nakuttaa

niin miksi stilo nakuttaa kuin diisel ja käynti vaeltaa.. muutenkaan osat ei sovi toisiinsa ovet ei mene kiinni ym.. ostinko sekundan?
172482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tuskin olet edes nähnyt Stiloa.

Äänestä
  • haluas kaveri stilon itelleen, tutullas varmaan on ja oot kade.

    Äänestä

Oma Silonikin käy kuin diisseli (Actual 80). Etenkin kylminä aamuina koneesta kuuluu helvetillistä "kalkatusta". "Kalkatus" voimistuu moottoria kuormitettaessa. Ääni tuntuu tulevan moottorin etu alhaalta... Kalkatus lakkaa vasta muutaman kilometrin ajon jälkeen. 100 varmaa on se, ettei ääni tule nostajista.

Lämpimänäkin moottori ääntää ihmeen kovaa ollakseen uusi. Matkamittarissa on nyt 4800km ja kone kuulostaa 500tkm ajetulta Toyotan koneelta.

En ole muutenkaan kovinkaan vakuuttunut Stilon laadusta. Vikalista on tällä hetkellä todella mittava. Vaikka olenkin aiemmin omistanut vanhempia japanilaisia sekä saksalaisia kulkuneuvoja, yhdessäkään ei ole ollut niin mittavaa vikalistaa kuin nykyisessä "uudessa" Stilossani.

Täytyy myöntää, että tuli lyötyä kätensä paskaan. Aivan varmaa on se, että tämä on viimeinen Fiatini!

Äänestä
  • Itselläni on kohta kolme kuukautta vanha, n. 4000km ajettu Stilo 80 Actual, ja se pelaa kuin junan vessa!

    Olen Stiloon 110%:sen tyytyväinen, eikä mitään pienimpiäkään vikoja ole ilmennyt. Stilon laatuvaikutelmakin on todella hyvä ja osien sovitus aivan erinomainen, ja kaikki osat pelaavat juuri niinkuin niiden pitääkin.

    Mitä itse olen kuunnellut koneen ääntä niin kylmänä kuin kuumanakin, niin ei ainakaan omasta mielestäni poikkea mitenkään muista uusista kärryistä.

    Jos jotain negatiivista pitäisi äkkiseltään keksiä Stilosta, niin kylminä (+5) aamuina vaihteisto on ihmeellisen kohmeessa ja nopeat vaihdot eivät onnistu, mutta muutaman vaihdon jälkeen se alkaa taas notkistua ja pelata normaalisti.

    Kaiken kaikkiaan Stilo on hintaisekseen aivan loistava valinta, ja hyvin todennäköisesti mun seuraavakin kärry on Fiat, ellei kilpailijat keksi jotain aivan mullistavaa.

    Äänestä

  • Mun Stilo 80 Active nakuttaa viileinä aamuina ihan kuin diesel. Ohjekirjassa muistaakseni mainittiin sen olevan kuitenkin heti käynnistyksen jälkeen normaalia, joten en ole siitä kovin huolissani.

    Mutta muuten mullakin on ollut todella paljon vikoja. Tää on mun kolmas Fiiu ja jää kyllä viimeiseksi elleivät nämä "uutudenviat" ala kohta loppumaan.

    OLEN KUITENKIN KOVASTI KIINNOSTUNUT MITÄ VIKOJA SUN STILOSSA ON OLLUT? Saisin ehkä hieman vahvistusta sille, että tää mun kosla ei oo mikään maanantaiversio.

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    Itselläni on kohta kolme kuukautta vanha, n. 4000km ajettu Stilo 80 Actual, ja se pelaa kuin junan vessa!

    Olen Stiloon 110%:sen tyytyväinen, eikä mitään pienimpiäkään vikoja ole ilmennyt. Stilon laatuvaikutelmakin on todella hyvä ja osien sovitus aivan erinomainen, ja kaikki osat pelaavat juuri niinkuin niiden pitääkin.

    Mitä itse olen kuunnellut koneen ääntä niin kylmänä kuin kuumanakin, niin ei ainakaan omasta mielestäni poikkea mitenkään muista uusista kärryistä.

    Jos jotain negatiivista pitäisi äkkiseltään keksiä Stilosta, niin kylminä (+5) aamuina vaihteisto on ihmeellisen kohmeessa ja nopeat vaihdot eivät onnistu, mutta muutaman vaihdon jälkeen se alkaa taas notkistua ja pelata normaalisti.

    Kaiken kaikkiaan Stilo on hintaisekseen aivan loistava valinta, ja hyvin todennäköisesti mun seuraavakin kärry on Fiat, ellei kilpailijat keksi jotain aivan mullistavaa.

    ja 12tkm eikä vikoja ole ollut.....

    Saman ikäinen, saman verran ajettu 80 5D Actual, ei mitään häiriöitä koko aikana itse autossa. Kone käy siististi, ei kilinöitä eikä kolinoita, naapurikin ihmetteli, että onpa hiljainen ääni tuossa autossasi. Tosin hänellä on Transporter TDI ja vanhempi Mondeo TD, käyvät hiukan äänekkäämmin. Minullakin muuten sovitukset kunnossa ja kitkarenkailla, jotka juuri laitoin melutaso todella alhainen. Mukavan huomaavaisesti auto myös muistuttaa ajon aikana, jos lämpötila menee alle 3, että Danger of Ice. Tien pinta on jo parina aamuna ollut jäässä, vaikka mittarissa 4.

    Äänestä

  • 17 000 Stilolla kirjoitti:

    Mun Stilo 80 Active nakuttaa viileinä aamuina ihan kuin diesel. Ohjekirjassa muistaakseni mainittiin sen olevan kuitenkin heti käynnistyksen jälkeen normaalia, joten en ole siitä kovin huolissani.

    Mutta muuten mullakin on ollut todella paljon vikoja. Tää on mun kolmas Fiiu ja jää kyllä viimeiseksi elleivät nämä "uutudenviat" ala kohta loppumaan.

    OLEN KUITENKIN KOVASTI KIINNOSTUNUT MITÄ VIKOJA SUN STILOSSA ON OLLUT? Saisin ehkä hieman vahvistusta sille, että tää mun kosla ei oo mikään maanantaiversio.

    Kuten ylempää varmaan huomaat tähän mennessä ei murheita, mutta tulipa vaan mieleen, että miten kauan olette aikoinaan ajaneet alkuperäisillä öljyillä? Tuntuu nimittäin siltä, että kun nyt talveksi vaihdoin kunnon likumentit koneeseen, niin tuo peijakas hiljeni entisestään.

    Äänestä

  • 17 000 Stilolla kirjoitti:

    Mun Stilo 80 Active nakuttaa viileinä aamuina ihan kuin diesel. Ohjekirjassa muistaakseni mainittiin sen olevan kuitenkin heti käynnistyksen jälkeen normaalia, joten en ole siitä kovin huolissani.

    Mutta muuten mullakin on ollut todella paljon vikoja. Tää on mun kolmas Fiiu ja jää kyllä viimeiseksi elleivät nämä "uutudenviat" ala kohta loppumaan.

    OLEN KUITENKIN KOVASTI KIINNOSTUNUT MITÄ VIKOJA SUN STILOSSA ON OLLUT? Saisin ehkä hieman vahvistusta sille, että tää mun kosla ei oo mikään maanantaiversio.

    Enpä taida viitsiä levitellä vikalistaa näin julkisesti. Se verran voi kertoa, että listassa on tällä hetkellä 18 epäkohtaa, jotka vaativat huoltoa. Ei sen enempää:-(

    Toivon vaan, että nuo 18 epäkohtaa saataisiin korjatuksi. Auto on ollut minulla n.3kk ja kilometrejä on kertynyt 4900. Ensimmäistäkään vikaa ei ole vielä korjattu... Osia odotellessa.

    Ei voi muuta todeta, kuin, että paskin auto minkä olen koskaan omistanut.

    Äänestä

  • DeeJay kirjoitti:

    "Enpä taida viitsiä levitellä vikalistaa näin julkisesti. Se verran voi kertoa, että listassa on tällä hetkellä 18 epäkohtaa, jotka vaativat huoltoa. Ei sen enempää:-("

    Kerro nyt ihmeessä, että saadaan jonkinlainen käsitys minkätyyppisistä vioista on kysymys! Olisi todella mukava kuulla, että onko kysymys ihan oikeista vioista, vai oletko joku pikkutarkka nipottaja, joka vaatii autolta täydellisyyttä etsien vikoja suurennuslasin kanssa.

    Kuulostaa meinaan aika uskomattomalta, että 3kk vanhassa ja 5tkm ajetussa autossa olisi 18 korjausta vaativaa "vikaa"!

    Mua kiinnostais nyt ihan päällimmäisenä se, että onko Stilosi alusta kunnossa?

    Mun autosta kuuluu takaa erikoista rutinaa ja kolinaa. Rutina lähti alustan kumipuslia voitelemalla, mutta tilalle tuli inhottava kolina.

    Onko muiden Stiloissa vastaavia kolinoita?

    Äänestä

  • Mun kolisee kirjoitti:

    Takaa on alkanut viime aikoina kuulumaan pientä kolinaa ja narinaa, teräviin monttuihin ajettaessa. En ole antanut mokoma häiritä itseäni. Linekkö "ominaisuus".

    Äänestä

  • DeeJay kirjoitti:

    Takaa on alkanut viime aikoina kuulumaan pientä kolinaa ja narinaa, teräviin monttuihin ajettaessa. En ole antanut mokoma häiritä itseäni. Linekkö "ominaisuus".

    Kyllä tuo kolina on mun mielestä sen verran häiritsevää, että aion siitä huollossa valittaa.

    Luulen, että se liittyy jousituksen kumipusliin, jotka ovat olleet alunperinkin jotenkin vialliset, sillä rutina, jonka sain häviämään oli ainakin todella pahan kuulloista.

    Mutta kyllä tuo kolinakin häiritsee. Mukulakiveyksellä kun ajaa, niin räminä on melkoista. Eikä töyssyn tarvitse olla kuin esim. suojatiemaalaus kadussa, niin aina kuuluu kolahdus. Jotain mätää tässä on.

    Äänestä

  • Stilo kirjoitti:

    "Enpä taida viitsiä levitellä vikalistaa näin julkisesti. Se verran voi kertoa, että listassa on tällä hetkellä 18 epäkohtaa, jotka vaativat huoltoa. Ei sen enempää:-("

    Kerro nyt ihmeessä, että saadaan jonkinlainen käsitys minkätyyppisistä vioista on kysymys! Olisi todella mukava kuulla, että onko kysymys ihan oikeista vioista, vai oletko joku pikkutarkka nipottaja, joka vaatii autolta täydellisyyttä etsien vikoja suurennuslasin kanssa.

    Kuulostaa meinaan aika uskomattomalta, että 3kk vanhassa ja 5tkm ajetussa autossa olisi 18 korjausta vaativaa "vikaa"!

    En katso tarpeelliseksi levitellä ko. tietoja tällä palstalla, ainakaan vielä tässä vaiheessa.

    Auton kävi pyynöstäni tarkastamassa maahantuojan (Italkon) tarkastaja ja kaikki autosta kirjatut viat on sovittu korjattavaksi takuuseen tai niistä on saatu "hyvitystä".

    Kiitokset Delta-autolle ja Italkonille. Palvelu on ollut loistavaa, auto ollut laadultaan kehno. Eikös se yleensä ole toisinpäin?

    T: Nipottaja

    Äänestä

  • Mun kolisee kirjoitti:

    Kyllä tuo kolina on mun mielestä sen verran häiritsevää, että aion siitä huollossa valittaa.

    Luulen, että se liittyy jousituksen kumipusliin, jotka ovat olleet alunperinkin jotenkin vialliset, sillä rutina, jonka sain häviämään oli ainakin todella pahan kuulloista.

    Mutta kyllä tuo kolinakin häiritsee. Mukulakiveyksellä kun ajaa, niin räminä on melkoista. Eikä töyssyn tarvitse olla kuin esim. suojatiemaalaus kadussa, niin aina kuuluu kolahdus. Jotain mätää tässä on.

    Olisin onnellinen jos Stiloni ainoa vika olisi takapään kolina. Mutta kun....

    Äänestä

  • DeeJay kirjoitti:

    Olisin onnellinen jos Stiloni ainoa vika olisi takapään kolina. Mutta kun....

    Eipä tuo ihan akuutti ongelma oo. Viimeiseks on mullakin jäänyt tuon vian korjaaminen. Joukko muita "tärkeämpiä" vikoja on toistaiseksi korjarttu. Toivotaan, että ne pysyvät jatkossa poissa, eikä uusia vikoja kauheammin ilmene.

    Vähän kyllä pelottaa, kun taas on kylmä talvi edessä!

    kuulla näistä kolinoista. Omani ei kitise, ei nitise, ei natise saatikka kolise, vaikka kuinka jyräisi mukulakivikatuja. Yksilöitä näemmä ja onneksi mulle on jo 5. ehyt Hiivatti sattunut peräjälkeen. Voinen onnitella itseäni kun olen tässä "lotossa" pärjännyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

stilo 80 kirjoitti:

niin miksi stilo nakuttaa kuin diisel ja käynti vaeltaa.. muutenkaan osat ei sovi toisiinsa ovet ei mene kiinni ym.. ostinko sekundan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu