulla.

        Minäkin itärajan takana. Meitä "veteraaneja" näköjään palstalla enempikin, Ei se oikeastaan ihme ole, kyllä neukuissa oli paljon suomalaisia komennuksilla tai opiskelemassa, nykyään vielä enemmän.

        Aluksi tuli ihmeteltyä sitä jatkuvaa syömistä, kotimaassa kun yleensä oli tottunut syömään väkisellä sen krapulapitsan seuraavana iltana, kun jotenkin sai ruuan pysymään sisällä... Mutta ne pitkät illat tuttujen luona, tai varieteessa opettivat syömään koko ajan hiljakseen juopottelun lomassa. Katupulitkin söivät aina jotain kuivattua kalaa kyytipojaksi kioskin nurkalla.

        Toinen juttu on viinan vetäminen shotteina raakana. Ja harvakseen, ei urakoimalla. Ja kun porukat alkoivat juopumaan, ryypyn välit pitenivät , koska maljapuheet koko ajan pitenivät.

        Niin, hyvä ja kaunis tapa oli nostaa ensimmäinen malja niille jotka ovat paikalla, sekä niille, jotka eivät enää ole luonamme.....

        Tuon hiljakseen kirkkaan kiskomisen hallitsen vieläkin. Kotona tulee käytyä jääkaapilllakin välillä. Kotona tissutellessa ei tule tärinä darraa koskaan. Toki rännin jälkeen on väsynyt ja silleen, mutta ei oksentelua tms koskaan.

        Kylässä tai ravintolassa on hankalampaa. Alle lankkupihvi ja valkosipuliperunat alkuillasta, sitten tärpättiä naamariin aamuun asti. Sellaisesta voi saada balalaikan.

        Jos Venäjällä ei opi ryyppäämään, sitten ei opi ikinä.

    • ikuiisuus juttuja

      Jokaine holisti , jos on krampin saanu (ei kaikki ikinä ees saa)

      Bentsojaja ja jatkuva käyttö, koska aivovaurio on tapahtunut, mieluiten kuitenkin esim. valproaattia, eikä sitä sinistä, koska se pahentaa, koska jeppe juo taas. Pamit pahentavat tilannetta ja kaatuilut ym. ovat palautuvia,,, noin 2 vuoden kauden jälkeen.

      • Ps. kevyt kenttäholisti

        Ei mua tai lääkäri tarvi uskoo. Uskonasia.

        Heippa!

      • Lauantaimakkara

        ...aivot on jo yhtä sosetta vaikka ikää on vasta 35.
        Eipä tässä puoleen vuoteen ole uskaltanut selvitä kun alkaa jo promillen paikkeilla tulla sellaiset tärinät ja oksennuskohtaukset, että ei mitään järkeä.

      • menneisyys,
        Lauantaimakkara kirjoitti:

        ...aivot on jo yhtä sosetta vaikka ikää on vasta 35.
        Eipä tässä puoleen vuoteen ole uskaltanut selvitä kun alkaa jo promillen paikkeilla tulla sellaiset tärinät ja oksennuskohtaukset, että ei mitään järkeä.

        vaikkei siitä mitään muistakkaan - vai miten se nyt oli?
        Aika moni tenu kertoo näin, tulevaisuuden tietä kaikki, aika ankealta näyttää.

        Kerrasta poikki on ainoa mahdollisuus, mutta siihen pystyvät vain todella harvat. Suurin osa pörrää kunnes kupsahtaa - aivan liian nuorena.

      • Mellakkaöljy
        menneisyys, kirjoitti:

        vaikkei siitä mitään muistakkaan - vai miten se nyt oli?
        Aika moni tenu kertoo näin, tulevaisuuden tietä kaikki, aika ankealta näyttää.

        Kerrasta poikki on ainoa mahdollisuus, mutta siihen pystyvät vain todella harvat. Suurin osa pörrää kunnes kupsahtaa - aivan liian nuorena.

        ...että mikä ihmisen tekee onnelliseksi?
        Onko se muka niin tarkkaan todistettu, että jokainen ihminen maailmassa tulee onnelliseksi samalla reseptillä, eli mr tai mrs average? Ihan ok työ, 2,5 lasta, asunto ja 1,5 autoa, vai miten ne tilastot nyt menee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2474
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1555
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1508
    8. 54
      1370
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe