J.Taipale

Mitä tekisin kuitenkin ensimmäisenä jos joutuisin olemaan valtuutettuna mukana? Mikäli Asko Kervisen juttu olisi vielä auki, veisin valtuutettuna asian poliisille tutkittavaksi. Tutkittavaksi niistä asioista missä muut virkamiehet ja valtuuston jäsenet ovat olleet tekemässä lain vastaisia toimenpiteitään. Ihan vain malliksi siitä että tämä tyyli on loputtava, ja vasta sen jälkeen voi alkaa se oikea politiikka ja kuntalaisten hyvinvoinnin takaaminen.

Veisin valtuutettuna asian poliisille tutkittavaksi? Luuletko että poliisi ottaa jonkun asian tutkittavakseen, kun kuulee tutkintapyynnön tulevan kaupunginvaltuutetulta?
Nämä älynväläykset naurattavat näitä juttuja lukevia valtuutettuja sekä poliiseja.Jos näitä vielä joku jaksaa lukea. Aikuisten oikeesti Jari lopeta jo tämänlainen kirjoittelu.Joko elät naivissa uskossa voivasi
tehdä jotain jo oikeudessa loppuunkäsitellyn asian eteen, tai uskottelet ihmisille olevasi jotain mikä ei ole totta.Ei ole kovin kummoinen
juttu millä meinaat mennä valtuustoon.Kervinen ja sitten kaupungin talous ym. asiat.Kyllähän tälläkin saa varmaan saa , jonkun parikymppisen, tämän sivuston marginaaliseen lukijakuntaan kuuluvan hyväuskoisen harhautettua.Ota vaan Taipale itseäsi niskasta kiinni ja pellen puku pois päältäsi,keskity oikeisiin asioihin. Jos tämän asian jauhannalla luulet pääseväsi valtuustoon, olet väärässä.Valtuustossa on jo yksi pellehermanni, kahta ei sinne mahdu.Toivottavasti ei enää sitä yhtäkään.
11289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

joka menee pesuista läpi on EEROLAN JUHO terveiset "vinkkelbaarin mummo".

Äänestä

sekö on oikea asia että rupee marionetiksi ja jaarittelee vaan asioita ja tekee kuten herrat sanoo? eikä taistele sanottua konetta vastaan. antaa korruption ja epämääräisyyden kukkia, tässäkö on sinun näkemys oikeista asioista. niin ja tietenkin suosii sitä että palvelut alas. ja lisää likaisia temppuja, ainiin kyllähän poliisi tutkii jos sinne asia viedään. varsinkin jos valtuutettu sen tekee, eikös valtuutetun tehtävä ole myös valvoa että kaikki menee oikein, sen pullan syönnin lisäksi?

Paremmin poliisi tutkii valtuutetun tekemää juttua kun siviilin se on varma!

Äänestä
  • on tasan yhtä paljon valtaa kun katuojassa makaavalla spurgulla. valtuutetulla ei ole mitään asemaa poliisiin nähden.

    Äänestä

  • valtuutetulla kirjoitti:

    on tasan yhtä paljon valtaa kun katuojassa makaavalla spurgulla. valtuutetulla ei ole mitään asemaa poliisiin nähden.

    ei ole vallasta kyse vaan siitä että sivili ei oikeen voi mennä tekee tutkintapyytöä asiassa mikä koskettaa päätöksiä jne, mutta valtuutettu voi sen mennä tekemään.

    Äänestä

Kukaan muu ei näköjään uskalla tuoda noita asioita esille, Taipale on ainut. Miksi Taipaleen pitäisi jauhaa smaa populismia kun muut? Jos sollain läpi pääsee niin sillä että tuo ne OIKEAT ngelmat esiin. jos kaikki kirjoittavat kilpaa samoista asioista niin mitä siitä ja tulee? Uskottavuuttako?

Äänestä
  • noillakaan eväillä. Mutta: olisihan se kiva tietää miten tämä ehdokas muuttaisi asiat paremmiksi kun ne nyt ovat? Ehdotuksia, rahoitusmietintöjä, vaikutuspohdintaa, suunnitelmia jne...Jokainen meistä osaa narista ja valittaa. Vain harvoista on johonkin muuhun.

    Äänestä

  • se virkamiesvalta alas ja palautetaan valta sinne minne se kuuluu!!

    Äänestä

  • ja otetaan kirjoitti:

    se virkamiesvalta alas ja palautetaan valta sinne minne se kuuluu!!

    Just Just Joo Ja Silleen Taipale Kotkan Tuleva "kunkku"

    Äänestä

  • tuosta uskottavuudesta kirjoitti:

    noillakaan eväillä. Mutta: olisihan se kiva tietää miten tämä ehdokas muuttaisi asiat paremmiksi kun ne nyt ovat? Ehdotuksia, rahoitusmietintöjä, vaikutuspohdintaa, suunnitelmia jne...Jokainen meistä osaa narista ja valittaa. Vain harvoista on johonkin muuhun.

    onko JT valittanut tai narissut jostain. EI se on tuonut asian esille mitä oikeesti tuolla talossa tapahtuu.

    Äänestä

  • tuosta uskottavuudesta kirjoitti:

    noillakaan eväillä. Mutta: olisihan se kiva tietää miten tämä ehdokas muuttaisi asiat paremmiksi kun ne nyt ovat? Ehdotuksia, rahoitusmietintöjä, vaikutuspohdintaa, suunnitelmia jne...Jokainen meistä osaa narista ja valittaa. Vain harvoista on johonkin muuhun.

    Eihän siellä mitään kuntalaisia helpottavia päätöksiä voi tulla ennen kun toi korruptio kitketään pois!

    Äänestä

  • Heko kirjoitti:

    Just Just Joo Ja Silleen Taipale Kotkan Tuleva "kunkku"

    Soittamalla suuta, sinussako ainesta? Oletko muuta tehnyt kun halveksinut? Et, mutta jos olet parempi jossain niin tee sitten ja näytä mihin sä pystyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


priorisoi ... kirjoitti:

Mitä tekisin kuitenkin ensimmäisenä jos joutuisin olemaan valtuutettuna mukana? Mikäli Asko Kervisen juttu olisi vielä auki, veisin valtuutettuna asian poliisille tutkittavaksi. Tutkittavaksi niistä asioista missä muut virkamiehet ja valtuuston jäsenet ovat olleet tekemässä lain vastaisia toimenpiteitään. Ihan vain malliksi siitä että tämä tyyli on loputtava, ja vasta sen jälkeen voi alkaa se oikea politiikka ja kuntalaisten hyvinvoinnin takaaminen.

Veisin valtuutettuna asian poliisille tutkittavaksi? Luuletko että poliisi ottaa jonkun asian tutkittavakseen, kun kuulee tutkintapyynnön tulevan kaupunginvaltuutetulta?
Nämä älynväläykset naurattavat näitä juttuja lukevia valtuutettuja sekä poliiseja.Jos näitä vielä joku jaksaa lukea. Aikuisten oikeesti Jari lopeta jo tämänlainen kirjoittelu.Joko elät naivissa uskossa voivasi
tehdä jotain jo oikeudessa loppuunkäsitellyn asian eteen, tai uskottelet ihmisille olevasi jotain mikä ei ole totta.Ei ole kovin kummoinen
juttu millä meinaat mennä valtuustoon.Kervinen ja sitten kaupungin talous ym. asiat.Kyllähän tälläkin saa varmaan saa , jonkun parikymppisen, tämän sivuston marginaaliseen lukijakuntaan kuuluvan hyväuskoisen harhautettua.Ota vaan Taipale itseäsi niskasta kiinni ja pellen puku pois päältäsi,keskity oikeisiin asioihin. Jos tämän asian jauhannalla luulet pääseväsi valtuustoon, olet väärässä.Valtuustossa on jo yksi pellehermanni, kahta ei sinne mahdu.Toivottavasti ei enää sitä yhtäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu