Onko Yksinäisyys-palstalla muita mielialalääkittyjä nykyään? No, minä olen ainakin.
Sitten toiseen aiheeseen. Se taas alkaa olla viikonloppu takana. Todella yksinäinen sellainen, ainakin minulla. Lähinnä nukuin, ulkoilin ja söin. Etenkin tänään oli mahtavan kaunis sää.
Uusi viikko herättää aina sekä pelkoa, että toiveita paremmasta. Onnistuuko jonain päivänä tutustumaan johonkin mukavaan sinkkunaiseen. Tosin meikäläisen sosiaalisilla taidoilla sen todennäköisyys on lähes olematon.
Joskus teininä ja vielä varhaisaikuisena olin jotenkin toiveikkaampi. Uskoin, että kyllä se minullekin löytyy mukava tyttöystävä ja ehkäpä saamme oman perheenkin. Nyt kolmikymppisenä (papereissa, ei henkisesti, eikä ulkonäöllisesti...) sitä on ikään kuin todennut, että ne unelmat jäivät vain haaveiksi. Ne muutamat seurusteluyritykset eivät tuoneet sellaista suurta rakkauden tunnetta, jonka seurauksena ne hiipuivat ja kuolivat kokonaan.
Olen ollut aina hyvin estynyt muodostamaan tutustumisia normaalilla tavalla. Siksi olenkin vaipunut etsimään naista myös netistä. Tapaamisia on ollut aiempina vuosina jonkin verran, mutta pari viimeistä on ollut totaaliyksinäisiä. Paitsi baarissa tietenkin ollut joitakin tapaamisia. No, lähinnä en ole ollut kiinnostunut minua lähestyneistä naisista.
Netistä tuntuvat monet löytäneen jopa puolison. Tällä hetkellä se ei tunnu minulle sopivalta väylältä. Mietin kuumeisesti uusia paikkoja, joissa voisi tutustua kiinnostaviin naisiin. Tosin harvassa tietenkään on vapaita nuoria naisia, ja olisiko minulla saumoja kiinnostaviin. Kai minulla on, sillä monet ovat sanoneet, että ei minussa ole mitään ulkoista estettä. Uskoin yli 10 vuotta olevani jotenkin erilainen ja siksi jääväni yksin.
Sosiaalinen estyneisyys on nyt suurin rajoitteeni, joka aiheuttaa yksinäisyyttä ja ahdistusta. Se pitää sisällään häpeää ja voimakasta negatiivista tunnetta itsestäni. Olen kantanut niitä mukanani ihan lapsesta saakka. Ulkopuolisen silmissä minun ei uskoisi sellaista kokevan, siksi ammattikuuntelijatkaan eivät tunnu käsittävän mistä puhun. Tai sitten en ole kohdannut oikeita henkilöitä. Oikeastaan eräs kirkon työntekijä on ollut ainoa, joka on ymmärtänyt pahan oloni lähtökohtia.
Minullakin siis on mahdollisuudet löytää elämääni kumppani, jopa iästäni huolimatta. Olenhan monessa asiassa hyvä mies. On sanottu, että kanssani on helppo puhua. Tietenkin on, olen aina tiennyt olevani ajatteleva ja asiosta keskustelevaa tyyppiä. Ja ulkonäöllisestikin sanovat minun olevan aika kivan näköinen, jopa hyvän näköinen. Eli ainakin nuo seikat saisin unohtaa rajoitteina.
Mutta minussa on paljon vikoja ja esteitä, jotka ovat todellisia ongelmia seurustelusuhteen saamisessa. Ja suurin on tietenkin se arkuus, josta kärsin vieraiden ihmisten seurassa. En siis kykene tutustumaan, vaikka tietenkin monasti haluaisin. Olen siis herkästi sellainen vetäytyvä persoona, joka voidaan tulkita itsekkääksi, ylpeäksi, oudoksi jne. Aika outo kyllä saatan ollakin, mutten suinkaan ylpeä, vaan vetäydyn pelon ja epävarmuuden takia. Noihin ongelmiin tarvitsen jonkun ammattiauttajan apua.
Toinen varteenotettava rajoite on sosiaalisen kanssakäymisen niukkuus. Pitää siis keksiä uusia paikkoja, joissa olisi mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Se on vaan kaltaiselleni aralle miehelle vaikeaa, kun täällä kaupungissakin olen vasta asunut kolme vuotta. Vertaan usein itseäni heihin, jotka ovat ikänsä täällä asuneet ja heidän ystäväpiirinsä on luonnollisesti laajempi.
Mikäli löytäisin jonnekin nuorten ihmisten pariin, varmasti joku nainen iskisi silmänsä minuun (kuten eräs sanoi). En vaan tiedä, missä ihmiset käyvät. Kun en opiskele yliopistossa, en pääse sen ympärille järjestettyyn toimintaan mukaan. Ja seurakunnan tapahtumat eivät sittenkään ole ihan minun juttuni. Ja baarit saan unohtaa, koska en pidä siitä menosta.
Ei tässä jää juuri mitään vaihtoehtoja. Yksinäisyys jatkuu ja huominen on tulevaisuutta. On kuitenkin hienoa, että todella monet ovat löytäneet seurustelukumppanin. En nimittäin halua toivoa kenellekään tällaista elämässä yksin jäämistä.
Sitten toiseen aiheeseen. Se taas alkaa olla viikonloppu takana. Todella yksinäinen sellainen, ainakin minulla. Lähinnä nukuin, ulkoilin ja söin. Etenkin tänään oli mahtavan kaunis sää.
Uusi viikko herättää aina sekä pelkoa, että toiveita paremmasta. Onnistuuko jonain päivänä tutustumaan johonkin mukavaan sinkkunaiseen. Tosin meikäläisen sosiaalisilla taidoilla sen todennäköisyys on lähes olematon.
Joskus teininä ja vielä varhaisaikuisena olin jotenkin toiveikkaampi. Uskoin, että kyllä se minullekin löytyy mukava tyttöystävä ja ehkäpä saamme oman perheenkin. Nyt kolmikymppisenä (papereissa, ei henkisesti, eikä ulkonäöllisesti...) sitä on ikään kuin todennut, että ne unelmat jäivät vain haaveiksi. Ne muutamat seurusteluyritykset eivät tuoneet sellaista suurta rakkauden tunnetta, jonka seurauksena ne hiipuivat ja kuolivat kokonaan.
Olen ollut aina hyvin estynyt muodostamaan tutustumisia normaalilla tavalla. Siksi olenkin vaipunut etsimään naista myös netistä. Tapaamisia on ollut aiempina vuosina jonkin verran, mutta pari viimeistä on ollut totaaliyksinäisiä. Paitsi baarissa tietenkin ollut joitakin tapaamisia. No, lähinnä en ole ollut kiinnostunut minua lähestyneistä naisista.
Netistä tuntuvat monet löytäneen jopa puolison. Tällä hetkellä se ei tunnu minulle sopivalta väylältä. Mietin kuumeisesti uusia paikkoja, joissa voisi tutustua kiinnostaviin naisiin. Tosin harvassa tietenkään on vapaita nuoria naisia, ja olisiko minulla saumoja kiinnostaviin. Kai minulla on, sillä monet ovat sanoneet, että ei minussa ole mitään ulkoista estettä. Uskoin yli 10 vuotta olevani jotenkin erilainen ja siksi jääväni yksin.
Sosiaalinen estyneisyys on nyt suurin rajoitteeni, joka aiheuttaa yksinäisyyttä ja ahdistusta. Se pitää sisällään häpeää ja voimakasta negatiivista tunnetta itsestäni. Olen kantanut niitä mukanani ihan lapsesta saakka. Ulkopuolisen silmissä minun ei uskoisi sellaista kokevan, siksi ammattikuuntelijatkaan eivät tunnu käsittävän mistä puhun. Tai sitten en ole kohdannut oikeita henkilöitä. Oikeastaan eräs kirkon työntekijä on ollut ainoa, joka on ymmärtänyt pahan oloni lähtökohtia.
Minullakin siis on mahdollisuudet löytää elämääni kumppani, jopa iästäni huolimatta. Olenhan monessa asiassa hyvä mies. On sanottu, että kanssani on helppo puhua. Tietenkin on, olen aina tiennyt olevani ajatteleva ja asiosta keskustelevaa tyyppiä. Ja ulkonäöllisestikin sanovat minun olevan aika kivan näköinen, jopa hyvän näköinen. Eli ainakin nuo seikat saisin unohtaa rajoitteina.
Mutta minussa on paljon vikoja ja esteitä, jotka ovat todellisia ongelmia seurustelusuhteen saamisessa. Ja suurin on tietenkin se arkuus, josta kärsin vieraiden ihmisten seurassa. En siis kykene tutustumaan, vaikka tietenkin monasti haluaisin. Olen siis herkästi sellainen vetäytyvä persoona, joka voidaan tulkita itsekkääksi, ylpeäksi, oudoksi jne. Aika outo kyllä saatan ollakin, mutten suinkaan ylpeä, vaan vetäydyn pelon ja epävarmuuden takia. Noihin ongelmiin tarvitsen jonkun ammattiauttajan apua.
Toinen varteenotettava rajoite on sosiaalisen kanssakäymisen niukkuus. Pitää siis keksiä uusia paikkoja, joissa olisi mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Se on vaan kaltaiselleni aralle miehelle vaikeaa, kun täällä kaupungissakin olen vasta asunut kolme vuotta. Vertaan usein itseäni heihin, jotka ovat ikänsä täällä asuneet ja heidän ystäväpiirinsä on luonnollisesti laajempi.
Mikäli löytäisin jonnekin nuorten ihmisten pariin, varmasti joku nainen iskisi silmänsä minuun (kuten eräs sanoi). En vaan tiedä, missä ihmiset käyvät. Kun en opiskele yliopistossa, en pääse sen ympärille järjestettyyn toimintaan mukaan. Ja seurakunnan tapahtumat eivät sittenkään ole ihan minun juttuni. Ja baarit saan unohtaa, koska en pidä siitä menosta.
Ei tässä jää juuri mitään vaihtoehtoja. Yksinäisyys jatkuu ja huominen on tulevaisuutta. On kuitenkin hienoa, että todella monet ovat löytäneet seurustelukumppanin. En nimittäin halua toivoa kenellekään tällaista elämässä yksin jäämistä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Miksi sun pitäisi edes joku löytää ?
Ootko varma että edes ansaitset ketään toista ihmistä elämääsi, tai edes rakkautta ylipäätään?
Miksi yksinkertainen mielesi ei voi hyväksyä että osa ihmisistä luodaan tänne maailmaan vain kärsimään, heidän ei ole tarkoitettukaan saada osakseen rakkautta. Heidän on aina kärsittävä yksin. Tällä tavoin tasapainotetaan toisten ihmisten onnea, tämähän on maailman yksinkertaisin asia. Luuletteko tosiaan että onnea ja rakkautta riittää tässä maailmassa kaikille? Ei riitä, ja siksi luodaan tällaisia kärsijöitä joilta otetaan pois rakkaus ja onni, jotta toiset voivat nauttia elämästään. Se on tasapainoa.
Olen itse 24v mies ja olen mukana pitämässä tasapainoa, kärsimällä aivan yksin. En ansaitsekaan minkäänlaista lämpöä tai rakkautta, minua varten sitä ei ole varattu tälle planeetalle, vaan muita varten. Tehtävänäni on kärsiä, olla yksin ja jäädä täysin vaille rakkautta ja onnea.
Ihan hauska pointti... jossa voi olla jopa hitunen järkeä, vaikka ei se nyt ihan noinkaan mene.
Varmaan kaikille on joku olemassa, mutta on sitten eri asia saavatko kaikki mahdollisuudenkaan löytämiseen... Eipä itselläkään erityisemmin mene, mutta monilla paljon huonomassakin tilanteessa olevilla on tuntunut olevan kumppania ym. ettei huono tilannekkaan aina tarkoita mitään loputonta yksinäisyyttä.. On tietysti eri asia, että löytääkö ihminen toisen ihmisen.. Joillakin tapauksilla se voi olla paljon vaikeampaa...
Eipä tuota hirveästi nykyisin tule mietittyäkään.. Sitä on jollakin tavalla hyväksynyt ajatuksen, ettei montaakaan varmaan edes kiinnostaisi.. ja sitten jos osumatarkkuus on jotakin luokkaa 1/10000 niin pitäisi aika paljon tavata ihmisiä että läheisempää kontaktia ilmaantuisi.
Oon sun ikäinen eli 24 v
ja ei oo mullekaan tarkotettu rakkautta eikä lämpöä..mut ei se mitään,olen sen hyväksyny...en ansaitse sitä edes...enkä edes haluakkaan...
semmosta...
"Mikäli löytäisin jonnekin nuorten ihmisten pariin, varmasti joku nainen iskisi silmänsä minuun (kuten eräs sanoi)"
Tota tota, kirjoitit olevasi 30-vuotias. Eihän se mikään nuori enää ole, vaan aikuinen ihminen.
Vaikka kirjoititkin että "kolmikymppisenä (papereissa, ei henkisesti, eikä ulkonäöllisesti...)" niin ei se tarkoita että vaikka yrität näyttää joltain teini-ikäiseltä niin että olisit nuori, vaan olet 30 vuotias aikuinen.
Joten ei välttämättä kannata ängetä mihinkään teinien seuraan, vaikka ulkonäöltäsi yrittäisit sellainen ollakin. Lisäksi kannattaisi varmaan alkaa pukeutumaan aikuisen ihmisen vaatteisiin ja muuttaa olemusta aikuisemmaksi.
Kasvattaa parta ja ryhtyä joulupukiksi ja hankkia vaimo jostakin muusta maasta jos ei suomesta ja tehdä lapsia ym. kuten kolmikymppiset tekevät tai elää ikisinkkuna ja heilastella nuorempia tyttöjen kanssa ja vetäen päähän mitä aineita vain sattuu löytämään...
Oikeastaan parempi vaihtoehto voi ollakin nuoermmat naiset, koska vanhemmilla naisilla vaatimuslista on voinut kasvaa nälkävuoren korkuiseksi ja sen lisäksi voi olla vielä lapsiakin, joille pitäisi saada se huolehtija.
Turha tätä on yrittää läskiksi lyödä vitsailemalla tuolla tavalla. Yrität nyt vaan kieltää että viestissä puhuttiin täyttä totta.
Eli pois sieltä teinejä vokottelemasta (ne pitää sua vanhuksena, usko pois turha kuvitella olevasi muuta niiden silmissä). Olet kuitenkin 30 vuotias aikuinen joten mitäs jos muuttaisit olemustasi aikuisemmaksi ja tekisit aikuisten juttuja ?
Useimmiten ihmiset lähinnä tuntevat sääli "ikinuoria" kohtaan, mutta ei kuitenkaan niin paljon että säälistä seksiä antavat, siihen he kokevat heidät liian säälittäviksi.
Miksi kirjoitat teineistä? En nyt sentään etsi teini-ikäistä seuraa. Kyllähän 30-vuotias on vielä nuori aikuinen. Enkä minä yritä näyttää teini-ikäiseltä. Pukeudun urheilullisen ja bisnestyylin väliin. En sentään käytä slipoveria, mutta kauluspaitaa yleensä pidän. Joten en nyt sentään teiniltä näytä. Se tästä vielä puuttuisi, jos alkaisin pitää ahterin kohdalta roikkuvia housuja, joka näyttää siltä, että sinne mahtuu parin viikon, sanonko mitkä... Minkä minä sille voin, jos kasvoni ovat säilyneet nuoren näköisenä ja siksi minua luullaan vielä parikymppiseksi.
Ja tarkoitin nuorilla ihmisillä lähinnä sellaisia, jotka kenties opiskelevat vielä tai ovat jo valmistuneet. Siis paristakymmenestä ylöspäin.
Anteeksi tämä tulikivenkatkuinen vastaus... :)
että itseäni odottaa tulevaisuudessa samankaltainen kohtalo. Olen tosin jonkin verran nuorempi, ja asun edelleen kotipaikkakunnallani, mutta muutto opiskelupaikkakunnalle on edessä heti kun saan opiskelupaikan. Minulla ei ole täälläkään ketään kaipaamassa, ja uudella paikkakunnalla ei sitten ole edes sukulaisiakaan.
Poikaystävät tulivat ja menivät melkein saman tien, ei minulla ollut kummankaan kanssa mitään yhteistä. Jotenkin olen toisaalta toivonut paljon siltä uudelta kaupungilta, johon joskus muutan. En tiedä vielä mikä kaupunki se on, koska en vielä tiedä edes sitä mille alalle haluan. Joskus se on kuitenkin edessä, ja tiedän etten ole mikään maailman sosiaalisin tyyppi. Pahimmassa tapauksessa menen heti alkuun lukkoon, enkä tutustu keneenkään, tai sitten nolaan jotenkin itseni.
Jaksan kuitenkin aina toivoa jotakin huomiselta. Toivottavasti sinä jaksat tehdä samoin. Ei se netin kautta tavoitettu tyttöystävä mikään huono vaihtoehto ole, jos valitsee huolella. Sillä tavalla ujompikin pääsee keskustelemaan, ja sitä kautta selviää sopivatko ajatusmaailmat yhteen. Jos ne kohtaavat, kaikki muu hoituu itsestään. Perheenjäseneni on löytänyt ihanan tyttöystävän nettitreffeiltä, ja vaikka he asuvatkin eri kaupungeissa, suhde toimii hyvin.
Siinä ensimmäinen mieleentuleva neuvo sinulle. Toivottavasti löydät sellaisen psykologin/muun ammattilaisen, joka ymmärtäisi sinua paremmin. Luultavasti psykoterapia voisi auttaa sinua, se voisi tuoda jopa sitä kaivattua lisärohkeutta, jos terapeutti vain on oikeanlainen. Onnea etsintään!
"Onko Yksinäisyys-palstalla muita mielialalääkittyjä nykyään? No, minä olen ainakin."
Minä olen mielialalääkitty, siis entinen SB. Tyypillisenä pelkurina vaihdoin nikkiä. Missä paikkakunnalla muuten arvon Yv majailee? Sähkö-postilla voisimme myös vaihtaa ajatuksia, olemmehan samanlaista ja meillä on jonkin verrant yhteistä. Sähkö-posti osoitteeni löydät profiilistani.
"Olen ollut aina hyvin estynyt muodostamaan tutustumisia normaalilla tavalla. Siksi olenkin vaipunut etsimään naista myös netistä. Tapaamisia on ollut aiempina vuosina jonkin verran, mutta pari viimeistä on ollut totaaliyksinäisiä. Paitsi baarissa tietenkin ollut joitakin tapaamisia. No, lähinnä en ole ollut kiinnostunut minua lähestyneistä naisista."
Ymmärrän sinua oikein hyvin. Sinulle ehkä paras flaksi( en nyt tarkoita ihan kolmospesää vaan pitempää suhdetta) voisi käydä jonkun runsaslukuisen kaveriporukan kanssa jossain kotibileissä tai baarissa, josta jokainen poju nappaisi itselleen naisen kannustuksen saattelemana. Siksi luulen näin, koska uskon että sinä haet sellaista niinkuin vähän koomista elämäntapaa, niinkuin minäkin. Ja luulenpa että sinun hienot keskustelusi eivät ole saaneet siksi niin suurta suosiota, koska olet niin eri aaltopituudella suurimman osan tämän palstalaisen kanssa.
Esim. pidät kirjallisuudesta ja inhoat baareja. Sovit siis tyypilliseen suurkaupungin elämänmenoon, jossa on paljon sivistystä ja myös mahdollisuus ulkoilla luonnonhelmassa. Haet tältä palstalta henkeviä keskusteluja, joissa saat näyttää hengellisiä ja verbaalisia lahjoja, mitä sulla kiistämättä on.
Ja yksin sitä ollaan täälläkin, joten eiku kahvit porisemaan ja pitämään palstaa pystyssä!
T: SB.
Mukava kuulla pitkästä aikaa Sinusta! Minä vähän arvelinkin tuon nimimerkin olevan sinun. Olit jo aiemmin tuolla 'nikillä' kommentoinut viestejäni ja niistä uhkui sinun tuttu, hyväsydäminen kannustus.
"Sinulle ehkä paras flaksi( en nyt tarkoita ihan kolmospesää vaan pitempää suhdetta) voisi käydä jonkun runsaslukuisen kaveriporukan kanssa jossain kotibileissä tai baarissa, josta jokainen poju nappaisi itselleen naisen kannustuksen saattelemana."
Tuo voisi olla hyvä idea. Porukan mukana voisi olla enemmän rohkeutta. Minulla vaan ei ole tuollaista ystäväverkostoa, joiden kanssa voisin mennä.
Kiitän ja kummarran, kun jälleen kerran kehut tapaani kirjoittaa. Paikkakunnasta sanon sen verran, että melko kaukana stadista.
Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!
-Yleinen vuodattaja
Mä olen saanut naisiin kontaktia aika hyvin chattien välityksellä. Kaksi suhdettakin alkoi sitä kautta. Eihän ne mitään älyttömän kauan kestäneet, mutta olipahan hauskaa edes sen hetken.
Minulla oli myös ajatus silloin nuorempana, että minäkin saan kumppanin ja perheen. Tässä sitä nyt ollaan 32-vuotiaana sinkkunaisena ihmettelemässä että näinkös tässä kävikin.
Jotenkin meinaa kyynisyys uhata. Silti jossain sydämen sopukoissa on vielä se lapsenomainen usko ihmeisiin. Aikuinen, pettynyt, kovia suhderintamalla kokenut minäni kyllä äkkiä tyrmää ne ihme-ajatukset...mutta aivan kuin itsepäisen kasvin tavoin se ihmeisiin uskoja minussa kasvaa...en vain tappaisi sitä kasvia.
Ehkä sitten elän tässä lapsellisessa "uskossani" ja huomaan lopulta olevani 70-vuotias nainen ja yhä yksin. Tosin en jotenkin usko niin vanhaksi eläväni.
saisi yhteyden? Tässä on samanikäinen, aivan samanlaisten ajatusten kanssa elävä nainen.
Kirjoita [email protected]
Mitä ne kovat kokemukset on olleet? Perheväkivaltaa ja sen sellaista vai? Ei huonoissa suhteissa kannata roikkua ja kiusata itseään.
Luulen että menet vain liian kipsiin aina kun joku mukava nainen yrittää lähestyä tai antaa signaaleita kiinnostuksesta. Naiset turhautuvat, jos yrittävät osoittaa kiinnostusta mutta toinen ei juuri mitenkään reagoi takaisin.
Kipsiin menemisestä pääsee totuttautumalla kyllä helposti eroon ja sen jälkeen naisia alkaa tulla vaikka miten paljon.
Kyllä, olet erittäin oikeassa. Nuorempana olin samperin arka ja oletin siksi, ettei minusta pidetä. Aloin miettiä asioita vasta sitten, kun jotkut naiset sanoivat minulle 'että sinä et vaan huomaa naisten katseita'. Nyttemmin olen saanut lisää rohkeutta, mutta olen edelleen helposti kipsiin menevä. Taustalla on juuri se ajatus, että kun minua katsotaan, olenko jotenkin viallinen. Tuosta minun on päästävä eroon, koska kymmenet ovat kehuneet minua komeaksi ja hyvän näköiseksi. Tänäänkin koululla erittäinen kauniit venäläiset vaihto-opiskelijanaiset taisivat hieman katsoa sillä silmällä. Mutta kun minä haluan suomalaisen naisen! Kiitos. Nyt lähden lenkille.
Parempi, ettet ainakaan ylpistyisi ulkonäöstäsi. Mua ainaki henk.koht. etoo sellainen ulkonäöstä ylpistyminen ja jonkinlainen tyhjäpäisyys, turhamaisuus, miksi sitä kutsuisi.
Ja ei se ulkonäkö saa nousta liian tärkeälle sijalle, vaikka ei voi kiistää etteikö sillä merkitystä ole.
No, jotenkin oletan, ettei tarkoituksesi ole ylpistyä. Olen vain huomannut useammassa viestissäsi että kehut ulkonäköäsi, siksi halusin varoittaa ylpistymisestä.
Ei ole tarkoitus ylpistyä. Ja olenhan loppujen lopuksi ihan tavallisen näköinen. Vaikkakin edelleen mietin, olenko ok, vai en. Olinhan elänyt lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni 'rumana ankanpoikasena'.
Monet ovat yllättyneet kun minulla ei olekaan seurustelukumppania (naista). Härskimmät sitten arvelevat, että onko minulla rima liian korkealla. Pahin lienee: "Vai kantaako maa päällään minulle kelpaavaa naista?". Ihmisillä on aivan vääränlainen käsitys minusta. Olen helkkarin epävarma itsestäni ja kai se sitten tulkitaan nirsoudeksi. Kun ei kykene löytämään naista, luullaan narsistiseksi siaksi. Ei, en minä halua olla sellainen.
No onko sulla ollut jotain vikaa tai vammaa ulkonäössä joka sitten on korjaantunut? Finninaama, risat hampaat, pullonpohjasilmälasit?
Sen olen ymmärtänyt että olet aika lyhyt mutta on ne lyhyetkin miehet naisia saaneet. Esim. yks nelikymppinen miehen pätkä jo toisessa aviossa (pätkä on mun työkaveri).
Mutta kyllä musta tuntuu että sulla on naisista joku epärealistinen vanhanaikanen haavekuva. Ei taida maa päällään kantaa sulle kelpaavaa naista. Tai jos Suomen maassa on pari kakskymppistä hiljasta, ujoa ja raitista neitsykäistä niin ei ne sun ovellesi tupsahda etkä taida sinäkään arvata minkä ovien takaa ne tytöt löytyy. Joten yksin jäätte kaikki. Ja kieltämättä, olisit aika haasteellinen seurustelukumppani ongelminesi.
Minäkin menen ihan kipsiin kun muijat heittävät lamaannuttavia katseitaan. Tosiasiassa naiset arvostavat päänsä pitävää miestä joka uskaltaa edes alkurepliikin verran ja muutaman petireissun ennen kuin voi alkaa jotain vakavampaa.
Jos on pelokas ja estynyt, niin korkeintaan munahaukat ovat kiinnostuneita.
ku ei nekään meistä.
Oon samanlainen ku sä. 8 vuotta nuorempi tosin.
Lähetään dokaa, meitsi lähtee ainaki...
Mikäs on ettei netti kelpaa väyläksi? Mulle melkein ainut mahdollinen väylä on netti, koska etsin tietyn tyyppistä ihmistä ja noin elävässä elämässä tutustumisessa törmää moniin vaikeuksiin. Netissä voi muodostaa jonkun tyyppisen kuvan toisen ajatusmaailmasta. Sitten viellä sekin, että livenä olen onnistunut tutustumaan vain varattuihin nais ihmisiin.
"Ne muutamat seurusteluyritykset eivät tuoneet sellaista suurta rakkauden tunnetta, jonka seurauksena ne hiipuivat ja kuolivat kokonaan."
Odotatkohan liikaa suhteelta? Eihän suhde nyt ole yhtämittaista suurta rakkauden tunnetta. Oletko sitäpaitsi varma, että moista tunnetta on edes olemassa?
Toisille paikkoja tavata uusia ihmisiä on joka puolella ja toisille niitä paikkoja ei ole yhtään.