Taas koulusurmia klo 11 (Kauhajoki)

Kymmeniä loukkaantunut.
12865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

10 oppilasta kuollut ja ampuja, siis 11 parhaassa iässä olevat,ihmiset on surmattu .

Äänestä
  • Olen seurannut meitä 80-luvun kasvattajia. Ahneus vaatii veronsa, keinoja kaihtamatta oikein tai väärin kokoon käärin, lapset ovat toisarvoisia, lapset vahtii yleensä yhteiskunta, äidit töissä luomassa uraa ja vanhemmat vaatii aina niinsanottua omaa aikaa, kalasteluun ja miehisiin harrastuksiin. Rakennetaan ja rakennetaan, ostetaan autoja, matkustellaan, leuhkitaan ja ollaan lisäksi sitä mieltä että Jumalamme on antanut vain meidän ikäluokallemme tuhota ym päristömme ja sen rikkaudet.
    Nyt syyllinen on tietysti Jumala kun ei ole ollut paikalla suojeleemassa. Ollaan niin itsekkäitä ja lisäksi hirveän hurskaita!!!

    Äänestä

  • mistäjohtuu kirjoitti:

    Olen seurannut meitä 80-luvun kasvattajia. Ahneus vaatii veronsa, keinoja kaihtamatta oikein tai väärin kokoon käärin, lapset ovat toisarvoisia, lapset vahtii yleensä yhteiskunta, äidit töissä luomassa uraa ja vanhemmat vaatii aina niinsanottua omaa aikaa, kalasteluun ja miehisiin harrastuksiin. Rakennetaan ja rakennetaan, ostetaan autoja, matkustellaan, leuhkitaan ja ollaan lisäksi sitä mieltä että Jumalamme on antanut vain meidän ikäluokallemme tuhota ym päristömme ja sen rikkaudet.
    Nyt syyllinen on tietysti Jumala kun ei ole ollut paikalla suojeleemassa. Ollaan niin itsekkäitä ja lisäksi hirveän hurskaita!!!

    On totta, että lapset eivät saa vanhemmiltaan hellyyttä kannustusta läheisyyttä suojaa syliä läsnäoloa, ja tarvittaessa myös selkeitä rajoja, toimintaohjeita, joiden noudattamista valvotaan.

    Liian usein lapsi on "yksin ulkona".
    Nykyisin ei ole myöskään sosiaalisia yhteyksiä eri sukupolvien välillä. Varsin usein vanhempien paristuhde on rikkinäinen ristiriitainen tai jo päättynyt. Kotona ei ole perheenjäsenten keskinäisiä yhteisiä hetkiä, kaikki tämä yhdessä ja erikseen luo kasvavalle lapselle ja nuorelle turvattoman ja välinpitämättömän ilmapiirin.

    Jos on vielä niin onnettomasti, että jo muutoinkin syrjäytyneellä lapsella ja nuorella ei ole sosiaalisia yhteyksiä ikätovereihinsa ja aikuisiin ihmisiin, ja ainoaksi yhteydeksi jää jokin you tube, niin ennuste on huono.

    Tässä ei nyt kuitenkaan auta summittainen sormella osoittelu vanhempien suuntaan.
    Yhtenä osatekijänä on epäilemättä tämä sairas viihdekulttuuri, TV intenet ja pelit, jossa hekumoidaan tappamisella ja muulla väkivallalla.

    Se suurin vika tapahtui silloin, kun Hinnat nousi yli isän tulojen, ja Äidit lähti duuniin. Aivan niin ahneus on kamala synti, vaikka ei se suorastaan tapa, mutta paholainen saa siitä verukkeen ja kiertäin kaartain suuntaa tappoon.

    Aktivisti porukka, niinkuin minä tunnen noudattaa sellaisia asioita, jotka ei ole hyviä. Esimerkiksi kalastaja Linkola on sitä mieltä että maailmassa on 3-4 miljarjia ihmistä liikaa, nyt tullaan siihen asiaan josta pitäisi keskustella.

    Voisiko ajatella, että tälläisten kalastajien ei pitäisi esittää mitään mielipiteitä, ei ainakaan noin rajuja. Paljonko ihmiset tarvii muotioikkuihin, kuten tuli jo esiin että Amriikkaa tässä matkitaan . Miksei matkita hyvässä miksi pahassa, Pirulla on kiire ?

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Samaa mieltä kokonaan

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    :-)))

    Äänestä

  • :-)))) kirjoitti:

    :-)))

    Vaan sain vieraita , ja tarvii vähän kirjoittaa varastoon, kuule koska tuutte kylään .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Vaan sain vieraita , ja tarvii vähän kirjoittaa varastoon, kuule koska tuutte kylään .

    Ajassamme on monta sellaista muuttujaa jotka horjuttavat mielen tasapainoa.

    Nuoria ajatellessa, tulee yksi esimerkki hakematta mieleen. Kun joskus kuulee pätkän heidän mielimusiikkiaan, niin ei enää ihmettele että pää ja mieli menevät täysin sekaisin. Muutaman sekunnin kuunneltuani tämä myrkky alaa vaikuttamaan raivoa ja pahoinvointia.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Samaa mieltä kokonaan

    kodista. Oliko kasvatus, vapaata vai oliko se ahdistunutta?

    Äänestä

  • Saari millaisesta kirjoitti:

    kodista. Oliko kasvatus, vapaata vai oliko se ahdistunutta?

    Kasvatuksessa voi tehdä muitakin vakavia virheitä kun vapaus tai ahdistus.

    Ehkä vakavin kaikista, on lapsen hylkääminen, tavalla taikka toisella.

    Hylkäämisen tapoja on hyvin monia, erilaisia. Lapsi tarvitsee vanhemman joka on ennen kaikkea läsnä, ja täyttää hänen perus- tarpeitaan.

    - Kuulun johonkin
    - kuulun jollekin
    - olen jollekin tärkeä.

    Näihin gategorioihin kuuluu paljon asioita.
    Hellyys huolenpito ravinto turvallisuus rajojen asettaminen kannustus, lapsen hyväksyminen sellaisena kun hän on, jne.

    Vanhempien keskinäinen suhde on lapsen koti, tämä on vakava asia. Meillä on hyvin tiedossamme kotien rikkinäisyys, avioerot vanhempien riidat ja torat, lähimmäisten hylkääminen, eritäytyneisyys populaatiosta.

    Individualismi ja välinpitämättömyys lähimmäistemme tarpeista on aikamme sairaus.

    Äänestä

todellisuuteen!

Äänestä
  • Tämä sinun todellisuus .
    Onko tarua ihmeellisempi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Useita kuollut kirjoitti:

Kymmeniä loukkaantunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu