olen rimpuillut tämä masiksen kanssa neljä vuotta. se lähti liikkeelle böön-outista. psykiatri sanoo, että palautuminen kestää pitkän ajan. neljä vuotta on kalenterista vierähtänyt eikä mitään merkittävää ole tapahtunut. töissäkin täytyy roikkua aina kun vähänkin pystyy. lääkkeitä kuluu ja kuluu. onko joku palautunut tästä masiksesta joskus niin että ei ole enää vaivannut myöhemmin? pitkäikaisella masiksella on muistaakseni 70% todennäköisyys uusiuta vaikka paranisikin kertaalleen .... helkkari soikoon, syksy ja pimeä vielä kaiken lisäksi ...
kukaan toipunut täysin?
perttu
5749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen parantunut. Siitä on jo noin 25 vuotta, kun olin niin masentunut, että otin yliannoksen lääkkeitä. Se oli aika täpärä tilanne, mutta selvisin muiden nopean toiminnan ansioista.
Asiahan on niin, että ihmisen normaali olotila on jonkinasteinen onnellisuus. Siis, jos on terve, niin tuntee mielihyvää oman kehonsa toiminnasta. Kaikki on miellyttävää, istuminen, käveleminen ja maisemien katseleminen ja ihan kaikki. Tämän hyvän olon tunteen voi sotkea tietysti nauttimalla sopimattomia juomia tai ruokia ja lääkkeillä tietysti. Olen kyllä ollut hyvin epäluuloinen myös psyyken lääkkeiden suhteen ja lopettanut niiden käytön mahdollisimman pian. Pitää selvitä omien ajatustensa voimalla. Kärsimyskin on parempaa, kun lääkehuumeessa eläminen.
olen 29v kolmen lapsen äiti ja sairastuin masennukseen vajaa kuusi vuotta sitten,keskimmäisen lapsemme syntymän jälkeen.En aluksi tajunnut mikä oli kun ei mikään kiinnostanut,itketti ja tunteet olivat hävinneet rakkaita kohtaan.Onneksi ajoissa tajusin kääntyä mielenterveys toimiston puoleen ja sain sieltä lääkityksen masennusta ja paniikkihäiriötä hillitsemään,lääkkeen avulla pystyin nukkumaan ja sitä kautta pääsemään yli masennuksen,vaikka sitä kestikin melkein vuoden.Nyt olen taas masentunut mutta en pelkää masennusta enään paljoa koska olen kerran sen läpikäynyt ja tiedän auringon paistavan vielä risukasaankin...toivottavasti se paistaa pian sinullekkin!=)
ei siitä parane ikinä. minä olen kärsinyt masennuksesta koko elämäni, lääkkeitä on syöty ja terapiassa käyty. sen olen oppinut ymmärtämään, miksi olen masentunut, mutta ei näy valoa tunnelin päässä.
Mulla myös = masennus kuin takiainen, ja sitten olen huomannut,että ainakin minulla diatsepamiineihin kuuluvat lääkkeet masentaa vielä enemmän.Olen ollut pitkään ilman mitään lääkkeitä (en enää usko lääkkeisiin),ja eilen otin yhden lääkkeen,joka kuuluu diatsepam-ryhmään,ja jostain syystä (lääkkeenkö)tänään taas masentunut.Ja tuli mieleeni,että mähän otin eilen sen yhden lääkkeen...?
Olen sairastanut vakavan masennuksen, josta on nyt varovasti sanottuna otettu niskalenkki kolmessa vuodessa vaikka en olisi sitä ikinä vuosien saatossa uskonut. Ankaraa työtä se on vaatinut ja MOTIVAATIOTA PARANTUA. Hoitona on ollut vahva lääkehoito ja psykoterapia. Ei, en minäkään ole aina jaksanut yhtään mitään. Voimat on olleet ihan loppu, mutta jostain sitä on aina pinnistänyt. Pakkohan on suhtautua nöyrästi ja ymmärtää, että masennuksella on suuri taipumus uusiutua. Realismiahan on myös se, että jotkut ei parane koskaan, mutta asian kanssa oppii elämään kunhan sairauden todella oppii hyväksymään osaksi elämää eikä haikaile menneitä unelmia. Minä pidän lääkkeitä hyvinä ainakin pahimman vaiheen lievittäjinä, itse en olisi hengissä ilman niitä.