Viimeaikaisiin keskusteluihin viitaten,
onko mikään lopultakaan muuttunut?
Kotona, vuosi erosta 2.9-93
Meidän yhteiskunnassamme ei ole helppoa
olla eronnut yh-nainen.
Vaikka meitä onkin monia, tiedetään,
tuntuu kuin aina olisit yksin.
Olet aina SE eronnut nainen,
vamppi ja miestennielijä.
Et voi käydä oluella ilman,
että olisit ollut miesjahdissa.
Et voi tulla aamulla kotiin ilman,
että olisit ollut huoraamassa koko yön.
Kaikkien ystäviesi miehet yrität iskeä,
kaikki!
Kaikki ukkomiehet, leskimiehet, poikaset,
vapaat miehet, vainaat, kaikki.
Jos olet hyvännäköinen,
sinua pelätään, sinua kartetaan,
sinut pidetään pitkällä tikulla erossa
illanvietoista.
Ja jos olet vielä viisaskin,
olet olevinasi jotakin,
olet parempi kuin muut
ja siksi selvästi vieläkin vaarallisempi.
Olisi pukeuduttava säkkiin,
piipitettävä kuin hiiri.
Oltava maantienharmaa, arka ja pelokas.
Tyhmä kuin saapas.
Olisi oltava nainen hiiren valepuvussa,
jotta voisi olla eronnut yh-nainen
tässä meidän yhteiskunnassamme.
onko mikään lopultakaan muuttunut?
Kotona, vuosi erosta 2.9-93
Meidän yhteiskunnassamme ei ole helppoa
olla eronnut yh-nainen.
Vaikka meitä onkin monia, tiedetään,
tuntuu kuin aina olisit yksin.
Olet aina SE eronnut nainen,
vamppi ja miestennielijä.
Et voi käydä oluella ilman,
että olisit ollut miesjahdissa.
Et voi tulla aamulla kotiin ilman,
että olisit ollut huoraamassa koko yön.
Kaikkien ystäviesi miehet yrität iskeä,
kaikki!
Kaikki ukkomiehet, leskimiehet, poikaset,
vapaat miehet, vainaat, kaikki.
Jos olet hyvännäköinen,
sinua pelätään, sinua kartetaan,
sinut pidetään pitkällä tikulla erossa
illanvietoista.
Ja jos olet vielä viisaskin,
olet olevinasi jotakin,
olet parempi kuin muut
ja siksi selvästi vieläkin vaarallisempi.
Olisi pukeuduttava säkkiin,
piipitettävä kuin hiiri.
Oltava maantienharmaa, arka ja pelokas.
Tyhmä kuin saapas.
Olisi oltava nainen hiiren valepuvussa,
jotta voisi olla eronnut yh-nainen
tässä meidän yhteiskunnassamme.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole vastaavaa kokenut, vaikka olenkin ollut yh jo yli 10 vuotta.
En ole koskaan kokenut olevani yksin, sillä minulla on lapseni, sukulaiseni ja ystäväni.
En ole vamppi enkä miestennielijä ja olen saanut kutsuja myös pariskuntien kekkereihin. Ystäväni tietävät, että yhdestä ketaleesta päästyäni en todellakaan ota uutta riippakiveä niskoilleni. En edes heidän ihastuttavaa sohvaperunaansa :o)
Oluella olen voinut käydä työkavereiden kanssa ilman, että olisin miehiä metsästämässä. Tosin lasten ollessa pieniä en oluella käynytkään. Elämääni ei kuulu tulla aamuisin kotiin paitsi silloin, kun tein vielä kolmivuorotyötä. Yövuoro kun päättyy aamulla. En kyllä tullut yövuoron jälkeen edes ajatelleksi, että joku olisi kuvitellut minun olleen huoraamassa. Kyllä se yövuoro sairaalassa oli ihan jotain muuta ja jos joku sitten niin kuvittelikin, niin ihan vapaasti vaan. Monasti törmäsin aamulla naapureihin, jotka lähtivät töihin. Saatettiin vaihtaa sananen ja pari pihassa, mutta koskaan kukaan ei katsonut mitenkään kummallisesti.
En ole mikään missityyppi, mutta en pahannäköinenkään. Ulkonäköni ei ole ollut koskaan mikään este ystävyyssuhteilleni. Mutta kuten sanoin, ystäväni ovat aina tienneet, että en heidän ukkoihinsa koskisi edes pitkällä tikulla.
Onneksi olen ollut "vain tyhmä hoitsu", joten en ole astunut miesten - tai naistenkaan - varpaille viisaudellani. Empatiataitoihini on kuitenkin tukeutunut moni nainen parisuhdeongelmissaan. Olen ollut olkapää, jota vasten itkeä. Olen ollut se, jolle soitetaan vaikka keskellä yötä, kun lapsella on kuumetta. Se, joka käy ottamassa ompeleet pois ja hoitamassa pienet haavat. Se, jolta kysytään, voiko jotain lääkettä käyttää raskauden aikana tai saako käyttää lääkekuurin aikana alkoholia.
En ole koskaan pukeutunut säkkiin enkä piipittänyt kuin hiiri. En ole ollut arka enkä pelokas. Se ei sopisi tyyliini eikä se sopisi työhön, jota teen. Minun on tiedettävä tasan tarkkaan, mitä teen.
Tyhmä taidan kuitenkin olla, sillä olen varsin onnellinen. Minulla on kaksi ihanaa lasta, työ josta pidän ja vapaus hengittää. Elämäni on tasapainoista ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Yksi toive minulla kuitenkin on: luminen talvi, jolloin pakkaan termospullollisen kuumaa kaakaota ja eväsleivät reppuun ja lähden lasteni kanssa pitkälle hiihtolenkille. Tyhmää olla näin vähästä onnellinen?
Huomenta!
Tulin juuri kaukaa kapakasta enkä juopotellut,
enkä hypännyt peuhaamaan yhdenkään miehen kanssa, MUTTA silti se on just noin!
Ehkä huomenna aloitan kulkemisen tyhmän hiiren valepuvussa.
Mukavaa sunnuntaita!
Ystäväni, joka nyt opettelee yh:na oloaan,
törmää kertomaani asiaan "alvariinsa".
Tekee pelkkää yötyötä hoitsuna
ja saa naapureiltaan kuiskutusta peräänsä.
Häntä ei myöskään kutsuta enää "kylään".
Minulta tilanne on jo ohi,
olen niin rupsahtanut, että olen tervetullut
illanistujaisiin, hih ;)Tiskariksi ainakin ;))
Kiitos "rupsahtanut" hauskasta kommentista.
Ja kyllähän tiskariakin tarvitaan :-))))
Toisaalta voi olla että siellä tiskarin pään sisällä liikkuu jotain sellaista, mikä kiinnostaa oikeita miehiä enemmän mitä hienot meikit ja muut krumeluurit.
Niin, että älä vähättele vaarallisuuttasi miestennielijänä. :-))
Ja mietin kyllä että miten se yksinhuoltaja on niin miesten/naistennielijä. Eikö ne ole kahden ihmisen välisiä juttuja, eikä niin että joku vain toisia nielee suitsait? Eikö toinen osapuoli voikaan asialle mitään silloin kun nielijä on asialla?
Jotenkin tuntuu että ei ihmisiä niinvain niellä, vaan mukaanlähtijälläkin on oma halu lähteä ja silloin juttu ei olekaan yksin yyhoon syytä.
Jos jonkun mies/nainen (varattu) lähtee yyhoon mukaan, niin on todennäköistä hänen lähtevän kenen tahansa mukaan, ja ongelma lienee suuremmalta osalta varatun omassa suhteessa.
Vai mitä mieltä olette?
olet oikeassa,
mutta minä törmäilin koko ajan eron jälkeen
näihin tapauksiin, joissa naiset kuvittelivat
miehiensä ihastuvan minuun. (?)
Olin vapaa kaksi vuotta eron jälkeen
ja minut koettiin vaaralliseksi seuraksi.
Kun sitten aloin seurustelemaan nykyisen kaverini
kanssa, myös minuun kohdistunut suhtautuminen
muuttui. En ollut ainoa, joka sen huomasi.
Outoa toisaalta, että ihmisten suhtautuminen
jatkuu samana vuodesta toiseen.
Nyt tämä sievä ja iloinen ystäväni saa tuta
yh:na kohtalon, jota oli todistamassa minun eroni jälkeen.
Jos nainen ei luota mieheensä, syytä voi etsiä parisuhteesta.
En tiedä, onko tässä mitään ylpeyden aihetta,
mutta koskaan en ole sortunut yhden yön juttuun.
Olin siis kaikkea muuta kuin se,
mitä minusta kuviteltiin. ;)
kun se liitto ei aina olekaan sitä miltä se halutaan näyttävän, niin sitten pelätään niitä nielijöitä. Ei ne pariskunnat niin vaarallisia ole kun se "puutteessa" elävä YH....nääs. Ja siksi kaikki ei halua niitä roikkumaan sinne samaan seuraan.
Molemmilla sekä naisella että miehellä on omat pelot. Nainen pelkää että mies viedään ja mies pelkää että nainen huomaa kuinka kivaa sillä YH:lla on ja se omakin saattaa sellaiseksi ruveta sen vuoksi..... Nauraa ääneen...
Näin yhteiskuntamme valitettavasti edelleen toimii. Tosin tuon totuuden kieltäjiä on paljon. Ja suurta hallaa tekevät yh-äideille yh-isät, jotka selittävät, että heihin suhtaudutaan ihan eri lailla, yh-äidit katsokoot peiliin. Totuushan on, että yh-mieheen suhtaudutaan eri lailla: ymmärtävämmin ja tukien - ovat vielä sen verran harvinaisia.
Tarkennatko millaista hallaa yh-isät ovat esimerkiksi Sinulle aiheuttaneet?
Siinä olet oikeassa, että yh-isiin suhtaudutaan erilailla, kuin yh-äiteihin. Viimeksikin sain lapseni opettajalle tehdä selkoa erostani ja huoltajuusjärjestelystämme, kun "on hiukan outoa, että lapsia hoitaakin isä".
Siinä se erilaisuus sitten on. Ihmisille on niin selviö, että äidit hoitaa, eikä isä.
Onko naisten hoivaamisvietti sitten niin voimakas, että tavatessaan yh-isän hän automaattisesti "käsittää" ettei mies voi lapsiaan hoitaa ja ottaa ikäänkuin äidin roolin siinä paikassa?
Mene ja tiedä, en minä ainakaan mitään hallaa koe yh-äideille tehneeni.
Päinvastoin; eilenkin yhdelle tein jopa hyvää...
:-))))
hyvä ystäväni erosi, heillä on kolme lasta.
kaikille oli itsestään selvää että lapset jäävät isälle. ei ystäväni huono äiti ole, mutta jotenkin isä oli parempi ratkaisu, ystäväni löysi toisen miehen ja nyttemmin he ovat naimisissa ja heillä yksi lapsi. ja tästä edellisestä liitosta nuorin lapsi asuu myös nyt heidän luonaan.
he kaikki ovat hyvissä väleissä, ja lapset näkevät toisiaan sekä molempia vanhempiaan usein, vaikka välimatkaa on muutama sata kilometriä.
Minusta yh-isässä ei ole mitään outoa, eikä varsinkaan "säälimistä", (voi voi,parkaa, akka lähti ja jätti sinulle lapsetkin...)
itse en ole koskaan kokenut paheksuntaa tms
vaikka yh olenkin. itse kyllä vitsailen tästä "epätoivoinen yh"-aiheesta oikein urakalla.. :)
Kyllä tällaista vielä on. Minä en kyllä ole välittänyt puheista. Tulen ja menen miten itseäni huvittaa enkä varmasti pukeudu säkkiin, ajatelkoot mitä vain.
Ehkä ne epäluulot hälvenevät vain jos ei suostu ennakko-odotuksiin, elää niinkuin haluaa ja kasvattaa lapsensa kunnon kansalaiusksi. Mene tiedä. Ainahan yhteiskunta ja ihmiset etsivät "syntipukkeja" erilaisista ryhmistä. Kiistämällä tämä ilmiö ei ainakaan poistu. Kannattaa vain olla oma itsensä eikä kallista korviaan puheille.