Parin vuoden paniikki/masennus lääkityksen jälkeen luulin että pystyn jo selviämään ilman. Parin kuukauden jälkeen kuitenkin jouduin luovuttamaan ja aloittamaan lääkkeet uudestaan. En syö lääkkeitä mielelläni, vaan siksi että ilman niitä ei mistään tule mitään. Mielen sairaiksien lääkitseminen on niin paljon helpompi tuomita kuin fyysisen vamman, ja joskus tuntuu että ihmiset suorastaan nauttii siitä että saavat kommentoida toisen vikoja.
Lääkkeitä myönnetään helposti enkä itsekään ole saanut apua varsinaiseen ongelmaan vaan oireisiin lääkkeitten muodossa. Käytän nykyään paljon aikaa itsetutkiskeluun ja sen pohtimiseen mistä masennus johtuu. Syyllistän itseäni lääkkeitten aloittamisesta, mutta tiedän että ne auttavat taas jaksamaan paremmin. Ei ole helppoa myöntää että ei pärjää tässä maailmassa omillaan, siihen ei tarvita enää kenenkään tuomiota siitä että lääkkeet on väärin, vaan hyväksyntää toisen ongelmia kohtaan. Kaikilla on joskus vaikeeta ja kaikki sairastaa. Toiset vaan sairastaa päässä. Älkää siis jaksako ainakaa enää vittuilla kun ihmiset on löytäny ees yhen asian minkä avulla jaksaa noustaa aamulla ylös.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lueskelin juuri netistä tutkimuksia masennuksen syistä. Aivofysiologisia, osin geneettisiä, periytyviä.... Niin miksi siis syylistäisi itseään lääkkeiden syömisestä kun näihin masennuksen syntysyihin ei ole itse voinut vaikuttaa - vaan ne on saanut syntymälahjaksi....
Tsemppiä - samassa junassa, ollaan päivä kerrallaan mennäään.
Näinä tälläisinä päivinä kun aurinko lekottaa taivaalla ymmärtää, että pitäisi keskittyä pieniin positiivisiin asioihin ja niillä mennä eteenpäin.
Toisenlaisiakin päiviä syksyn mittaan taas tulee...
Aivan oikein on silloin syödä lääkkeitä
jos niistä kokee hyötyä olevan.
Eri asia on sitten sellaisissa tapauksissa joissa
haittavaikutukset saattavat olla hyötyjä suuremmat.
Ja vaisinkin jos tietää ettei selviä ilman lääkkeitä,
silloinhan on aivan täysin selvää että niitä pakko syödä.
Sano vaan aina ihan suoraan että haist****** jos
joku sulle valittaa siitä että syöt lääkkeitä.
Ihan samanlailla niitä lääkkeitä syödään muihinkin sairauksiin.
Eikai nyt kukaan mene haukkumaan esim. jotain
sydäntautista tai diabeetikkoa siitä että se ei selviä ilman lääkkeitä..
(tai voi mennäkin,ihmisiä kun on ihan joka lähtöön)