Colin Wilson oli viime vuonna Turun kirjamessujen kirjailijaesittelyssä. Markkinointi antoi kirjasta "Sivullinen ihminen" todellisuutta kiehtovamman kuvan. Luulin aivan, että kyseessä on kaunokirjallinen teos, se on kuitenkin kirjallisuusanalyysia. En viitsi toistaa kuvattua episodia hotellihuoneessa olevasta nuorukaisesta.
Colin Wilson, englantilainen kirjailija, syntyi vuonna 1931. Kyseessä oleva teos ilmestyi suomennettuna eri nimellä vuonna 1958. Se täytti jonkinlaisen kulttuurityhjiön. Kiinnostuin Wilsonista Matti Kurjensaaren mainittua hänet, Kurjensaarella oli myöhemmin päiväkirja nimeltä "Syntynyt sivulliseksi".
Wilsonin idealla, joka tuli selvemmin esiin markkinoinnissa kuin itse kirjassa, on merkitystä masennuksen ja itsetuhoisuuden torjunnassa. Se on kuitenkin pelkkä temppu, mutta sillä ei ole väliä, jos se toimii. En jaksanut lukea kirjaa, enkä saanut alkuosastakaan mitään. Kiinnostavampaa olisi tietää, kenen kirjasta hotellihuone-episodi on kotoisin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älyllinen uteliaisuus saattaa vetää tämän kirjan pariin. Halutessaan voi ottaa selville, minkä nimisiä muita teoksia Colin Wilsonilla on. Okkultismia, ufoaiheita...? Kaiken kaikkiaan minulla on mielikuva jostakin tempusta, edelleen. Olen niin epäluuloinen. Ehkä tämä ei kiinnosta muita kuin keski-ikäisiä.
luettava kirja se on. Alun analyyseista kannattaa skipata ne jotka ei kiinnosta.
pst. Vastaus ongelmaan on ruumiin, tunteiden ja älyn harmoninen hallinta.
Alistamalla ne ihmisen omaan tahtoon pääsee sivullisen ongelmasta.
Jos siis sivullisena olon kokee "ongelmaksi".