EU-hankkeiden Kankkula By Cursor&TE-K

Kankkula--->

1

494

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja paskaa

      Suomessa on erittäin epäonnistuneita hankkeita paljon enemmän. Rahaa on käytetty järjettömiä määriä paskaankin. Olen erään yrityksen työntekijä ja sanompa MOT:in kommenttini.

      Ensinnäkin, MOT ohjelma kuvasi juuri valmistuvan lisäsiiven työmaata ja sisäänkäyntiä juuri siten, että "nyt menee rahaa kankkulan kaivoon". Tietämättömille ei välity oikea kuva asioista. Ne mitä Datariinaan on rakennettu, on jo periaatteessa vuokrattu eteenpäin. Cursorilla on paljon tosi hyviä hankkeita ja sellasia millä on merkitystä markkinoinninkin kannalta yrityksille. Datariina on sähköisen liiketoiminnan keskus, jossa on muitakin yrityksiä kuin IT-alaa. Mun mielestä MOT ohjelman mollaus oli todella törkeää. Kyseiset henkilöt ovat oikeasti mukavia henkilöitä ja joiden kanssa yhteistyö on sujunut täysin moitteetta. Tiedän yrityksiä joilla on myös samat mielipiteet melko varmasti.



      MOT ohjelma iski kirveensä nyt kiveen höpisemällä asioista joista heillä ei ole kokemusta pätkän vertaa näköjään.

      TE keskus antaa rahaa puolestaan ihan eri tavalla eri hankkeisiin kuin ihmiset kuvittelee. Se on ihan eri juttunsa. Siinä ei pääse hyötymään ja saa rahoja sillä tavalla kuin ihmiset kuvittelee. 99 prosenttisesti ihmiset kuvittelevat TE keskuksen lyövän rahat suoraan kouraan. Näin ei ole. TE keskuksesta saa yritys tukea jälkikäteen palkkakuluihin avainhenkilöiden palkkaamiseen ym. kehitysrahoja esim. tietokoneisiin ja laitteisiin ja se edellyttää oikeasti liiketoimintaaa, josta on hyötyä, ennenkuin siitä pääsee hyötymään. Sen olennaisen seikkahan jätetään kertomatta aina kaikessa. Et haistakoot paska koko MOT!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      120
      1501
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      147
      778
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      563
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      429
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      420
    Aihe