Kuulkaapas hyvät skoda-veljet veikeää tarinaa. Ostin vuoden -99 Octavian noin vuosi sitten ja viime uutena vuonna laitoin kyläillessä kovien pakkasten vuoksi auton koko yöksi lämmitykseen lohkarilla. Seuraavana päivänä irroitin lohkolämmittimen ja lähdimme ajamaan takaisin kotiinpäin. Auto lähti kuin kesällä mutta ajettuamme noin 20 kilometriä lämmöt pörähtivät punaiselle ja auto hälytti, ettei saisi enää ajaa. Eikun soittamaan lumihiutaleeseen josta neuvo, että ajakaa hiljalleen eteenpäin ja pitäkää matkustamon lämmöt täysillä. Näin päästiin eteenpäin vajaat pari sataa kilometriä. Minä sitten viemään autoa korjaamoon, joka ihmetteli kovasti oireita. Kyseli, mitä olin tehnyt auton kanssa ja vastasin tuon lohkolämmitin -asian. Aikansa kuunneltuaan luottamani korjaaja -ei merkkikorjaamo- totesi, että tutkitaan..
Ja samana päivänä hän soitti minulle takaisin, että syy löytyi: lohkolämmitin oli asennettu moottorissa niin, että tuo koko yön kestänyt pitkä lämmitys oli sulattanut jäähdytysjärjestelmän jonkinlaisesta muovisesta jakajasta yhden läpän (noin sydämen kokoinen muoviosa, jossa kolme putkea), minkä seurauksena nesteet eivät päässeet kulkemaan normaalisti. Nimittäin kun tuo osa oli lohkarin päällä!! Minä siihen ihmettelemään, että miten näin voi käydä.. Johon korjaaja vastasi, että nämä nykyautot ovat aivan toisenlaisia kuin 80-luvulla. Lohkolämmitintä täytyy käyttää varoen, sillä moottorissa on yllättävän paljon muovia -oli auto mikä tahansa! No, vika korjattiin vaihtamalla tuo osa ja lasku oli mummon markoissa noin tonni. Joten olkaa varovaisia sen lohkarin kanssa, tiedä sitä, miten ja minne se siellä motoorissa onkaan asennettu. Onkohan muilla samaa kokemusta?
Ja samana päivänä hän soitti minulle takaisin, että syy löytyi: lohkolämmitin oli asennettu moottorissa niin, että tuo koko yön kestänyt pitkä lämmitys oli sulattanut jäähdytysjärjestelmän jonkinlaisesta muovisesta jakajasta yhden läpän (noin sydämen kokoinen muoviosa, jossa kolme putkea), minkä seurauksena nesteet eivät päässeet kulkemaan normaalisti. Nimittäin kun tuo osa oli lohkarin päällä!! Minä siihen ihmettelemään, että miten näin voi käydä.. Johon korjaaja vastasi, että nämä nykyautot ovat aivan toisenlaisia kuin 80-luvulla. Lohkolämmitintä täytyy käyttää varoen, sillä moottorissa on yllättävän paljon muovia -oli auto mikä tahansa! No, vika korjattiin vaihtamalla tuo osa ja lasku oli mummon markoissa noin tonni. Joten olkaa varovaisia sen lohkarin kanssa, tiedä sitä, miten ja minne se siellä motoorissa onkaan asennettu. Onkohan muilla samaa kokemusta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuskin on moisia kokemuksia muilla.Eikä varmaan oo lähiaikoina tulossakaan. Tosi outo juttu. Ei muuta, kuin heitetään Herran haltuun, kai se joskus selviää.Pappismiehenä vaihdoin auto merkkiä varmuuden vuoksi.Hallelujaa! Mutta älkää toki menettäkö uskoanne.Paskasta nousee usein kuitenkin monta kaunista hedelmää, olkaa lujia uskossanne, jossain vaiheessa se kuitenkin palkitaan. Taivaaseen teille pääsy on jo taattu, jatkakaa maallista vaellusta muita merkkejä haukkumatta, niin teille on taivaassa varattu omat paikat. Hallelujaa.
Ennen vanhaan auton lämmittäminen oli helppoa ja yksinkertaista. Riitti kun tökkäsi piuhan konepellin alle ja käynnisti auton tunnin kuluttua. Nykyisin autojen monimutkainen elektroniikka asettaa vaatimuksia myös lohkolämmittimen valinnalle. Esimerkiksi joissakin Chrysler-malleissa lämmitin on sekoittanut auton moottorin oman ohjausjärjestelmän. Lämpöanturit eivät osaa tunnistaa ulkolämpötilaa, kun kone lämmitetään erillisellä laitteella.
Ongelmien vuoksi osa asennusliikkeistä on kieltäytynyt asentamasta lämmittimiä uusiin autoihin.
- Kun puututaan auton alkuperäistuotteisiin, ohjaamme asiakkaan maahantuojalle. Emme halua aiheuttaa takuun loppumista autossa, yrittäjä Tomi Aranko sanoo.
Alumiinilohkot ovat yleistyneet uusissa autoissa sillä seurauksella, ettei niihin voi liittää perinteisiä lohkolämmittimiä sulamisvaaran takia. Vaihtoehtoina ovat säteilylämmitin ja "letkulämmitin", joista jälkimmäinen koetaan usein varsin epävarmaksi. Kun vesikiertojärjestelmät vaihtelevat eri autoissa, letkulämmitin voi väärässä paikassa polttaa itsensä.
Alumiinilohkoja käytetään nykyisin ainakin Volkswagen-konsernin autoissa sekä Volvoissa. Niihin asennettava säteilylämmitin on yhtä tehokas kuin perinteinen lohkolämmitin, mutta se lämmittää auton hitaammin. Säteilylämmitin pultataan suoraan moottoriin.
Hinnat vaihtelevat malleittain
Lämmittimien hinnat vaihtelevat paljon eri automalleissa. Halvimmillaan lohkolämmitinelementin saa alle 80 eurolla. Kalliimmissa autoissa myös lämmittimestä saa maksaa. Esimerkiksi BMW X5-mallissa pelkkä elementti maksaa 207 euroa. Audeissa käytettävästä yleislämmittimestä pitää pulittaa yli 360 euroa. Hinnat eivät sisällä johtosarjaa, joka maksaa noin 60 euroa.
Päälle tulevat vielä asennuskulut, jotka niin ikään vaihtelevat huimasti. 80-luvun BMW 300-sarja on asentajan painajainen, koska lohkolämmittimen asentaminen vaatii moottorin nostamista.
- Opel Asconassa asennusaika on noin kaksi minuuttia, Aranko vertaa.
Lohkolämmittimen asentamisen keskihinta on Arangon mukaan noin 180 euroa.
Lämmitys käyntiin tekstiviestillä
Aina sähkötolppaa ei ole saatavissa lämmitystä varten. Silloin vaihtoehtona on polttoainekäyttöinen lämmitysjärjestelmä, esimerkiksi Webasto, joka ei tarvitse toimiakseen ulkopuolista virtalähdettä. Laite toimii joko bensiinillä tai dieselillä. Järjestelmän voi siirtää uuteen autoon, jos se käyttää samaa polttoainetta.
Webaston virrankulutukseen riittää auton oma akku, jos laitetta käytetään ohjeiden mukaan.
- Usein ihmiset eivät tiedä sitä, että 15 minuutin lämmittäminen vaatii saman verran ajoa. Muuten laturi ei ehdi ladata akkua täyteen, Aranko opastaa.
Webaston kaltainen lämmitysjärjestelmä käynnistää myös auton sisäpuolisen lämmityksen esimerkiksi ilmastoinnin kautta. Lämpötila määräytyy sen mukaan, mihin asentoon nupit on väännetty autosta poistuttaessa. Puhallusvoimakkuuden laite säätää automaattisesti.
Laitteen saa halutessaan myös radiokauko-ohjaimella tai kännykkäohjattuna, jolloin lämmityksen voi käynnistää lähettämällä tekstiviestin. Tällöin esimerkiksi lentokentällä seisovan auton voi lämmittää valmiiksi matkalta palattaessa. Kauko-ohjaus kantaa jopa 600 metriä, vaikka välissä olisi rakennuksia.
Asennuksen kanssa "keskuslämmityksen" hinnaksi tulee noin 1 600 euroa. Pienempiin, alle 1,5-litraisiin henkilöautoihin laitteen saa pari sataa euroa halvemmalla.