Ahistaa!

Luentoja yksi viikossa ja 13op, älä huijaa.

Moi.

Juttusi kuulosti sen verran tutulta, että ajattelin sanoa pari sanaa, vaikka kuulostaisikin vähän kukkahattuilulta.

Ihmisistä:
On ihan totta, että eniten fuksit tutustuvat juuri fuksimenoissa, yhteisissä bileissä ym. menoissa. Luentotutut jäävät etäisemmiksi, eivätkä nuoret kovin hanakasti ota kontaktia, koska fuksimenoistakin on tullut jo ihan tarpeeksi uusia naamoja elämään.
Se voi tuntua keljulta, mutta moikkaile silti tuttuja kasvoja jos jaksat yliopistolla käydä. Mene jutteleviin porukoihin mukaan, istu luennolla tutunnäköisten ihmisten viereen.
Voit ihan hyvin vaikka kertoa, että jätit fuksijutut väliin. Ei se ole tabu, sitä tekevät muutkin ihmiset kuka mistäkin syystä.

Jos et jaksa käydä luennoilla ja opiskelu takkuaa ahdistuksen takia, ota yhteys YTHS:ään. Heidän psykologinsa auttavat varmasti oloosi, jos vain annat tilaisuuden. Hintojen ei pitäisi kurittaa paljonkaan edes opiskelijabudjettia.

Vaikka tuntuisi siltä että olet ihan erilainen ja epäsopiva, yritä muistaa, että opiskelijat eivät muodosta mitään yhtenäistä joukkoa johon voisi joko kuulua tai ei. Opiskelijoissa on todella erinäköistä, -kokoista, -ikäistä, -taustaista porukkaa. Ihan kaikenlaiset ihmiset ja ajatusmaailmat ovat edustettuina. Mahdut siihen sakkiin ihan varmasti, omana itsenäsi.


Olemisesta ja ahdistuksesta:
Rakenna itsellesi hiljalleen rutiineja, ja pidä niistä kiinni. Aloita pienin askelin, ja ole itsellesi armollinen. Jos huomaat olevasi ahdistunut, pura sitä jollain tapaa: puhumalla kaverille tai perheelle, kirjoittamalla, piirtämällä, maalaamalla, soittamalla tai kuuntelemalla musiikkia, oman mieltymysten mukaan. Tärkeintä on, että paha olo ei jää kasautumaan sisälle, vaan että saat edes pienen osan siitä siirrettyä ulos.
Tutustu myös Nyytiin http://www.nyyti.fi/ !


Opiskelusta:
Jos olet kerran yliopistoon päässyt, tuskin olet sinne vääränlainen. Tiedekunnasta riippuen yliopisto on yleensä siitä jännä paikka, että jokainen tekee siellä alusta lähtien vähän kuin omaa juttuaan. Opintosuunnitelma antaa raamit ajankäytölle, mutta jokainen opiskelija täyttää sen eriksen omalla elämällään. Olet tutkinnon suorittamisajan rajoissa vapaa tekemään juuri omaa juttuasi, johtamaan omaa projektiasi. Ei maailma kaadu siihen, että suoritit ajankohtana X opintopisteitä Y:n verran, eri tavalla tai vähemmän kuin joku toinen.
Keskity sisältöön ja sen tekemiseen itsellesi mielenkiintoiseksi, älä mittaa suoriutumistasi lukujärjestyksessä näkyvien luentojen tai opintopisteiden määrällä.

Näin taustatietona: olen vähän sinua vanhempi, mutta koin aika pitkälle samoja tuntemuksia omana fuksivuotena. Ensimmäisenä syksynä suoritin vähän yli 15 opintopistettä, olin ahdistunut, jäin fuksimenoista pois, jne, jne. Olin sanalla sanoen aivan kauhuissani, eniten siitä porukoista poisjäämisestä. Pidän älyttömästi ihmisistä, mutta tuona fuksisyksynä olin niin hirveän ahdistunut, että ihan todella vain lamauduin. Se tuli täysin puun takaa.

Fuksivuoden lopulla opintopisteitä oli sitten kertynyt jo lähemmäs sata.

En ole yyberkaveri kenenkään opiskelijatutun kanssa, mutta toisaalta olen heitä päänsääntöisesti vanhempi, ja rankan taustan takia jotenkin ihan eri "maailmasta" kotoisin. Opiskelijatoverit ovat nuoria, fiksuja ja mukavia, mutta kun en ole koskaan itse elänyt nuoruutta, en oikein osaa osallistua heidän rientoihinsakaan. Se on mun vikani ja ongelmani, mutta tulen kyllä heidän kanssaan silti toimeen, vaikka ainakin puolittaisesti vähän oman tien kulkija olenkin. :)

Tarinan pointti: ison elämänmuutoksen edessä nykyhetkellä on todella vaikea ennustaa edes lyhyen aikavälin lopputuloksia.

Tsemppiä sulle kovasti ja oikein hyvää syksyä.

"Kaikki fuksijutut jätin väliin." ... "Sekin ahdistaa, kun ei ole tavannut oman aineen opiskelijoita (fukseja siis)."

Sitä saa mitä tilaa.