Ihmeellistä käytöstä tolla Mantalla

Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten aikuinen ihminen voi olla noin pässi. Onneksi lähti talosta! ei tollasta idioottia ois enään jaksanut. Tuskin tuollaista kukaan edes palkkaa töihin, kun ei ole edes alkeellisempia käytöstapoja. Tai no pääseehän se varmaan ehkä jonnekin räkälään hommiin, kun niissä ei yleensä erota, että kuka kuuluu asiakkaisiin ja kuka henkilökuntaan. Itse en koko elämäni aikana ole käynnyt kuin kaksi kertaa näissä räkälöissä, ja voin vakuuttaa että tuollaisia Mantoja sieltä kyllä löytyy tosi paljon.
71106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihan hyvä, että tämä "pieru-manta" ajettiin jo ulos talosta "pilaamasta ilmaa". Sekä henkisesti että fyysisestikin. :D "Manta" on kai jo suomen kuuluisin naispuolinen "tukkijätkä" joka rakastaa sanoa sanan paska, sen eri muodoissaan.

Myös perse on tärkeässä roolissa hänen elämässään. Jos se ei näy telkkarissa, niin sen pitää ainakin kuulua.

Sivistymätön, kateellinen ja katkeroitunut lässyttäjä, joka loi taloon loppuvaiheessa pelkkää negatiivista energiaa. (Tai sitten olen väärässä ja jotkut muut saivat sen hänessä esiin, mutta luultavasti en ole väärässä, paitsi mantan mielestä.)

"Manta" haukkuu kaikkia selän takana siitäkin, etteivät muut tule haukkumaan häntä päin naamaa. Hah hah.

Huvittaa sen katkeruus ja kateus, ja paskanpuhuminen toisista takanapäin, ja valittaminen siitäkin, että muut puhuvat selän takana, vaikka Manta itsekin syyllistyy samaan. Hän puhuu jopa "selkien takana".

Peilin ostaminen olisi myös sallittua, tosin koska hänen asunnossaan on ollut ilmeisesti pehmeät seinät, ei peilin naulaaminen ole ollut mitenkään helppoa. (Eikä kyse ollut nyt ulkonäöstä joka ilmentää sitä, ettei hän näytä päivääkään alle nelikymppiseltä, vaan henkisestä puolesta).

Mantassa kiteytyy rahvaanomaisuus ja juntteus. Mutta ihan hyvä tyyppi hän silti on. Välittävä ja tunteva immeinen ihan varmasti, mikäli on hänen kanssaan kaikesta samaa mieltä. Sitä hänessä arvostan, ettei jätä ketään kylmäksi, vaan jakaa mielipiteitä, eikä ole milläänlailla "väritön" tms. (ei edes ruskea) :D

Äänestä
  • Valitettevasti tunsin myötähäpeää hänen tyttärensä puolesta - siihen vaaditaan jo aika paljon. Olisiko ylivoimaista pitää turpansa kiinni, jos joka kysymykseen vastaa "en tiedä".

    Äänestä

  • Nyt tuli ilmi se millainen ihminen tuo oikeasti on sillä käytös oli todella lapsellista, ja ihan sitä mitä häneltä saattoi odotellakin. Paskanjauhaja pahimmasta päästä! Vannoi ettei halaa kuin todelliset ystävänsä lähtiessä talosta, mutta mihin unohtui juorupiirin neljäs jäsen niko? ei edes videolla maininnut nikoa, ja nikon ilmeestä näki että hänkin huomasi asian.

    Äänestä

  • pureman bakteerit tappavat Ei itse purema.

    Perusteluni:

    Sääntörikkomukset.
    Kiroilu.
    Paskanpuhuminen.
    Joka ulostus kertansa muille puhuminen.
    Ilkeä kieroilu.
    Manipulointi.
    Operoi riitoja muiden väleille.
    Jatkuva piereminen (pienet makuutilat saavat kaasumyrkytyksen)
    Valvoo kaikkia muita, ei anna kellekään yksityisyyttä.
    Olettaa jopa vaatii kaikkien pyytävän lupaansa kaikkeen.
    Kateelinen muiden naisten saamasta huomiosta.
    Elämän aikainen kateus katkeruus ja mitättömyys purkautuu pirullisena ja kieränä ilkeytenä muihin..
    Häpeäksi Kaikille jotka ovat yksinkasvattaneet lapsensa.

    Hänen voima eläimensä on varmaan:
    "Jättiläisvaraani,
    Komodon varaani, on lihansyöjälisko, joka voi kasvaa usean metrin pituiseksi ja 130 kiloiseksi. Se on vaarallinen myös ihmiselle. Varaanin purema aiheuttaa erittäin pahan tulehduksen, johon hyökkäyksen kohteeksi joutunut yleensä kuolee.
    Varaani liikkuu näennäisen kömpelösti, mutta se kykenee äkillisiin spurtteihin. "

    Tämän varaanin pureman bakteereihin kuolee.
    Marian ilkeys ja sieluun työntyvä valvonta, vie mielenterveyden. Ihan vielä BB-talon jälkeenkin. Verrattavissa vaikeaan katasroffiin elämäsä, joka joutuu käymään läpi, jopa ammattiauttajan kanssa.

    Tuotantotiimin virhearvio ottaa tuollainen taloon edes "viihteeksi".
    Keskustelu palstoilla kerotiin Mantasta naapurin näkökulmasata eli asua vieressä ja katsella äiti kasvattajana!"

    HEH! no johan oli analyysi:),mutta ihan oikea sellainen.
    Olen toiveikkaana tänään ja toivon että tämä "varaani" lähtee tänään.

    Hyvin sanottu!

    Äänestä

Todella lapsellista käytöstä "aikuiselta" ihmiseltä. Ihan kuin joku 13-14 vuotias nulikka.
Kateellinen paskanjauhaja!!! Vaikutti ihan sekopäiseltä kun Vappu yritti haastatella. Ei kyllä pyöri ihan täysillä tolla ÄMMÄLLÄ! VARSINAINEN ÄMMÄ! Kaikki muut menee mutt toi oli kyllä oikein POHJANOTEERAUS! Minnakin nousee ylemmäs läskeineen!!1

Äänestä

vitun snobi hiljaa. manta on vaan oma itsensä .

Äänestä

Ei kuulu ulkomaailmaan vaan äkkiä suljetulle osastolle tuommoset sekopäät. VOI LAPSIRAUKKAA...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks vaan kirjoitti:

Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten aikuinen ihminen voi olla noin pässi. Onneksi lähti talosta! ei tollasta idioottia ois enään jaksanut. Tuskin tuollaista kukaan edes palkkaa töihin, kun ei ole edes alkeellisempia käytöstapoja. Tai no pääseehän se varmaan ehkä jonnekin räkälään hommiin, kun niissä ei yleensä erota, että kuka kuuluu asiakkaisiin ja kuka henkilökuntaan. Itse en koko elämäni aikana ole käynnyt kuin kaksi kertaa näissä räkälöissä, ja voin vakuuttaa että tuollaisia Mantoja sieltä kyllä löytyy tosi paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu