Nurkka pois taas tipahti
mennessään kuiskahti:
tulkaa mukaan suurin joukoin
istuen, seisoin tai loikoin.
Runoa nurkka oottelee
kaipauksin saattelee.
Miehet, naiset
isot pikkaraiset.
Runoja siis rustaan
valoa iltaan mustaan.
Päivään kimallusta
hetkiä ja ajatusta.
Kaikesta kertomaan
runoista iloitsemaan.
mennessään kuiskahti:
tulkaa mukaan suurin joukoin
istuen, seisoin tai loikoin.
Runoa nurkka oottelee
kaipauksin saattelee.
Miehet, naiset
isot pikkaraiset.
Runoja siis rustaan
valoa iltaan mustaan.
Päivään kimallusta
hetkiä ja ajatusta.
Kaikesta kertomaan
runoista iloitsemaan.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Vaahterat punaisena
loistaa auringossa.
Vihreää, ruskeaa
violetin sävyä
lehdet toistaa
vielä hetken kiitävän.
Sade, tuuli
kyläilemässä
talvelle oven avaa.
himmeillä väreillä
aamutaivas väreili
siinä kameraani etsin
telineitä hoopee'lle kasailin
taivaanrantaa ikuistin
alinna pastellivihreä
minulle se tärkeä
kamera näki pastellisinisenä
Hiiteen koko pastelli.
Voi harmi, miten kävi
kun sekosi tuo väri.
Hymyn tuotti runosi
kuitenkin meille iloksi.
Kauneutta ain haluaa
ihminen ikuistaa
jakaa toisten kanssa saa
tuota suurta tunnelmaa.
Vaikkei kamerasi saa
kuvaa värist' oikeaa
sen sielun silmillä
mä nään.
Kiitos kuvituksest'
runos tääll'.
Taas kerran väärässä olin ,
kun kaiken noin koin,
ettei tulisi kaunista ruskaa,
Siitä melkein koin jo tuskaa.
Oma mieli unelmoi,
Että syysluonto,
väreillä hekumoi.
Ja, kas, eipä kauniinpaa olla voi,
mitä luonto tällekin syksylle toi !
Kun vielä ootamme pienen hetken,
voimme tehdä ihanan syysretken!
Etsii etsii
eikä soisi löytävänsä.
Mikä se on?
Tämä on arvoitus
mun mielessäin.
Vastausta etsin
kieleltäin.
Esiin ei se höperölle astu
riviin laitan sanan lastut.
Josko joku auttaa voi
ystävääni en löydä oi.
Syksyist' iloa ma soisin
kaikille sen runsaast' toisin.
Villemina taikoa jos voisi.
Elo arkipäivän pitkä
eksyy ajatus - kas mikä
oleellisen esiin tois.
Sehän onnen etsintää vain ois!
Sitä ei näin iltasella
kirkkain silmin voi katsella,
mutta uni voi sen suoda
ilon sisimpääni tuoda.
Älä eksy parvesta
säästä voimiasi
siirry kärkeen vuorollasi
äiti neuvoi poikasiaan
muuttovietin voimistuessa.
Tämä päivä, surun päivä.
Katosi pieninkin ilonhäivä.
Mikä sokaisi ihmisen,
joka teki tuon tekosen?
Mikä sekoitti nuoren mielen,
mikä vei järkevän ajatuksen?
Huomenna suruliputamme,
sytytämme kynttilämme.
Niin moni koki kohtalonsa,
liian aikaisin päättyi elonsa.
Me kaikki myötäelämme,
surevia lohdutamme.
Oi, miten lämmitikään
aurinko, vahinko retkellään.
Kesälämmön päiväksikö toi
ja keskikesän tunteen loi.
Hetken kai meille hehkuttaa
silmää iskien leiskuttaa.
Syyskuu kaunis kirkas,
lämpö läpi kehon virtas.
Kiire tuli pihatyöhön,
ei ehdi rasva vyöhön.
Lapio ja kuokka heilui,
ruohoista komposti keinui.
Vanhat kuivuneet pois joutaa
tilalle kukkasipulit noutaa.
Keväällä saa taas tarkistaa
mikä mullasta ensin kurkistaa.
Huhhuh, selkä parkaa
oli liikaa sarkaa.
Hiki päässä ahertaa
ja onnellisena pakertaa.
Tulosta on mukava katsella
kevättä uutta ootella.
Kesäpäivän viettoon kutsuili
luut hieman lusmuili.
Muistissa kyllä pysyy
lämmin sää,jos joku kysyy.
Kyllä suruakin tunnen
vaaraa aistin kuitenkin
mä enemmän sitäkin.
Nuo tavat nuorten
ja ihanteet
kovettuneet ovat
turhauksineen.
Voiko sopimusta olla
enää pitävää
nuoren, vanhan polven
välillä?
Pessimistikö näin oon?
en taida -
koossa pysyykö
rakennelmat vanhain?
Tuntevatko surua nuo nuoret?
Pelkään kysyäkään.
Suru sieluuni tulee,
kodin sinne tekee.
Millään en sitä asumaan tois,
työntäisin sen kauas,kauas pois.
Lupaa kysymättä se saapuu,
tuoden tuskan tullessaan,
se pysyy niin kauan, kauan,
ei millään jaksaa sitä vois.
Päivät kuluu, tuska laantuu,
jää vain kaipuu loputon.
Tyhjänä on se paikka,
mi kerran niin rakas ollut on.
Kiitoksen mielin muistan,
sun ystävän parhaan -
mi olla voi.
Osana mulla on tyhjyys,
mut toivo,
sun kohdata kerran voin.
Surullisena tiistaina
iloinen porukka matkusti
tunturista kotiin kunnes
Rovaniemellä suru täytti
kaikkien sydämet
kun vihdoin uutiset kuulimme
kauhajokelainen vetäjämme
sai myötätuntomme
koko kaupungin suru on suuri.
Kyynel poskelle jää
hetkeks pysähtää.
Virtana vierähtää
sydän kierähtää.
Elämä liian vaikeaa
nuoren kantamaa.
Mikä sydämen tuhoaa
mikä elon kadottaa.
Nukkui moni nuori
tuska kuin tulivuori.
Läheisille kestävyyttä
vieraille läheisyyttä.
Elämä raskas kantaa
kyynel kaiken antaa.
Katson kauas kaukaisuuteen,
Sitten mietin mitä nään.
Nuoren sydän, musta mieli,
ei kertoa voi sitä kieli.
Ajatukset, mitkä kätkee,
sydän - yksinäinen- sisälleen.
Apua jos tarjota ,
ken osais, vaikka varalta!
Ja saada mieli avata,
Voisko paremmin ne kestää,
Ja jotain pahaa ehkä estää
Nuo monet paineet elämän.
Ois tulevaisuus eessä päin.
Pysähtynyt touhu
turhanoloinen
miettimään näin joutuu
arvot uudelleen.
Odottaen
mitä tuo
aamu tullessaan.
Kävelysauvoin on nyt
mummo kävelemään ryhtynyt
sisällä kämpässään
kun käpälänsä ei tykännytkään
tunturikiipeilystä
onneksi on nurkassa seisoneet
sauvansa nyt toimeen ryhtyneet.
Ja nyt malttaa istua paikallaan mummo.
Tulenlieskat
" Laula niin kuin ei kukaan olisi kuuntelemassa.
Tanssi niin kuin ei kukaan olisi katselemassa.
Rakasta niin kuin ei sydämesi olisi koskaan särkynyt." ystävyydellä Kirveli
" Pikkutytö kertoi innooissaan päiväkodin pihalla huoltomiehelle, että hänellä on tänään synttärit.
- Paljonkos neiti täyttää?
- En minä tiedä kun käsissä on tumput.
Onnesta tässä hypähdin
ja mun sydänkin.
En tiennyt sun muistavan
teit yllätyksen mukavan.
Päivään toit iloisuutta
ihanaa ja uutta.
Kiitos Kirveli
Nyt sydän laulaa saa
se mieltä avartaa,
kun ystävä muistaa
ja tanssi luistaa.
Rakkaus,sen aika parantaa
ja ystävyys ilon kantaa.
Kiitos Kirveli
Tuulessa
syksyssä
lehdet maata
viistää.
Puunoksat
pian riisuttuna
mäellä
talvea odottaa.
Onnea lukee
tuuli
ja pukee
villahuiviin
ja nuttuun.
Kesän hehku
unohdu ei
tulee uusi
kun kevät
talven vei.
Kirkasvalo lamppu
iloa tuo
siihen asti
kun on kesä
taas tullut luo.
Luulin että lähdit
pois syksystä
pakoon
villahousuja.
Miten tässä
käpertyisi
että pysyis
lämpimässä.
Valoa saa
sähköllä,
tunteilla myös
lämpöä.
On kuin elefantti
oisin
lasikaapissa
sokea kuin
päätön kana.
Myrskyltä selvis
jokunen puu.
jäi lehtiä oksille
joitakin.
Laineet loisku
vene heilu
kalat aaltokeinuun jäi.
Nukkuu kai vieläki.
Selkis ilma
keinutus miälessä
kintuissa menoa.
Oliskin taas menoa
kintuissa myös näissä
vaan kovin hitaasti
käy nyt kulku, varsinkin mäissä
ilman sauvoja ei liiku lainkaan
mitä tunturivaellus saikaan aikaan
Olin alasti
ilman paitaa
ilman
housun raitaa.
Vähän sama
kuin lasikaappi
jost' ulos ei näy
vaan sisään näkyy.
Siellä oli nakuja
muitakin
tunnelma ei
ollut noloa.
Enpä tiedä tuota
mitä merkitsee.
Mä jatkan eloani
täällä
joskus villahousut
teen
ne jalkaani vedän
jos kylmä yllättää.
:)
Uni taruun vie
kertoo kuvin
vie mihin lie
antaa huvin.
Joskus yllättää
todentuntuisesti
aivoja ällistyttää
aivan kamalasti.
Voi myös toteen mennä
uni kun jotain näytti
tulevaa ei kevennä
vaan mielen täytti.
Uni verraton teevee
nukkuessa kuljettaa.
Päivään antaa piristeen
jotkut unet naurattaa.
Uni ystävä, parasta
se kertoo tulevaa.
ei menneestä varasta
opiskelua unimaa.
Itäinen taivaanranta punottaa,
ennustaa sadetta - koleaa.
Pilviä tummia taivaalla leijaa,
tuuli vaan nukkuu, ei oksia heijaa.
Voi jospa aurinko tänäänkin tulisi,
kauniisti hohtaisi, mielenkin nostaisi.
Voi lokakuu olla nimensä veroinen,
sadetta, räntää ja tuullakin kovasti.
Nytpä on mukava istua kotona,
katsella tuulta ja pilvien kulkua.
Kyllä se siitä kirkastuu,
kun pakkanen mukaan ilmestyy.
Näin se tämäkin päivä valkenee,
sataa tai tuulee, ei haittaa tee.
Mieli on vastaanottavainen,
nuttua niskaan ja hymyä huuleen,
siitä se iloksi muuntautuu.
Seurassasi päivä kului rattoisasti
olisimme jutelleet vaikka iltaan asti
velvollisuudet sua kutsui kuitenkin
sinut oikealle tielle saattelin
tullessasi olit hieman eksynyt
väärälle tielle hiukan kulkenut
porokeittoa sinulle tarjosin
ja jälkiruuaks kahvit keittelin
ja läsnäolosi lämmitti niin
lähdettyäs jäin iloisiin ajatuksiin
kirjallisuus ja runous yhteinen aihe meille
ne kuljettaa meitä niin monille teille
myös matkoja yhdessä muistellaan
toivottavasti pian taas tavataan.
Palannut oon minäkin
kaupunkiin jo takaisin
kokea sain minä tunturien taikaa
täällä voi jatkaa ruskan aikaa
vaikka onkin päivä sateinen
riemuissani katselen
värileikkiä puiston puiden
kun kävelen joukossa monien muiden
tuntureilla sain taas yksin vaeltaa
siellä vasta ihminen itseänsä lataa.
Kaunista- miten sanoin sen kuvaan,
koivu kuin keltaiseen viittaan puettu,
vaahtera punahamosen päälleen saanut.
Sininen,kirkas taivas, hallaa enustaa.
Syksy, sinä värien liekeissä loimuten,
niin kaunista, sielua outo tuska riipii.
Luonnon kuolemaa, kaikki sitä enteilee,
se mieleen haikean tunteen tekee.
Ihminen- sinä kaikki mieleen nosta,
tunne rakkaus, ilo, menetyksen tuska.
Kaikki katoo, kunnes uutta syntyy,
se kiertokulku on ihmisen ja luonnon,
elämä ja kuolema, käsikädessä kulkee.
Sataa,sataa, tuulee
kukkia keinuttaa.
Talven tulon kuulee
kukat ja nukuttaa.
Viima kasvoja piiskaa
maahan liimautuu lehti.
Jalkoihinsa sen liiskaa
ajatus kesässä karehti.
Hetken aurinkoa kaipaa
sateen pitkän jatkuvan.
Nuha monia vaivaa
aivastuksenkin raikuvan.
Niin rakastunut olin
etten nukkunut kuin tovin
yössä tunteideni palo
poltti sisimpääni jalo.
Kirjoitin mä rakkaallein
ensirunon - sen mä tein
koskaan en mä riimiä
ennen ollut kutonut.
Olin onnellinen säkeistä
jotka sain hälle henkäistä
salaa takamaiden piilossa
vain Hän ja minä olemassa.
Voi hurja sitä tunnetta
kuin polttikaan se sisintä.
Se oli toinen kenen nimeä
en ääneen uskaltanut lausua.
Ei kai ollut kummoinen
tuo runo ensimmäinen,
mutt' sielusta tuli syvältä
sen sanoma - tuntui hyvältä.
Sit' meille kävi niin
et sekosi hän sanoihin
joit ymmärtänyt millään en
täs tarinain on lyhkäinen.
Tuota paloa en unohda
sen voima oli kuin tuhoa
nyt vanhana kun muistelen
sit' kokemusta jaksais en,
vaan onnellisna salaa
lämmöll' aattelen ... :)
...kaipailen minäkin
loistoa päivien entisten
sylin lämpöä
katseen hellyyttä
muistossakin kyllä lämmittävät.
Muistossa palaa
aika entinen,
kaipaus ihanasti
mennyttä värittää.
Kaipaus kuin rakkaus
se on elämän onni
jota saa muistella.
Muistot kaipauksia
ihanista hetkistä.
Ihanat muistot
mieleen palaa
kera kaipauksen.
Elokuva antoi
mulle otsikon.
Kaipaukseen jatkon
syvän
rakastuneitten
täyttymättä jäänyt
yhteiselo
kohtalo.
Vuoren huipulta
soi sävel
koskien sydämeen.
Tosi on
kaipaus rakkauteen.
Sen tuntee
muistaen
ja syttyy
sallien
yhä uudelleen.
Päivien kimallus
kahden ihmisen
jatkuu
muistoja hellien.