Tukinetin net-tuki

sivu, jos joku (en tarkoita että sinä) on saanut käsityksen että tukinettiä moittisin, ei tämä sitä ole. Tuo sivu on minullekin tarjonnut apua ainakin pahimpaan ahdistukseen. Minä kestäisin odottaa viisi päivää tai vaikka viikonkin, mutta nyt olen odottanut jo 16 päivää.

Edelleenkin tajuan etteivät tukihenkilöt jaksa varmasti jatkuvasti vastata, mutta ei sitten kannattaisi laittaa sivulle ilmoitusta, että tukihenkilö pyrkii vastaamaan yleensä viidessä päivässä, jos odotus voi venyä kolminkertaiseksi. On turhauttavaa kun käy joka päivä tarkistamassa onko viestiin tullut vastausta, ja joka kerta silmiin osuu, "Sinulle ei ole uusia viestejä".

ymmärryksestä! Pitäisi mennä lääkärille niin en olisi niin riippuvainen netin tarjoamista tukisivuista... Netti on kuitenkin aina eri asia. Siinä ei näe ihmistä todella, minäkin olen sen näköinen luonnossa että varmasti moni tarkkasilmäinen tietäisi ettei kaikki ole kohdillaan, mutta netissä kaikkea yleensä vähätellään. Nuorten ongelmiahan vähätellään aina jostain taholta, haukutaan pumpulissa kasvaneeksi sukupolveksi ja heikoiksi lellikakaroiksi. Olemme sitten korkeasta elintasosta saaneet nauttia tai emme, ei ainakaan eilisen tapahtumat kovin hyvin todista sitä että nuorten ongelmat ovat pienimuotoisia.

Kyllähän minä voisin meilata sinulle, mutten halua vaivata sinua, enköhän yritä hakea apua vanhemmilta tai lääkärin suunnasta. Kiitos kuitenkin tuesta. :)

Olin jo vuosi sitten (ja sitä ennenkin) aikeissa soittaa, mutta jänistän joka ikinen kerta kun yritän. Kuten kirjoitin toisellekin vastauksen antaneelle, asun pienellä paikkakunnalla, enkä oikein tiedä mistä saisin apua. Lisäksi olen elätellyt toiveita, että tämä olisi ohimenevää, mutta se tuntuu pahenevan aina vaan ja lukion viimeisen vaativan vuoden alettua olen tuntenut olevani aivan pohjalla...

Olen myös elätellyt toiveita ettei minun itseni tarvitsisi olla rohkea, vaan vanhempani tajuaisivat että tarvin apua. Mutta he ovat sellaisia, että vähättelevät ongelmiani, syylistävät minua niistä, käskevät ottaa elämän huolettomammin ja lähteä lenkille niin murheet unohtuvat. Mutta kun takana on yksinäinen lapsuus, isosiskon kuolema, monta vuotta koulukiusaamista, hyljeksintää, sorsimista, pettymyksiä... ei ole helppo olla niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut ja hymyillä. Olen jo mennyt rikki kaikesta mitä olen kokenut.

Olet ehkä oikeassa, mutta mistä tiedät varmasti ettei minulla ole ollut aikomustakaan hakeutua apuun?? Asun todella pienellä paikkakunnalla jossa ei juuri ole apua tarjolla, ja nytkin kyllä mietin, että jos tätä vielä jatkuu niin soitan jonnekin ja pyydän apua, mutten edes tiedä mihin pitäisi soittaa. Nyt taas koko kansa kauhistelee nuorten pahoinvointia, no tässä se nähdään taas hyvin, että eipä meidänkään koulussa ole ketään joka kuuntelisi. Ja en tajua myöskään terveyskeskuksen sivuja... Tuntuu ettei siellä mitään mielenterveyspalvelua edes ole tarjolla, tai ei nuorille.