vaikea asia

Terve! Minun isäni kuoli kun olin 7 vuotias siitä on kulunut nyt 13 vuotta. Pidin isästäni paljon ja olin usein hänen kanssaan kaikkialla. Kun hän kuoli niin tavallaan suljin sen pois en juurikaan puhunut siitä tai kysellyt äidiltäni mitään tapahtuneesta. Äitini sanoikin että veljeni kyselivät paljon enemmän ja puhuivat siitä. Nyt olen 20v ja olen tottakai hyväksynyt itseni kanssa että isäni on kuollut kun aikaa on kulunut jo. Mutta aina kun joku kysyy isästäni minulla menee pala kurkkuun ja alkaa ahdistaa puhua siitä ja kun tutustun uusiin ihmisiin niin alkaa jännittää kun puhutaan perheistä koska joku saattaa kysyä mitä isäni tekee. En siis voi puhua siitä, en puhu edes kavereilleni ja veljilleni, äitini kanssa pystyn puhumaan jotenkin isästäni mutta en mitenkään syvällisesti ja muutenkaan se ei tule puheeksi usein. Tuntuu jotenkin tyhmältä kun siitä on kulunut jo niin kauan ja se silti on vaikeaa, johtuukohan se siitä, että en ole koskaan kunnolla avautunut asiasta ja niin sanotusti tehnyt surutyötä? Muutenkaan itsetuntoni ei ole parhaimmasta päästä tuntuu että tämä asia voi vaikuttaa siihen. Mitähän tässä pitäisi tehdä?
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


afdsadf kirjoitti:

Terve! Minun isäni kuoli kun olin 7 vuotias siitä on kulunut nyt 13 vuotta. Pidin isästäni paljon ja olin usein hänen kanssaan kaikkialla. Kun hän kuoli niin tavallaan suljin sen pois en juurikaan puhunut siitä tai kysellyt äidiltäni mitään tapahtuneesta. Äitini sanoikin että veljeni kyselivät paljon enemmän ja puhuivat siitä. Nyt olen 20v ja olen tottakai hyväksynyt itseni kanssa että isäni on kuollut kun aikaa on kulunut jo. Mutta aina kun joku kysyy isästäni minulla menee pala kurkkuun ja alkaa ahdistaa puhua siitä ja kun tutustun uusiin ihmisiin niin alkaa jännittää kun puhutaan perheistä koska joku saattaa kysyä mitä isäni tekee. En siis voi puhua siitä, en puhu edes kavereilleni ja veljilleni, äitini kanssa pystyn puhumaan jotenkin isästäni mutta en mitenkään syvällisesti ja muutenkaan se ei tule puheeksi usein. Tuntuu jotenkin tyhmältä kun siitä on kulunut jo niin kauan ja se silti on vaikeaa, johtuukohan se siitä, että en ole koskaan kunnolla avautunut asiasta ja niin sanotusti tehnyt surutyötä? Muutenkaan itsetuntoni ei ole parhaimmasta päästä tuntuu että tämä asia voi vaikuttaa siihen. Mitähän tässä pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu