Hei,
Huolesta soikeana olen selaillut viime viikot eri nettisaitteja etsien tietoa päänvammoista ja niihin liityvistä jälkioireista.
Jotenkin tämä vaikuttaa sivustolta josta saattaisi löytyä ymmärrystä tai kohtalotovereita, joten tässä kuvaus tilanteestani.
Olen nuori opiskelija nainen, lomallani kuusi viikkoa takaperin jouduin yllättävään ratsastusonnettomuuteen. Täydessä laukassa hevonen kompastui ja kaatui voltilla ympäri, tämän seurauksena lensin hevosen kaulan yli leuka edellä soratiehen. Onnekseni kypärä oli päässä, mutta eihän se kasvoja suojaa.
Hetkellisesti iskun voimasta tajuntani sumeni noin minuutin ajaksi, jonka jälkeen havahduin kuitenkin melko nopeasti ja kapusin jalkeille. Olo oli todella sekava ja paniikinomainen, tajusin mitä oli tapahtunut, mutta hetkeen en pystynyt muodostamaan kunnollisia lauseita. Lähdimme rivakasti taluttamaan hevosia takaisin talleille josta matka jatkui paikalliseen aluesairaalaan. Oloni oli todella humalainen, mutta silti osasin neuvoa kuskiamme ja löysimme perille asti.
Sairaalassa minut ohjattiin vuodelepoon, jonka seurauksena oloni muuttui yllättäen väsyneeksi. Hoitaja kyseli paikkaan ja aikaan liittyviä kysymyksiä joihin osasin vastata järkevästi. Kuitenkin lääkäri havaitsi pupillieni laajentuneen jolloin hän katsoi tarpeelliseksi lähettää minut eteenpäin kotikuntani sairaalaan josta löytyisi kuvantamislaitteet mahdollisen kallonsisäisen vuodon varalta.
Näin matka jatkui ambulanssilla toiseen sairaalaan jossa vietin seuraavat kaksi vuorokautta.
Kallonmurtumia eikä neurologisia oireita havaittu, ja vamma todettiin aivotärähdys asteiseksi. Mahdollisista jälkioireista ei mainittu sanallakaan eikä jälki kontrolleita sovittu, joten ajattelin mielettömän väsymyksen ja tokkuraisen olon korjaantuvan muutamilla hyvin nukutuilla yöunilla.
Toisin kävi, ensimmäiset kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen olin käytännössä katsoen täysin "humalassa", meinasin muutaman kerran kävellä auton alle epähuomiossa ja kaikki oli todella epätodellista. Tämän jälkeen kävin sairaalan päivystyksessä kertomassa tilanteestani. Päivystävä ortopedi otatti pään CT:n, josta ei kuitenkaan löytynyt mitään poikkeavaa. Ohjeeksi sain mobilisoitua, koska lepääminen ja nukkuminen kuulema pitkittää oireita.
Pian tämän jälkeen alkoivat opinnot, ensimmäiset päivät menivät kuin sumuverhossa ja suurinosa informaatiosta ohi korvien. Tunsin itseni aivan zombieksi ja muutkin varmaan huomasivat ettei kaikki ole ihan kondiksessa.
Nyt opintoja on takana jo kuukausi, taistelen edelleen voimakkaan väsymyksen kanssa. Tuntuu kuin aivot käynnistyisivät viiveellä yöunien jälkeen, vasta noin puolenpäivän aikaan vaikka itse herään jo kahdeksalta. Väsymys hidastaa ja heikentää keskittymistä vaikuttaen kaikkeen mikä liittyy opiskeluun.
Lisäksi huomaan olevani jotenkin saamaton ja erittäin huolestunut sekä masentunut tästä tilanteestani, välillä jopa toivoton. Ennen olin nopea, skarppi, herkkä ja otin muut ihmiset aina huomioon. Nyt vatvon väsyneenä näitä oireitani eikä energiaa meinaa löytyä edes minulle tärkeiden ihmissuhteiden ylläpitämiseen.
Oireiden jatkuessa tulee väistämättä mieleen pelottavia ajatuksia; miten tämä voi vaikuttaa opintoihin, ammattiin, tulevaisuuteen, kaikkeen? Ainakaan tällä vireystasolla en pysty harjoittamaan tarkuutta ja pitkäjännitteistä keskittymistä vaativaa työtäni.
Entäs jos kyse ei ollutkaan aivotärähdyksestä, lukemani perusteella oireet viittaavat vähintäänkin lievään aivovammaan vaikka tajuttomuus olikin lyhyt eikä muistiaukkoa ollut. Eiväthän alkuoireetkaan aina pysty määrittämään vamman todellista vaikeusastetta tai siitä aiheutuvaa mahdollista pysyvää haittaa. Eikä oloani helpota yhtään tieto, että vapaa- ajan vakuutukseni oli juuri umpeutunut tapaturman sattuessa joten jos tilanteeni vaatii jonkinlaista kuntoutusta, en pysty sitä kustantamaan.
Jotenkin olen niin stressaantunut ja itkuinen miettiessäni tulevaisuutta, olen taipuvainen huolestumaan mutta tämä ylittää jo sietorajani. Olen aina minimoinut riskit ja pelannut varman päälle, mutta aina sekään ei riitä.
Kävin hijattain koululääkärillämme joka oli yhteydessä Neurologian polille. Neurologin mukaan näin nuorella henkilöllä toipuminen tulisi olla huomattavasti nopeampaa. Nyt odotan kutsua Neurolle jatkotutkimuksiin.
Toivon todella että oireeni korjaantuvat ajan kanssa, sillä lievinäkin ne aiheuttavat merkittävää haittaa tulevaisuuden kannalta. Odottaminen ja oireiden havainnointi vaan vetää mielialan matalaksi, on myös mahdollisuus että pitkään jatkuessaan tilanne kroonistuu.
Pahoittelen tiivistä ja ehkä sekavaakin tekstiä, mutta oli huojentavaa purkaa näitä tuntojaan edes jonnekkin. Huomaan että lähipiiristä ymmärrys meinaa loppua ja väsymyskin katsotaan vaan syksyyn liittyväksi.. huoh, kumpa se sitä olisikin.
Huolesta soikeana olen selaillut viime viikot eri nettisaitteja etsien tietoa päänvammoista ja niihin liityvistä jälkioireista.
Jotenkin tämä vaikuttaa sivustolta josta saattaisi löytyä ymmärrystä tai kohtalotovereita, joten tässä kuvaus tilanteestani.
Olen nuori opiskelija nainen, lomallani kuusi viikkoa takaperin jouduin yllättävään ratsastusonnettomuuteen. Täydessä laukassa hevonen kompastui ja kaatui voltilla ympäri, tämän seurauksena lensin hevosen kaulan yli leuka edellä soratiehen. Onnekseni kypärä oli päässä, mutta eihän se kasvoja suojaa.
Hetkellisesti iskun voimasta tajuntani sumeni noin minuutin ajaksi, jonka jälkeen havahduin kuitenkin melko nopeasti ja kapusin jalkeille. Olo oli todella sekava ja paniikinomainen, tajusin mitä oli tapahtunut, mutta hetkeen en pystynyt muodostamaan kunnollisia lauseita. Lähdimme rivakasti taluttamaan hevosia takaisin talleille josta matka jatkui paikalliseen aluesairaalaan. Oloni oli todella humalainen, mutta silti osasin neuvoa kuskiamme ja löysimme perille asti.
Sairaalassa minut ohjattiin vuodelepoon, jonka seurauksena oloni muuttui yllättäen väsyneeksi. Hoitaja kyseli paikkaan ja aikaan liittyviä kysymyksiä joihin osasin vastata järkevästi. Kuitenkin lääkäri havaitsi pupillieni laajentuneen jolloin hän katsoi tarpeelliseksi lähettää minut eteenpäin kotikuntani sairaalaan josta löytyisi kuvantamislaitteet mahdollisen kallonsisäisen vuodon varalta.
Näin matka jatkui ambulanssilla toiseen sairaalaan jossa vietin seuraavat kaksi vuorokautta.
Kallonmurtumia eikä neurologisia oireita havaittu, ja vamma todettiin aivotärähdys asteiseksi. Mahdollisista jälkioireista ei mainittu sanallakaan eikä jälki kontrolleita sovittu, joten ajattelin mielettömän väsymyksen ja tokkuraisen olon korjaantuvan muutamilla hyvin nukutuilla yöunilla.
Toisin kävi, ensimmäiset kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen olin käytännössä katsoen täysin "humalassa", meinasin muutaman kerran kävellä auton alle epähuomiossa ja kaikki oli todella epätodellista. Tämän jälkeen kävin sairaalan päivystyksessä kertomassa tilanteestani. Päivystävä ortopedi otatti pään CT:n, josta ei kuitenkaan löytynyt mitään poikkeavaa. Ohjeeksi sain mobilisoitua, koska lepääminen ja nukkuminen kuulema pitkittää oireita.
Pian tämän jälkeen alkoivat opinnot, ensimmäiset päivät menivät kuin sumuverhossa ja suurinosa informaatiosta ohi korvien. Tunsin itseni aivan zombieksi ja muutkin varmaan huomasivat ettei kaikki ole ihan kondiksessa.
Nyt opintoja on takana jo kuukausi, taistelen edelleen voimakkaan väsymyksen kanssa. Tuntuu kuin aivot käynnistyisivät viiveellä yöunien jälkeen, vasta noin puolenpäivän aikaan vaikka itse herään jo kahdeksalta. Väsymys hidastaa ja heikentää keskittymistä vaikuttaen kaikkeen mikä liittyy opiskeluun.
Lisäksi huomaan olevani jotenkin saamaton ja erittäin huolestunut sekä masentunut tästä tilanteestani, välillä jopa toivoton. Ennen olin nopea, skarppi, herkkä ja otin muut ihmiset aina huomioon. Nyt vatvon väsyneenä näitä oireitani eikä energiaa meinaa löytyä edes minulle tärkeiden ihmissuhteiden ylläpitämiseen.
Oireiden jatkuessa tulee väistämättä mieleen pelottavia ajatuksia; miten tämä voi vaikuttaa opintoihin, ammattiin, tulevaisuuteen, kaikkeen? Ainakaan tällä vireystasolla en pysty harjoittamaan tarkuutta ja pitkäjännitteistä keskittymistä vaativaa työtäni.
Entäs jos kyse ei ollutkaan aivotärähdyksestä, lukemani perusteella oireet viittaavat vähintäänkin lievään aivovammaan vaikka tajuttomuus olikin lyhyt eikä muistiaukkoa ollut. Eiväthän alkuoireetkaan aina pysty määrittämään vamman todellista vaikeusastetta tai siitä aiheutuvaa mahdollista pysyvää haittaa. Eikä oloani helpota yhtään tieto, että vapaa- ajan vakuutukseni oli juuri umpeutunut tapaturman sattuessa joten jos tilanteeni vaatii jonkinlaista kuntoutusta, en pysty sitä kustantamaan.
Jotenkin olen niin stressaantunut ja itkuinen miettiessäni tulevaisuutta, olen taipuvainen huolestumaan mutta tämä ylittää jo sietorajani. Olen aina minimoinut riskit ja pelannut varman päälle, mutta aina sekään ei riitä.
Kävin hijattain koululääkärillämme joka oli yhteydessä Neurologian polille. Neurologin mukaan näin nuorella henkilöllä toipuminen tulisi olla huomattavasti nopeampaa. Nyt odotan kutsua Neurolle jatkotutkimuksiin.
Toivon todella että oireeni korjaantuvat ajan kanssa, sillä lievinäkin ne aiheuttavat merkittävää haittaa tulevaisuuden kannalta. Odottaminen ja oireiden havainnointi vaan vetää mielialan matalaksi, on myös mahdollisuus että pitkään jatkuessaan tilanne kroonistuu.
Pahoittelen tiivistä ja ehkä sekavaakin tekstiä, mutta oli huojentavaa purkaa näitä tuntojaan edes jonnekkin. Huomaan että lähipiiristä ymmärrys meinaa loppua ja väsymyskin katsotaan vaan syksyyn liittyväksi.. huoh, kumpa se sitä olisikin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vammasi syntymisestä on vasta aika vähän aikaa, mutta jos kyseessä on aivovamma, mitä nopeammin se diagnosoidaan, sitä parempi. Hyvä että sinulla on aika neurolle jatkotutkimuksiin.
Jos sinulla on aivovamma eikä sitä diagnosoida, kova "puurtaminen" koulussa / töissä voi pidemmän päälle olla jopa haitallista, jos vähät välittää oireista. Lievän aivovamman kanssa tosin usein pystyy tekemään lähes kaikkea kuten ennenkin, mutta usein esim. elämän rytmitykseen täytyy kiinnittää ennalta enemmän huomiota.
Aivovamman jälkioireisto on aika monimuotoinen, mutta yksi kaikkein selkeimmistä taitaa olla juuri voimakas väsyvyys aivojen kuormittumisen mukaan (jonka myötä toimintakyky romahtaa), myös voimakasta päänsärkyä ja muistiongelmia esiintyy yleisesti.
Ja vielä neuvoksi. Jos oireesi / tuntemuksesi eivät hellitä ajan kanssa, pysy vahvana terveydenhuoltosektorin kanssa ja hakeudu vaikka omin varoin sellaiselle neurologille joka oikeasti ymmärtää aivovammoista...
(Omasta perhepiiristä esimerkki: Omaiset huomasivat jälkioireet jokin aika tapaturman jälkeen ja lääkäristä toiseen hypättiin siellä ja täällä. Kuvauksiakin tehtiin, mutta lääkäri valehteli (todistetusti) että kuvissa ei näy mitään. Viimenään lähes 3 vuotta tapaturman ja vammautumisen jälkeen hakeuduimme (kaikki muut lääkärit kolunneena) omin kustannuksin monen sadan kilometrin päästä Helsingin Mehiläiseen neurologin vastaanotolle. Sinne tilattiin kaikki kuvat ja muut tutkimustulokset ennalta. Viimenään saatiin vahvistus aivovamma asialle ja lähete kuntoutukseen. Lopullinen diagnoosi: erittäin vaikea aivovamma.)
Kantsii varmaan vierailla myös aivovammaliiton sivuilla. Myös muita aivovammaa käsitteleviä sivustoja ja keskustelupalstoja on netissä joitakin.
Tsemppiä!
Eli aina lääkäri ei valehtele tulkitessaan pään ct:tä tai magneettikuvaa mikäli koulutus ei riitä tulkinta on vaikeaa...tulee paljon vääriä tulkintoja. Aivovammat on alidiagnosoitu vammaryhmä lääkäreiden tietämättömyyden vuoksi. Valitettava totuus. Hakeudu siis useamman neurologin vastaanotolle, jos epäilet aivovammaa.