Äitini on niin kauan kuin muistan höpissyt itsemurhan tekemisestä ja kuolemanhaaveistaan. Ilmeisesti ollut masentunut puoli ikäänsä. Pienenä ja teininä oli kamalaa, kun koko ajan pelkäsi, että äiti kuolee. Aina oli huoli äidin voinnista ja jaksamisesta ja pelko siitä kuolemasta. Aina kun olin kotoa pois niin itkin, kun olin varma, että äiti kuolee jos joutuu olemaan yksin. (Sukulaistädille olin hysteerisesti itkien tolittanut, että äiti voi kuolla yksinäisyyteen).
No, nyt olen jo 30 ja yhä ne kuolemanhöpinät jatkuu ja pahentuen vaan. Äitini ainoa haave on kuolla. Masentunut on, se on selvä mutta lääkärille ei mene, koska ei halua lääkkeitä eikä psykiatrille, koska ne ei kuulema ymmärrä häntä.
Olen viimeisen kaksi vuotta alkanut itsekin vaipua masennukseen, kun joka päivä saa kuulla vain noita kuolemanpuheita ja muuta valitusta. Äitini ei edes huomaa, kuinka syvällä hän on. pelkään vaan, että joku päivä se itsemurha tapahtuu.
No, nyt olen jo 30 ja yhä ne kuolemanhöpinät jatkuu ja pahentuen vaan. Äitini ainoa haave on kuolla. Masentunut on, se on selvä mutta lääkärille ei mene, koska ei halua lääkkeitä eikä psykiatrille, koska ne ei kuulema ymmärrä häntä.
Olen viimeisen kaksi vuotta alkanut itsekin vaipua masennukseen, kun joka päivä saa kuulla vain noita kuolemanpuheita ja muuta valitusta. Äitini ei edes huomaa, kuinka syvällä hän on. pelkään vaan, että joku päivä se itsemurha tapahtuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kuinka paljon rakastat ja kaipaisit häntä. kukaan äiti ei tapa itseään ihan vain lastensa vuoksi.
Anteeksi vain, mutta minulla alkaa tulemaan pikkuhiljaa jo vihaa äitiäni kohtaan, kun olen koko elämäni kuunnellut niitä samoja kuolemanjuttuja. Nyt kun itsekin on elämänvoimat melko vähissä niin ahdistaa ja väsyttää kuunnella niitä juttuja. Olen koko pienen ikäni osoittanut äidilleni rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa, tehnyt kaikkeni häntä piristääkseni, mutta mikään ei auta. Hän vajoaa vain syvemmälle. Kuitenkin pelkään, että hän toteuttaa itsemurhan, sitä en kestäisi.
olisi saatava äitisi hakemaan hoitoa. Eikö hän suostuisi, vaikka terveyskeskukseen lähtemään. Kyllähän tuohon jotain ratkaisua pitäisi keksiä. Oletko itse kysellyt neuvoa, esim. sairaalan sosiaalityöntekijältä. Minä kävin juttelemassa tässä taannoin, kun läheisten sairaudet tuntuivat niin raskailta. Omakin jaksaminen täytyy muistaa. Sieltä saa moniinkin asioihin neuvoja, ainakin minä sain. Äitisi asioistakin voisit jutella ja kysyä neuvoa. Onko hänellä mitään lääkitystä, ja pystyykö hän huolehtimaan kuitenkin itsestään?
Muista että kukaan toinen ei voi olla vastuussa itsemurhasta, lopulta sen voi tehdä tai olla tekemättä vain kyseinen henkilö itse. Äitisi puheet ja masennus eivät ole sinun vikasi etkä voi niitä häneltä poistaa.
Tiedän omasta kokemuksesta että läheisen itsemurhauhkailut ovat tosi rankkaa kestettävää vaikka ei todellakaan noin pitkältä ajalta ole kokemusta.
Kirjoituksesi perusteella tuntuu siltä että olette äitisi kanssa ns. "kierteessä" asian kanssa. Hän on puhunut itsemurhasta jo puolet elämästäsi ja sinä olet ollut huolissasi. Mitä jos ajattelisit asiaa tältä kannalta: olet aina yrittänyt olla äitisi tukena ja auttaa ja lohduttaa häntä. Kuitenkaan se ei ole häntä auttanut pääsemään yli ajatuksista, eikä hän ilmeisesti myöskään itse voi muuttaa ajatteluaan. Näin ollen, vaikka tekisit mitä, äitisi ei sinun huolehtimisestasi parane. Ajattelet ehkä vielä samoin kun lapsenakin että jos jätät äidin yksin hän kuolee. Kuitenkin, kuten jo aiemmin kirjoitin: hänen elämästään ei voi päättää kukaan muu kuin hän itse. Kysehän ei nyt ole siitä että kukaan ei välittäisi tai huomioisi häntä.
Hae ihmeessä apua itsellesi mahdollisimman pian, jos masentunutta oloa on kestänyt jo vuosia. Paitsi että se on niin väärin sinua, äitisi lasta kohtaan, ei myöskään auta millään tavalla äitisi tilannetta jos sinä masennut tai palat loppuun. Voi myös olla, että jos saat apua itsellesi, sitä kautta järjestyy myös apua äidillesi tavalla tai toisella.
Minusta on harmillista, ettei ihmisessä ole itsetuhonappia. Olisi helppoa vain painaa nappia ja kuolla nopeasti ja kivuttomasti. Toivottavasti psyykkisesti sairaille ihmisille on tulevaisuudessa eutanasiapalvelu.
Ite oon kohta seittemäntoista ja niin toivon että eutanasia tulisi lailliseksi. Olisin heti ensimmäisenä, sitten vielä joku hieno tapa kuolla.
Ää, mieluummi nirvanaa soimaa ja junaradalle odottelemaa!
aloittajan kysymykseen?