Olisiko täällä ihmisiä, jotka olisivat saaneet sektio päätöksen synnytyspelon takia?
Olen nuori nainen ja vauva asiat alkaa miehen kanssa olla pikkuhiljaa ajankohtaisia, en vain tahdo edes miettiä lasten tekoa, koska ajatus synnytyksestä on aivan mahdoton.,
Olen lukenut aikaisempia viestejä täällä ja yleinen asenne tuntuu olevan, että nainen joka pelkää synnytystä on vajaavainen eikä kelvollinen äidiksi. Olen myös peloissani siitä miten monet saman kokeneet ovat kertoneet lääkärien huonosta suhtautumisesta sekä tylystä kohtelusta sairaalassa, pelkosektion vuoksi.
Voisin tässä myös kertoa hieman omista syistäni, jos se valoittaisi hieman kantaani ihmisille jotka eivät pelkotiloja ymmärrä. Itselläni pelkoon liittyy monta asiaa, varmasti osa aivan aiheettomia ja luonnollisiakin, mutta..
En osaa eritellä mikä olisi suurin pelko, mutta listaan niitä nyt sitten niinkuin ne mieleen tulevat. Ajatus repeämisestä, tai niitä juttuja lukeneenä että joku repeää pakaroihin asti, ovat minusta aivan järkyttäviä. Siihen päälle näitä ilman puudutuksia leikattuja välilihoja sekä ommeltuja paikkoja niin.. Olen aika matalan kipukynnyksen omaava ihminen, enkä voi edes kuvitella tuollaista. En edes pelkää itse synnytyskipua, mutta se jos jotain tuollaista tapahtuisi menisin varmaan aivan sekaisin.
Minulla on myös taipumusta paniikkikohtauksiin, ne eivät ole pahoja, enkä tarvitse niihin lääkitystä, mutta ajatus tilanteesta jossa en voi itse kontrolloida juuri mitään, ja jossa voi tapahtua vaikka mitä aiheuttaa jo kohtauksen itsessään. Myös puheet ilkeistä kätilöistä, kovakouraisita yms eivät tuo kauhean turvallista tunnetta siihen, miten tilanteeseen itse reagoisi. Olen myös aika varma että vittumainen kätilö, yhdistettynä siihen, että mieheni ei pääsisikään paikalle olisi kyllä tuhoontuomittua.
Puheet myös imukupeista ja muista kauheuksista kuullostavat minusta niin luonnottomilta ja järkyttäviltä, että en ymmärrä miten joku voi asetella sektion ja alatiesynnytyksen niin eri luokkiin. Tuntuu, että suurimmassa osassa täällä olevista kirjoituksista jotain on mennyt pieleen alatiesynnytyksissä. Ymmärrän kyllä, että normaali synntys on normaali synnytys ja asioiden pitäisi silloin mennä sujuvasti, mutta en voi olla ajattelematta että jos jotain menee pieleen ja itse menen ihan lukkoon niin mitä sitten tapahtuu. Jos asialla olisi vähänkin ymmärtämätön kätilö, luulen että tilanne vain pahentuisi.
Itse ajattelen, että sektio olisi paljon suunnitellumpi, joten minulla itsellänikin olisi turvallinen olo,. miksi hankkiutuisin edes raskaaksi jos aiheuttaisin jo raskauden alkuvaiheessa vauvalle vaaran stressaamalla saanko sektion vai en. Jos näen synnytysvideoita/ohjelmia saan jo siitä niin kauhean paniikin, että lähes itken. Syytä näin kovalle pelolle en tiedä, mutta ainakin oma sydämeni sanoo, että mielummin olen ilman lapsia kuin synnytän tavalla joka tuntuu omasta mielestäni kaikin puolin järkyttävältä ja nöyryyttävältä.
Toivoisin asiaan aiheellisia vastauksia ja keskustelua, vastaan mielelläni omalta kannaltani kysymyksiin ym, mutta kommentit "älä sitten hanki lapsia" voi jättää pois. Ihmiset jotka ovat kokeneet saman, kuulisin mielelläni tarinoitanne. :)
Olen nuori nainen ja vauva asiat alkaa miehen kanssa olla pikkuhiljaa ajankohtaisia, en vain tahdo edes miettiä lasten tekoa, koska ajatus synnytyksestä on aivan mahdoton.,
Olen lukenut aikaisempia viestejä täällä ja yleinen asenne tuntuu olevan, että nainen joka pelkää synnytystä on vajaavainen eikä kelvollinen äidiksi. Olen myös peloissani siitä miten monet saman kokeneet ovat kertoneet lääkärien huonosta suhtautumisesta sekä tylystä kohtelusta sairaalassa, pelkosektion vuoksi.
Voisin tässä myös kertoa hieman omista syistäni, jos se valoittaisi hieman kantaani ihmisille jotka eivät pelkotiloja ymmärrä. Itselläni pelkoon liittyy monta asiaa, varmasti osa aivan aiheettomia ja luonnollisiakin, mutta..
En osaa eritellä mikä olisi suurin pelko, mutta listaan niitä nyt sitten niinkuin ne mieleen tulevat. Ajatus repeämisestä, tai niitä juttuja lukeneenä että joku repeää pakaroihin asti, ovat minusta aivan järkyttäviä. Siihen päälle näitä ilman puudutuksia leikattuja välilihoja sekä ommeltuja paikkoja niin.. Olen aika matalan kipukynnyksen omaava ihminen, enkä voi edes kuvitella tuollaista. En edes pelkää itse synnytyskipua, mutta se jos jotain tuollaista tapahtuisi menisin varmaan aivan sekaisin.
Minulla on myös taipumusta paniikkikohtauksiin, ne eivät ole pahoja, enkä tarvitse niihin lääkitystä, mutta ajatus tilanteesta jossa en voi itse kontrolloida juuri mitään, ja jossa voi tapahtua vaikka mitä aiheuttaa jo kohtauksen itsessään. Myös puheet ilkeistä kätilöistä, kovakouraisita yms eivät tuo kauhean turvallista tunnetta siihen, miten tilanteeseen itse reagoisi. Olen myös aika varma että vittumainen kätilö, yhdistettynä siihen, että mieheni ei pääsisikään paikalle olisi kyllä tuhoontuomittua.
Puheet myös imukupeista ja muista kauheuksista kuullostavat minusta niin luonnottomilta ja järkyttäviltä, että en ymmärrä miten joku voi asetella sektion ja alatiesynnytyksen niin eri luokkiin. Tuntuu, että suurimmassa osassa täällä olevista kirjoituksista jotain on mennyt pieleen alatiesynnytyksissä. Ymmärrän kyllä, että normaali synntys on normaali synnytys ja asioiden pitäisi silloin mennä sujuvasti, mutta en voi olla ajattelematta että jos jotain menee pieleen ja itse menen ihan lukkoon niin mitä sitten tapahtuu. Jos asialla olisi vähänkin ymmärtämätön kätilö, luulen että tilanne vain pahentuisi.
Itse ajattelen, että sektio olisi paljon suunnitellumpi, joten minulla itsellänikin olisi turvallinen olo,. miksi hankkiutuisin edes raskaaksi jos aiheuttaisin jo raskauden alkuvaiheessa vauvalle vaaran stressaamalla saanko sektion vai en. Jos näen synnytysvideoita/ohjelmia saan jo siitä niin kauhean paniikin, että lähes itken. Syytä näin kovalle pelolle en tiedä, mutta ainakin oma sydämeni sanoo, että mielummin olen ilman lapsia kuin synnytän tavalla joka tuntuu omasta mielestäni kaikin puolin järkyttävältä ja nöyryyttävältä.
Toivoisin asiaan aiheellisia vastauksia ja keskustelua, vastaan mielelläni omalta kannaltani kysymyksiin ym, mutta kommentit "älä sitten hanki lapsia" voi jättää pois. Ihmiset jotka ovat kokeneet saman, kuulisin mielelläni tarinoitanne. :)
Vastaukset 41
Vanhimmat
ole kelvoton äidiksi vaikka haluaisitkin sektion.
Itse en pelännyt synnytystä, en ymmärtänyt mitä olisi pitänyt pelätä. Kaikki menikin kyllä lopulta ihan hyvin, vaikka synnytys oli pitkä ja vauva autettiin imukupilla ulos.
Imukupissa ei mielestäni ole mitään kamalaa, päinvastoin oli hyvä että auttoivat vauvan ulos kun minun voimani olivat lopussa.
Sektiossa on omat riskissä, samoin alatiesynnytyksessä. Se miksi itse en halua sektiota on se että silloin ei voi saada vauvaa rinnalle heti. On kamalaa joutua vauvasta eroon heti sen syntymän jälkeen.
Voit myös kirjoittaa synnytystoivelistan, johon kirjaat ylös esimerkiksi toiveesi puudutuksista ja muista. Jos miehesi (tai muu tukihenkilö) olisi tulossa mukaan synnytykseen, hän voi pitää huolta että toiveitasi noudatetaan jos et itse jaksaisi. Jos kätilön kanssa ei tule toimeen, voi pyytää toista kätilöä ja ellei ole ruuhkaa kätilön vaihtaminen takuulla onnistuu.
Pyri etsimään oikeaa tietoa synnytyksestä. Ja harkitse tarkoin ennen kuin päätät haluta sektion. Ei sillä että se olisi huonompi vaihtoehto kuin alatiesynnytys, mutta punnitse päätöksesi kaikki puolet!
Suosittelen että soitat paikkakuntasi neuvolaan tai suoraan synnytyssairaalaan ja kysyt onko mahdollisuutta käydä keskutelemassa synnytyksestä jo ennen raskautta. Se voisi helpottaa oloasi kun saisit asiallista tietoa. Olen aika varma että neuvolan kautta pääset keskustelemaan jonkun kanssa asiasta.
Kiitos hyvin asiallisesta ja kannustavasta vastauksesta.
Voisi kyllä tehdä hyvää, jos pääsisi juttelemaan neuvolaan tms, ennen kuin edes alkaa suunnitella raskautta. Tämä asia on minulle niin iso, että välttyisi siltä stressiltä sitten odotusaikana.
Itse pelkäisin juurikin sitä, että mieheni ei jostain syystä pääsisi mukaan synnytykseen. Koska ongelmieni takia, olisi raskasta joutua vieraiden ihmisten ympäröimäksi.
Asiallinen tieto, oliskin juuri se tärkein, koska pelottelen itseäni hieman liikaakin, kauhutarinoilla.
Mutta, kiitos vielä!
on sellaista, mikä vie ihmisten itsetunnon noin alas?
Lapsen synnyttäminen on naisen elämän suurin kokemus, jotakin, mitä miehet eivät saa koskaan kokea. Naisen ruumis on valmistautunut siihen sikiöajoista lähtien. Naiselle on kehittynyt leveä lantio ja rinnat sekä tietenkin ulko- ja sisäsynnyttimet juuri tätä tarkoitusta varten. Sen takia naiset vuotavat joka kuukausi verta, ja sen takia harjoitetaan sukupuoliyhdyntää. Kyky synnyttää on ihmeellinen lahja, joka ei katso varallisuuteen eikä ulkonäköön.
Synnyttäminen on ollut ja on monissa maissa vieläkin vaarallista, mutta Suomessa vaarat on eliminoitu lähes olemattomiin.
Älkää hyvät naiset antako kenenkään huijata ja pelotella itseänne! Älkää luulko, ettette pysty synnyttämään. Luonto pitää huolen siitä, että lapsi pääsee maailmaan. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa se ei onnistu, tulee lääketiede avuksi.
Itse olen synnyttänyt kolme lasta täysin luonnollisesti ilman mitään lääkitystä. Niiden päivien kohdalla on elämäni kalenterissa kultainen tähti.
Eikai se huonoa itsetuntoa kysy jos pelkää?
Kyllä siihen vaikuttaa suurimmilta osin ne henkiset syyt jotka jo alkuperäisessä viestissä kerroin, jos on pakonomainen tarve kontrolloida asioita, on synnytys aika hurja ajatus. Se, mistä tämä kontrollin tarve johtuu, siihen en osaa vastata, mutta pakkohan minun itseni on tämä asia tiedostaa.
Eikö olisi pahempaa, jos en välittäisi mahdollisesta tulevasta lapsesta sen vertaa, että en edes yrittäisi hakea apua asiaan? Uskon että se stressi joka asiasta koituisi olisi lapselle huomattavasti vahingollisempaa kuin yritys ottaa asioista selvää.
sektiosta. Toki sen voi varmasti saada, mutta pidä mieli avoinna synnytystäkin varten.
-Raskauden aikana pelko saattaa hävitä, mulle kävi niin, ja tiedän pari muutakin äitiä joille niin kävi.
-Jos olet kontrollifriikki, niin aloita ottamalla pelkosi hallintaan. Ajattele järkevästi ja asennoidu niin, että pystyt siihen myös synnytyksen aikana. Oikea asenne on iso osa hyvin menevää synnytystä. Jos ajattelet meneväsi paniikkiin, voit mennäkin.
-Synnytystarinoita lukiessasi ota huomioon että monissa "kauhutarinoissa" on aika liioitteleva sävy. Sattuu niin saaaaatanasti, yhtä helvettiä, kiljuin ja raivosin ja itkin hysteerisenä... Eikö kuullosta epäkypsältä ja liioitellulta? Opi suodattamaan lukemasi.
-Juttele miehesi kanssa pelostasi. Miksi epäilet että hän ei pääsisi synnytykseen? Ja oletko varma että hän yleensä olisi paras henkilö hommaan? Meillä mies oli aika paniikissa itse :) Siellä voi kait olla kaksikin tukihenkilöä jos niin ehdottomasti haluaa. Eli valitse joku joka varmasti pääsee paikalle ja sitten lisäksi toivottavsti miehesi pääsisi myös. Mieti tarkkaan, keskustele, järjestele. Tee selväksi mitä haluat tukihenkilöltä.
-Pelkopolilla voi varmaankin käydä ennen raskauttakin. Toinen paikka on perhesuunnitteluneuvola. Synnäreillä on tutustumiskierroksia. Auttaa paljon, kun näkee tilat ja että siellä onkin ihan rauhallista. Ei kuulunut kiljuntaa eikä ihmisiä juossut ympäriinsä hysteerisenä ainakaan kun minä kävin ;)
Käy ihan oikeesti!
-Mun ymmärtääkseni imukuppi ei ole mikään kauhea juttu, ei sitä kannata pelätä. Synnytyksessä sattuu lähinnä poltot (niihin epiduraali tai muu), ei niinkään repeilyt sun muut. Ponnistusvaiheessa hormonitoiminta on jo sellasta ettei ihan mikä tahansa tunnu, ja on ajatukset muualla kuin kivussa. Tai ainakin pitäis olla, tähän vaikuttaa just se oikea asenne.
-Jos repeämisiä tulee, niinkuin aika varmasti käy, niin sanot jämäkästi että tahdot ompelua varten puudutuksen. Jos meinaa kätilö pistää hanttiin niin hitto, potkase vaikka kauemmas ja vaadi se piikki!
-Tuosta paniikkihommelista kun juttelet neuvolassa ja sairaalassa niin se varmasti otetaan huomioon vaikkapa niin, että kätilö selostaa sulle koko ajan synnytyksen kulkua yms. Liioittele vähän, sano että olet joskus saanut pahempiakin kohtauksia.
-Ajattele asiaa laajemmin. Sektion jälkeen helpommin pettää kontrolli. Voit olla kipeä hyvinkin pitkään. Synnytyksestä toipuu yleensä nopeammin. Kun asiat ovat menneet luonnollista tietä, ne sujuvat paremmin jälkeenpäin, esim. imetys, vauvan kantaminen... Jos olet kovin kipeä, voisi uskoa paniikin iskevän helposti kun olet yksin vauvan kanssa.
-Älä anna pelon estää vauvahaaveita. Asiat järjestyvät kyllä. Jos pelkosi ei häviä, saat kyllä varmasti sektionkin. Jos pääset yli peloistasi ja synnytät ja kuitenkin menet ihan paniikkiin kun aika on niin voidaan tehdä hätäsektio. Että kyllä ne vauvelit sieltä aina ulos saadaan, ja muista, että kyse on vain yhdestä päivästä elämässäsi, sitten se on ohi ja hoidettu. Sitten voit olla itestäs ylpeä ja olet onnellinen pienen vauvan äiti :)
osaatko tanssia? Entä kuinka sinulla sujuu seksi? Kyllä seksiin niinkuin tanssiinkin pitää heittäytyä mukaan ilman kontrolloimisen pakkoa, jos siitä haluaa kunnolla nauttia.
Harjoittele antautumista vaikka juuri seksitilanteissa. Sitä taitoa tarvitset synnyttäessäsi.
Synnytys ei ole hurja ajatus, vaan maailman luonnollisin asia.
Ei se ole huono vaihtoehto. Usko pois.
Synnytys on hallitsematon elementti, halusit tai et.
Nuppitohtoria suosittelen lämpimästi,ihan itsesi vuoksi.
Arvatenkin haluat kuulla vain mieleisiäsi vastauksia, et totuuksia lainkaan, joten tuskin viesteistäni noteeraat, vaikka ne olisivatkin Sinulle se parahin totuus ja apu.
No nuppitohtorilla ollaan käyty jo ihan itsensä vuoksi! En minä mitään mieleisiäni vastauksia halunnut, jos nyt yhtään luit muiden vastauksia, niin niissä on kannustettu alatie synnytykseen ihan positiivisella asenteella. Kerrottu niin kuin he asian kokivat, ilman kauhutarinoita. Sehän on upeaa ja hienoa, että joku viitsii vaivautua!
Suosittelen nuppitohtoria myös sinulle, niin jos se auttaisi tuollaiseen kapeakatseisuuteen jotain? Harmillista jos et tähän päivään mennessä ole tajunnut, että ihmisiä on monenlaisia, eivätkä kaikki omaa samaa rohkeutta heittäytyä asioihin.
sieltä nuppitohtorilta sitten itsetunnon muodossa. Tosin se vaatinee riittävän montaa käyntikertaa.
Ps. sille mahdollisesti tulevalle lapsellekin olisi eduksi, että äiti olisi nupistaan terve.
Ymmärrän hyvin sinua tuon pelon kanssa. Itse esikoista odottaessa kun netistä synnytystarinoita luin niin kyllä alkoi todella pelottamaan tuntu etten ikinä selviä siitä. Loppujen lopuksi päätin että en enään lue juttuja. Ja päätin yrittää alatiesynntystä. Synnytys oli huomattavasti helpompi mitä luulin :) Luulin että se on jotain aivan järkyttävää mutta tyttö tuli aika helposti vaikka vähän repesin. Todella nopeaa parannuin :) Ei kannata kaikkia juttuja tosissaan ottaa mitä netissä lukee. Kannattaa tosiaan vaikka neuvolaan olla yhteydessä ja jutella synnytystavoista yms :)
Itse jouduin kiireelliseen sektioon, kun synnytys ei edennyt ja se vasta kamalaa oli..voisin sanoa(vaikken ole kokenut), että epiduraali puudutuksella alatiesynnytyskin parempi.
Sain sektiossa spinaali puudutuksen, joka puudutti vain ihan mahan alaosan(leikkauskohdan), sekä jalat. Tunsin kaiken repimiset ja työntelyt ja vauvan ulostulon ja sitten kokoon kursittaessa tunsin kun he käsin auttoivat kohtua supistelemaan ja taas tuntui tönimistä ja repimistä. Siis aivan kamala kokemus!
Ei ne sektiotkaan mitään kivuttomia ole ja isompi ja kipeämpi haava niistä tulee. Lisäksi, imetys saattaa viivästyä, lasta ei saa heti viereen, et pysty nostelemaan omaa vauvaasi, etkä vaihtamaan vaippoja. Liikkuminen todella vaivalloista.
Sektiossa myös suuri verenhukka mahdollisuus(itse menetin 800ml ja sainkin 2 pussia lisäverta jälkikäteen, kun alhainen hb aiheutti hengenahdistusta).
Sektion jälkeen, seuraavana päivänä tai samana päivänä PAKKO nousta ylös ja tekee niin helkkarin kipeetä. Sängyssä ei voi liikkua lainkaan kun kaikki arvet mahan sisällä(sektiossa leikataan yht. 7 kerrosta, ennen kun vauva saadaan ulos) hölskyy ja sattuu.
Suosittelen siis alatiesynnytystä ja siihen kaiken mahdollisen kivunlievityksen(jos mahd.).
Tuo sektiokertomus on taas hieman pelonlietsontaa. Itselleni sektio taas oli positiivinen kokemus. Päivän söin särkylääkkeitä ja sen jälkeen paraneminen jatkui nopeasti. Nyt alatiesynnytys edessä ja luulen, että siitä tulee enemmän runnoutuneet paikat :D
Minä olen kokeillut molemmat. Sektioon en enää menisi- en mistään rahasta, jos sen vain alatiesynnytyksellä vois välttää.
nimim. 2 alatiesynnytystä ja yksi sektio.
miten niin?
Tuo kertomus on aivan totta, mulle se oli todella kivulias kokemus. Kipulääkkeitä vedin 4pv,lisänä oli vielä kipupumppu(aivan uusinta uutta), siltikin haava oli kipeä(tottakai)..eikä haava vieläkään ole kunnolla parantunut, vaan siinä on n. 1cm pituinen avoin osa, joka vielä erittää ja on siis avoin haava. Synnytyksestä on 4 viikkoa. Se ei tosin ole kipeä.
Siis, on ihan normaalia pelätä synnytystä, ja on hienoa että pystyt kertomaan mikä siinä pelottaa, se on jo alku pois pelosta.
Tänä päivänä lihoja ei edes kovin helpolla leikata, kun itsestään revennyt liha paranee helpommin, ja näin poistetaan myös turhat leikkaukset.
Repeäminen on sanana pelottavampi kuin käytännön tilanteessa. Monesti synnyttäneet eivät sitä edes huomaa, ennen kuin sitä synnytyksen jälkeen tikataan ja se kerrotaan äidille..
Raskauden aikana taas on mahdollista ja suositellaankin tutustumista synnytys sairaalaan. Siellä voi esittää lisäkysymyksiä synnytyksestä suoraan kätilöille, ja neuvolan kanssa voi yhteistyössä s-sairaalan kanssa sopia tapaamisen kahdenkesken jollekin kätilölle, jos edelleen epäilyttää ja hirvittää.
Sitten taas toisaalta... Sektioon (suunniteltuunkin) liittyy aina omat riskinsä, niinkuin kaikkiin leikkauksiin. Ja myös niistä riskeistä tulisi puhua neuvolassa. Ja näistä riskeistä puhuminen sai minun siskoni luopumaan sektiosta.
Itse taas olen allerginen puudutusaineille, joten synnytän sitten luomuna. Ajatus hirvittää, mutta tieto siitä että naiset kautta historian, ovat synnyttäneet samalla tavalla, ilman steriilejä olosuhteitakin (esim. savusaunassa) ja ovat silti selvinneet, niin helpottaa.
Ja kaikki jotka mun lähipiirissä ovat synnyttäneet, ovat kyllä olleet sitä mieltä, et kun sä sen pienokaisen saat rinnallesi ensimmäisen kerran, et sä muista enää miltä se edes tuntui..
synnyttää. Lääkkeitä kannattaa käyttää vain ja ainoastaan, jos niitä todella tarvitaan. Samoin muutkin toimenpiteet on tarkoitettu vain ongelmatilanteisiin.
Kautta aikojen on synnytetty luomuna. Niistä poikkeavista synnytyksistä vain kirjoitetaan ja kerrotaan paljon enemmän.
Sen voin kertoa, että avautumisvaiheen kivut ovat kuin aaltoja: alkavat, voimistuvat ja häipyvät, ja välillä on kivutonta. Voit seurata monitorista niiden rytmiä ja voimakkuutta ja sillä tavalla hallita tilannetta, hengitystäsi ja keskittymistäsi.
Ponnistuvaihe taas on niin intensiivinen tapahtuma, että kipua ei huomaa tai se on tervetullutta, koska se antaa puhtia ponnistukseen.
Apua saat tarvitessasi. Ei siis huolta.
Ihanaa, että täällä on ihmisiä, jotka vastaavat ihan oikeasti järjellä. Minusta on hienoa, että kannustetaan miettimään vielä, ja kyselemään vaihtoehtoja koska olin jo niin varma asiasta etten muulla tapaa synnytä kuin sektiolla.
Jos nyt sitten rohkaistun ja soitan tuonne paikalliseen neuvolaan ja kyselen sieltä asioita eteenpäin.
Tästä on ollut oikeasti apua, kiitos teille kaikille jotka vastasitte asiallisesti
Kyllä nykypäivän ihmiset osaa olla sit rasittavia..Mikään ei saa tehdä kipeää,lähes kaikki panikoivat jostain .
Kuinkahan ne ennen naiset synnytti,ilman mitään kivunlievityksiä saunassa tai jossain.Töissä oli käytävä loppuun saakka ja heti synnytyksen jälkeen palattava pyörittämään arkea.Itte voin sektion kokeneena kertoa, et sekin sattuu ihan pirusti.Kivuttomia synnytyksiä ei oo.Hommaa ittelles vauvanukke!
Niin missäs vaiheessa mä kirjoitin, että tahdon kivuttoman synnytyksen???
Et tainut koko viestiä sen kummemmin edes lukea, siellä lukee myös etten juurikaan pelkää synnytyskipua vaan muita arvaamattomia asioita.
Mut toivottavasti itse synnytit saunassa ja ilman kivun lievitystä niin voit nostaa ittes jalustalle.
Rautalangasta väännettynä sulle.Hanki apua ittelles noissa mielenterveysongelmissas ja paniikkihäiriössä.Vasta sitten kannattaa haaveilla omasta lapsesta.
Sulla tuntuu olla tarve päteä, ja besserwisseroida, voisit kanssa hakea apua tähän ongelmaasi. Tunnut olevan aika karkea ja vailla empatiaa, toivottavasti sulla ei ole omia lapsia.
Johan mä olen sulle laittanu, et hoidossa on käyty ja hoidossa käyn edelleen.
Sulle ei kärsi näköjään antaa mitään neuvoja,kun taidat ottaa niistä vaan ittees..Halusin vielä kertoa,et olen pienen pojan äiti.Ja poika merkitsee mulle enemmän kuin mikään muu.
Eikä se lapsen saanti ole aina itsestään selvyys.Itse kävin vuosia hedelmöityshoidoissa ennen kuin tulin raskaaksi.
Lapsi on lahja ja jos paniikki on noin kova siitä kuinka itse kestät kivun/repeämiset niin olet mielestäni itsekäs ihminen.Tärkein asia on saada lapsi maailmaan,toisarvoista on se mitä joudut itse kestämään.
Näitä asioita ei voi ymmärtää sellanen ihminen jolla kaikki pyörii oman navan ympärillä ja joka ei myönnä tosiasioita.
En ollut aloittaja jolle vastasit, mutta täytyy sanoa että olet todellakin täysin vailla empatiaa oleva ihminen. Itse olen synnyttänyt kolme lasta alakautta ilman mitään kivunlievityksiä, ja raskaaksikin olen tullut luonnollisesti, toisin kuin sinä. Mutta silti minulta riittää sympatiaa synnytyspelkoisia kohtaan. Jokainen ihminen on yksilö, omine pelkoineen, ei kaikki voi olla samanlaisia kuin sinä ja onneksi ei olekaan, sillä maailma voisi olla silloin aika ikävä paikka.
Jos toista pelottaa, niin mitä sitten!!! Jos et osaa rohkaista ja kannustaa, tai muuten olla tukena, pidä mölyt mahassas,ja vaihda palstaa!!!
Kyllähän mä olen saanut täältä paljon hyviä neuvoja, joista on ollut paljon apua. Sitä mä en ymmärrä et mikä se sellanen neuvo on et hommaa itsellesi vauvanukke?? Luuletko, että mulle ei lapsi olis kaikki kaikessa, vaikka sen synnyttämistä pelkäänkin?
Lähinnä noista sun teksteistä paistaa katkeruus, et ole itse saanut lasta luonnollisella tavalla, ja nyt jos joku pelkää niin voi kauhee ku se on luonteen heikkoutta.
Musta hullulta kuullostaa ihminen, joka ei pelkää kipua. Jos sä olet niin vahva niin hienoa, ei kaikki oo, toivottavasti sun lapsi ei koskaan sairastu mihinkään mielenterveys ongelmaan, koska mitä sä sitten tekisit??
tuo sinunkaan tekstisi. Eikä sinunkaan sympatiasi tunnu kovin maailmojasyleilevää olevan.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Itse olen sitä mieltä, että odottavia tai lapsesta haaveilevia ihmisiä ei pidä pelotella synnytyksellä. Synnytys on sentään maailman luonnollisin asia syntymän ja kuoleman jälkeen.
Menetkö itse kertomaan vakavasti sairaalle ihmiselle, miten kamalaa kuolema voi olla? Tai kerrotko hammaslääkärille menossa olevalle kaikki hirveät mahdollisuudet kieleen poraamisesta puudutukseen kuolemiseen?
Minusta olisi parempi rohkaista ihmisiä.
Eipä ollut hääviä olet oikeassa, mutta niin metsä vastaa kun sinne huudetaan ! Tämä kyseinen äitihän leimasi aloittajan mielenterveysongelmaiseksi ja itsekkääksi, mikä mielestäni oli törkeää. Missäköhän kohtaa minä pelottelin synnyttäjää, kerroin vain että minulta riittää sympatiaa synnytyspelkoa kohtaan, oliko se mielestäsi pelottelua ?
Kylläpäs sattui silmään toi sun kirjoituksesi.Kerrot kuinka tunnet sympatiaa synnytyspeloista kärsiviä kohtaan ja kuinka olet "luonnollisesti"tullut raskaaksi ja ylpeilet vielä sillä.
Ja sit haukut hedelmöityshoidon kautta raskaaksi tulleita..voi voi.
Meitä on paljon ja voin kertoo,et ei me yhtään huonompia ihmisiä olla kuin muutkaan.Joillekin raskaaksi tulo on vaan helpompaa.Häpeä!!!
Millähän oikeudella häntä nimität mahoksi??? Mietihän omalle kohdallesi jos lastenteko ei olisikaan tuosta vain ja niin edelleen..?
Tottahan hän puhui, on sitten lapsen tekotapa mikä tahansa.
Kylläpäs on ärhäkät keskustelut.
Kuvittelin ,et tää synnytyspalsta ois raskaana oleville tai synnyttäneille,mutta että haaveilijatkin kuuluu tänne.
Itte viikoilla 36 4 eli h-hetki lähestyy.Kyllä jännittää,mut sen kummempaa pelkoo tulevaa synnytystä kohtaan en koe.Kai se kipu kuuluu asiaan.
synnytykseen liittyvistä asioista haaveilija siinä missä raskaana olevakin. Vai miten ne kaksi eroavat toisistaan (jos raskaana oleva on ensisynnyttäjä) synnytystä ajatellen? Toisella vaan vähän lähempänä. Voi täällä kysellä myös miehet, lapset, ketkä vaan ketä kiinnostaa, kunhan vaan aiheena on synnytys.
Mitäs luulet, saisiko aloittaja vauvakuume-palstalla hyviä vastauksia?
Elikkäs suurin osahan tänne kirjoittaneista tuntuu kertovan melko pelottavia tarinoita synnytyksestä. Omalta kohdaltani voin kertoa sen että itseäni ei pelottanut alatiesynnytyksessä kuin se että jokin menee pieleen ja joudun sektioon, ajatus siitä että mahani viilletään auki oli aivan hirveä, pelkään leikkauksia aivan kamalasti! Sektiossa sinulla ei ainakaan ole minkäänlaista kontrollia olet täysin toisien käsissä, normaali kulkuiseen alatiesynnytykseen pystyt vaikuttamaan hyvinkin paljon, jo neuvolan ensimmäisillä käynti kerroilla sinulle annetaan lappu johon myös toivomukset saa esittää ja se kannattaa käyttää hyväkseen, itse kirjoitin siihen että välilihaani ei missään tapauksessa saa mennä leikkelemään ellei vauvan tila sitä välttämättä vaadi ja että haluisin synnyttää mahdollisimman luonnollisesti ilman puudutteita. Kätilöistä sen verran, synnytykseni kesti n.22h ja siinä ajassa kerkisi minua viisi eri kätilöä hoitamaan, yksikään heistä ei ollut inhottava, pari oli sellaisia ehkä vähän jämptin oloista tyyppiä mutta eikö niin pitäisikin, ja kaksi oli aivan mahtavaa kätilöä niin sydämmellisiä ja kannustavia! Kaikkia noita mun toivomuksia kuunneltiin ja myös toteutettiin, välilihaa ei leikattu, kätilö jopa puudutti välilihan juuri ennen ponnistusta kun tiesi että pelkään epparia, sain aivan pienen repeämän johon tuli 4 tikkiä (epparissa vähintään n.20 tikkiä), ja puudutuksen sain tosiaan vielä sen toisen kerran ennen kuin tikkaus alkoi. Heti nousin tikkauksen jälkeen istumaan ja ottamaan kuvia kun isi kylvetti tytärtään ekaa kertaa, myös kävely ei tuntunut missään. Repeämä ei tullu kyllä lähellekkään sitä "pakaravakoa" vaan toiseen pikkuhäppäriin. Lähipiirissäni on monia naisia jotka ovat synnyttäneet sekä alateitse että sektiolla ja kaikki joille on tehty sektio sekä ovat alateitsekin synnyttäneet sanovat että eivät sektioon haluaisi enää mistään hinnasta että mieluiten alateitse.
Mutta se myös tähän loppuun että kyllähän se sektio joskus olisi helpompi tapa synnyttää kuin alateitse, esim. se harvinain "pakaravakoon" asti repeäminen.
Tulipas kamala romaani mutta halusin tällä vain kertoa että ei se alatiesynnytys useinmiten niin kamalaa ole miltä se näillä palstoilla välillä saattaa kuulostaa, niitä "onnistuneita" alatie synnytyksiä on huomattavasti enemmän kuin "epäonnistuneita". Toivottavasti tämä antoi edes hieman positiivisempaa kuvaa alatiesynnytyksestä :)
sain sektion pelon ja mukavuudenhalun takia. Pelkopolilla en tietenkään paljastanut mukavuudenhalua, vaan puhuin pelosta, johon ei auta faktatieto alatiesynnytyksestä. Koin keisarinleikkauksen helppona, mukavana ja inhimillisenä tapana saada lapsi maailmaan. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään, enkä myöskään tunne pienintäkään häpeää tai huonommuutta asiasta. Rakkaus lapseen syttyi heti, kun hänet oli saatu vatsasta ulos ja sermin yli nostettiin eteeni. Myös imetys lähti käyntiin kolmantena päivänä ja pääsimme silloin vauvan kanssa kotiin. Näin jälkeenpäin ihmettelen, miksi keisarinleikkausta niin kovasti vastustetaan, että saadakseen sen, on heittäydyttävä hulluksi. Suomessa tietääkseni ainut yksityinen sairaala, jossa tehdään keisarinleikkauksia ilman hulluksi leimaamista on Kuopion yksityinen kirurginen sairaala. Ymmärtääkseni siellä käy paljon venäläisiä äitejä keisarinleikkauksissa. Hassua tämä maailma...
....
..ihana ja fiksu viesti, kiitos. Ihmiset on erilaisia, toisille sektio sopii paremmin.
Noiden asiattomuuksien lomaan taas välillä vähän faktaa; Suurimmassa osassa Suomen kuntia äitiysneuvola (siis paikka, jossa käyt, kun tulet raskaaksi) järjestää myös ns. synnytysvalmennusta. Se, miten tuo valmennus on käytännössä toteutettu ja mitä se kaikkiaan sisältää riippuu paikasta, mutta ainakin siellä käydään yksityiskohtaisesti läpi synnytyksen vaiheet lapsiveden menosta ponnistukseen, sekä jälkitoimiin. Toiset näyttävät hyvin asiallisen videon, jossa nähdään niin alatie-, kuin sektiosynnytyskin, toiset taas käyvät vaiheet läpi sanallisesti ja havainnekuvin.
Toivottavasti myös sinun asuinpaikkasi neuvola tätä korvaamatonta infoa tarjoaa?! Minulla ainakin oli levollisen turvallinen olo, kun synnytyksen aika tuli; Koin saaneeni tarpeeksi faktatietoa, ja sen, mitä noista infoista en irti saanut, paikkasin omilla kysymyksilläni, joihin vastattiin aina kärsivällisesti vailla mitään asenteita suuntaan tai toiseen.
Oma synnytykseni olikin sitten pitkä ja vaikea, ja lopulta vastasyntynyt lapsemme joutui ottamaan "vauhtia" teho-osaston puolelta, mutta silti tunsin koko prosessin ajan olevani osaavien ja empaattisten ammattilaisten ympäröimä, enkä siksi pelännyt missään vaiheessa.
Kysy rohkeasti, etsi oikeaa tietoa ja jätä nämä huutelijat täällä virtuaaliavaruudessa omaan arvoonsa. Onnea!
Hienoa että perehdyt asiaan jo nyt etukäteen ja haet tietoa ja mielipiteitä asiaan. Se on normaalia ja tervettä. Lisäksi lähes kaikki naiset jännittävät / pelkäävät synnytystä jokatapauksessa, oli kyse sektiosta tai alatiesynnytyksestä.
Synnytyspelko on yksi elektiivisen sektion syy.
Erittäin monet kuitenkin saavat avun ns pelkopolin käynneistä ja hyötyvät huomattavasti faktatiedosta ja pelon tunteen käsittelystä. Ja tietämällä sektion riskit, monet haluavat mielummin alatiesynnytyksen.
Hakeudu ihmeessä pelkopolille! Monilla on sieltä tosi hyviä kokemuksia!
Muista, että pelkopolilla sinua EI pakoteta alatiesynnytykseen.
Ohessa faktatietoa asiasta ja mm. sektion riskeistä. Monet potilaat sanovat että ko artikkeli on auttanut heitä tajuamaan sektion riskit.
Terhi Saisto on tehnyt väitöskirjansa synnytyspelosta ja googlaamalla hänen nimensä voit saada lisää tietoa aiheesta.
Ohessa artikkeli jonka äsken mainitsin.
Seuraava on lainattu suoraan Duodecimin artikkelista "Keisarileikkauksen riskit" (Saisto, Halmesmäki. Duodecim 2003;47(nro7). Poistin viitteet kun oli aika pitkä teksti.
Kaiken kaikkiaan noin 1,2 %:iin kaikista synnytyksistä liittyy vaikea komplikaatio . Keisarileikkauksessa osuus on 4,5 %. Kuoleman riski on tuoreen, yli kaksi miljoonaa synnytystä käsittäneen brittiaineiston mukaan noin kolminkertainen ennalta suunnitellussa ja lähes yhdeksänkertainen päivystyskeisarileikkauksessa alatiesynnytykseen verrattuna. Äitikuoleman vaara oli kyseisessä aineistossa noin 1/17 000 synnytystä. Alatiesynnytyksissä riski oli 1/49 000, ennalta suunnitelluissa keisarileikkauksissa 1/17 000 ja päivystyskeisarileikkauksissa 1/5 500. Ongelmattoman raskauden päättyessä spontaaniin alatiesynnytykseen verensiirtoa tarvitaan vain 0,4-0,6 %:ssa.
Keisarileikkauksen jälkeen verensiirron tarvitsee noin 6 % potilaista. Merkittävän (yli 1 500 ml tai vähintään neljä punasoluyksikköä vaativan tai hemoglobiinipitoisuutta yli 40 g/l pienentävän) verenhukan riski on kolminkertainen alateitse synnyttäneisiin verrattuna.
Synnytyksiä hoidettaessa joudutaan joskus tilanteeseen, jossa verenvuotoa ei saada tyrehdytettyä muuten kuin poistamalla kohtu. Riski on kuusinkertainen, jos synnytys on tapahtunut keisarileikkauksella. HYKS:n naistenklinikassa 80 % synnytyksen yhteydessä tehdyistä kohdunpoistoista on liittynyt keisarileikkaukseen.
Yhteensä kirurgisia komplikaatioita ilmaantuu noin 2 %:ssa keisarileikkauksista. Rakkovaurioita esiintyy alle 0,3 %:ssa ja virtsanjohdinvaurioita alle promillessa, mutta kuitenkin yli kymmenkertaisesti alatiesynnytykseen verrattuna.
Kohtutulehdus on alatiesynnytyksen jälkeen harvinainen (0,2 %); keisarileikkauksen jälkeen se on 15 kertaa yleisempi antibioottiprofylaksiasta huolimatta (2,6 %). Keisarileikkaushaava tulehtuu 4-7 %:lla. Ilman antibioottiprofylaksiaa haava- ja kohtutulehdus komplisoivat jopa joka neljättä keisarileikkausta.
Riski kuolla keuhkoveritulppaan keisarileikkauksen jälkeen on 26-kertainen alatiesynnytykseen verrattuna. Keisarileikkauksella synnyttäneillä oli 2,4-kertainen aivoinfarktiriski ja nelinkertainen aivolaskimotromboosin vaara (verrattuna alateitse synnyttäneisiin).
Eteisistukan todennäköisyys kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän keisarileikkauksia on tehty. Matalalle tai tiukasti kohdunseinämään kiinnittynyt istukka altistaa verenvuodolle raskauden aikana ja synnytyksen yhteydessä, ennenaikaiselle synnytykselle, pitkälle sairaalassaoloajalle ennen ja jälkeen synnytyksen ja keisarileikkaukselle. Poikkeavaan paikkaan kiinnittynyt istukka on myös todennäköisemmin kasvanut kiinni kohtulihakseen, ja 89 %:ssa tapauksista, joissa istukka on kiinnittynyt keisarileikkausarpeen, joudutaan kohdunpoistoon synnytyksen yhteydessä.
Elektiiviseen keisarileikkaukseen liittyy suurentunut vastasyntyneen hengitysvaikeuksien riski. Se on sitä suurempi, mitä aikaisemmin ennen laskettua aikaa lapsi syntyy. Raskausviikolla 37 vaara on seitsenkertainen (esiintyvyys 7,4 %), ja vielä 39. raskausviikolla, jolloin suurin osa elektiivisistä keisarileikkauksista tehdään, riski on kuusinkertainen (esiintyvyys 1,8 %). Keisarileikkauksella syntyneillä lapsilla on suurempi vaara joutua hoitoon vastasyntyneiden valvonta- ja teho-osastolle myös veren pienen glukoosipitoisuuden ja matalan ruumiinlämmön vuoksi. Synnytyksen aiheuttama katekoliamiinien erityksen käynnistyminen valmistaa lasta syntymänjälkeistä sopeutumista (adaptaatiota) varten. Elektiivinen keisarileikkaus ei käynnistä eritystä, ja koko adaptaatioprosessin täytyy tapahtua syntymän jälkeen. Kirurgiset komplikaatiot vaanivat myös lasta; riski saada ihon laseraatio veitsestä kohtua avattaessa on 1,3-1,9 %, perätilassa olevalla sikiöllä vielä suurempi.
Keisarileikkauksen jälkeiseen synnytykseen liittyy lisääntyneitä vaaroja myös lapsen kannalta. Perinataalikuolleisuus on suurentuneen kohturuptuurariskin vuoksi kahdeksan kertaa suurempi verrattuna ensisynnyttäjien tai niiden uudelleensynnyttäjien lapsiin, joille ei ole aikaisemmin tehty keisarileikkausta.
Alateitse syntyneiden lasten veressä on enemmän liuskatumaisia valkosoluja, monosyyttejä ja luonnollisia tappajasoluja kuin keisarileikkauksella syntyneillä. Lisäksi fagosyyttien toimintakyky on alateitse syntyneillä lapsilla parempi jopa vielä kuusi kuukautta syntymän jälkeen. Näillä tekijöillä saattaa olla merkitystä myöhemmän atopian, astman tai infektiokierteen syntymisen kannalta.
Kiitos sinulle näistä faktatiedoista! :)
Eli riskit keisarileikkauksessa ovat maksimissaan muutaman prosentin luokkaa, joka on käsittääkseni suunnilleen samaa luokkaa kuin riski saada 3. tai 4. luokan repeämä alatiesynnytyksessä (jota ei kaikkien terveydenhoitoalan besserwissereiden mukaan kannata jännittää, koska riski on niin pieni).
Eli suht koht turvallista touhua molemmat. Ehkä pikemminkin kannattaisi miettiä sitä, haluaako kärsiä vieraan ihmisen kanssa salissa vai kodin rauhassa vauvan ja kipulääkkeiden kanssa.
Mulla oli ekaa odottaessani periaate että niitä on kautta aikojen synnytetty niin mitä erilaista tässä olisi. Halusin kokea synnytyksen vaikka pelottikin. Kaikkien ongelmien jälkeen vauva otettiin imukupilla lopulta ulos, sattui hirveästi, mutta tulipahan koettua. Seuraava tulee suunnitellulla sectiolla. Mieti nyt kuitenkin, onhan se kokemus sinänsä ja saatat kuulua niihin onnellisiin joilla ei tunnu missään. Vai pelkäätkö eniten sittenkin että paikat venyvät? Mulla ainakin mies sanoo että synnytyksen jälkeen sexi on tuntunut vieläpä paremmalta kuin ennen.