Varmaan kaikki ovat kuulleet näistä Kauhajoen tapahtumista eilisen osalta. 11 kuoli kouluammuskelussa, mukaan luettuna ampuja itse. Nämä tapahtumat herättävät varsinaisen tunteiden kirjon, kuten traagiset tapahtumat yleensäkin. Omaisilla ja ystävillä on vaikeaa. Tekijän perhe saa kaiken vähintäänkin kaksinkertaisena. Menettiväthän hekin oman lapsensa, ja samalla tunteita on varmasti melkoisen laajalla skaalalla koska tämä heidän nimenomainen edesmennyt lapsensa teki tällaisen "iskun" kouluun.
Täytyy muistaa että vaikka tunteet kuuluvat osaksi tätä kaikkea, niin esimerkiksi tekijän perheen syyllistäminen on täysin turhaa. He eivät ole syyllisiä poikansa tekemisiin.
Minusta täytyisi myös tarkastella tilanteeseen johtaneita ongelmia. On selvää, ettei henkisesti hyvin voiva ihminen ala suunnittelemaan tai varsinkaan toteuttamaan tämänkaltaisia suunnitelmia. Tarkoitukseni ei ole puolustella tekijää, sillä on selvää ettei tällainen ole hyväksyttävää tai oikein missään olosuhteissa. Kuitenkin on myönnettävä, että nyky-yhteiskunnassa ei saa niin helposti apua, kuin voisi kuvitella. Meillä on täällä kaikenmaailman palveluita, mutta ne pitäisi myös silloin antaa ihan kaikkien ulottuville. Nyky-yhteiskunnassa tuntuu olevan se malli, että pitäisi niin sanotusti olla aivan "täysi kaheli" ja myös näyttää se, saadakseen apua ja hoitoa.
Kynnystä ongelmista puhumiseen pitäisi madaltaa entisestään. Esim. koulukiusaamista pitäisi ehkäistä entistä tehokkaammin. Koulukiusaamisesta kyllä puhutaan, mutta läheskään kaikki tapaukset eivät mene opettajien tietoon. Kiusaaminen voi periaatteessa tapahtua suoraan opettajan valvovan silmän alla, eikä tämä hoksaa sitä kiusaamiseksi, koska ei itse ole sillä tavoin tapahtumissa mukana. Lapsia ja nuoria pitäisi siis kouluissa kehottaa entistä ahkerammin menemään kouluhenkilökunnan juttusille, jos kiusaustilanteita tapahtuu. Kynnys opettajille puhumiseen on selkeästi madaltunut, mutta poissa se ei kuitenkaan ole. Sama pätee myös avun hakemiseen yleensä - mutta myös hoidon tarjontaan ja siihen, että sitä apua ja hoitoa ongelmiinsa todellakin saisi jo ihan alkuvaiheessa. Ajattelen itse, että sillä saataisiin jo jotain aikaa.
Moni puhuu nyt aseiden vastaisuudesta. "Aseet pois ja netin käyttöä pitäisi rajoittaa..." Tuollaisia kommentteja näkee ja kuulee. Haluan kuitenkin muistuttaa, että syy ei ole aseissa eikä netissä, vaan niissä tapahtumissa jotka ihmisen ajaa tuollaisiin ongelmiin. Siihen pitäisi nyt tosiaankin pureutua ja alkaa kehittämään jotain todella ennalta ehkäisevää ohjelmaa ja ratkaisuja ongelmiin, että tällaiselta vältyttäisiin jatkossa.
Tekstini hyppii varmaan hieman asiasta toiseen, eikä ole niin selkeää kuin pitäisi. Ajatukseni ja tunteeni ovat yhtä sekavat. Koin itsekin eilen järkytyksen.
Omasta puolestani otan syvästi osaa ja toivon voimia sekä uhrien että tekijän omaisille ja ystäville. Enkeleitä heidän kaikkien elämään ja siunausta.
Täytyy muistaa että vaikka tunteet kuuluvat osaksi tätä kaikkea, niin esimerkiksi tekijän perheen syyllistäminen on täysin turhaa. He eivät ole syyllisiä poikansa tekemisiin.
Minusta täytyisi myös tarkastella tilanteeseen johtaneita ongelmia. On selvää, ettei henkisesti hyvin voiva ihminen ala suunnittelemaan tai varsinkaan toteuttamaan tämänkaltaisia suunnitelmia. Tarkoitukseni ei ole puolustella tekijää, sillä on selvää ettei tällainen ole hyväksyttävää tai oikein missään olosuhteissa. Kuitenkin on myönnettävä, että nyky-yhteiskunnassa ei saa niin helposti apua, kuin voisi kuvitella. Meillä on täällä kaikenmaailman palveluita, mutta ne pitäisi myös silloin antaa ihan kaikkien ulottuville. Nyky-yhteiskunnassa tuntuu olevan se malli, että pitäisi niin sanotusti olla aivan "täysi kaheli" ja myös näyttää se, saadakseen apua ja hoitoa.
Kynnystä ongelmista puhumiseen pitäisi madaltaa entisestään. Esim. koulukiusaamista pitäisi ehkäistä entistä tehokkaammin. Koulukiusaamisesta kyllä puhutaan, mutta läheskään kaikki tapaukset eivät mene opettajien tietoon. Kiusaaminen voi periaatteessa tapahtua suoraan opettajan valvovan silmän alla, eikä tämä hoksaa sitä kiusaamiseksi, koska ei itse ole sillä tavoin tapahtumissa mukana. Lapsia ja nuoria pitäisi siis kouluissa kehottaa entistä ahkerammin menemään kouluhenkilökunnan juttusille, jos kiusaustilanteita tapahtuu. Kynnys opettajille puhumiseen on selkeästi madaltunut, mutta poissa se ei kuitenkaan ole. Sama pätee myös avun hakemiseen yleensä - mutta myös hoidon tarjontaan ja siihen, että sitä apua ja hoitoa ongelmiinsa todellakin saisi jo ihan alkuvaiheessa. Ajattelen itse, että sillä saataisiin jo jotain aikaa.
Moni puhuu nyt aseiden vastaisuudesta. "Aseet pois ja netin käyttöä pitäisi rajoittaa..." Tuollaisia kommentteja näkee ja kuulee. Haluan kuitenkin muistuttaa, että syy ei ole aseissa eikä netissä, vaan niissä tapahtumissa jotka ihmisen ajaa tuollaisiin ongelmiin. Siihen pitäisi nyt tosiaankin pureutua ja alkaa kehittämään jotain todella ennalta ehkäisevää ohjelmaa ja ratkaisuja ongelmiin, että tällaiselta vältyttäisiin jatkossa.
Tekstini hyppii varmaan hieman asiasta toiseen, eikä ole niin selkeää kuin pitäisi. Ajatukseni ja tunteeni ovat yhtä sekavat. Koin itsekin eilen järkytyksen.
Omasta puolestani otan syvästi osaa ja toivon voimia sekä uhrien että tekijän omaisille ja ystäville. Enkeleitä heidän kaikkien elämään ja siunausta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin kauan kuin kaikenmaailman Sampo-Nallet saavat korkeassa asemassaan häväistä tavallista kansaa, voi kansankin keskuudesta löytyä ylilyöntejä! (Kyseessä on sentään vanhan kansan muistissa Suomen valtion oma pankki)
Esimerkkeinä tulkoon mainituksi muutama kommentti kilteimmästä päästä:
"Useimmat pankin asiakkkaat eivät tuo pankkiin muuta kuin hiekkaa lattialle!"
"Liike-elämällä ei ole mitään muita vastuita kuin tuottaa omistajalleen mahdollisimman paljon voittoa!"
Ei näillä häiriintyneillä yksilöillä, jotka moiseen laajennettuun itsemurhaan ryhtyvät, liene siihen mitään yhteiskunnallisia motiiveja. Itsekin aikoinaan, oikein joukkovoiman tukemana, vastustin pankkien ja suuryhtiöiden riistopolitiikkaa, mutta ei kyllä olisi tullut mieleenkään ryhtyä mihinkään vastaavanlaiseen.
Oikea areena mielipiteenilmaisulle on politiikka ja järjestötoiminta. Mutta ei näillä ammuskelijoilla ole sellaiseen motiivia tai tahtoa. Turha etsiä syyllistä niin Sampo-Nallesta tai Matti Vanhasesta tai isosta pahasta yhteiskunnasta. Kyllä se syy löytyy ihan tekijän korvien välistä.
t. Mirkku
Minulla on monta numeroa kännykässäni. Ei kuitenkaan yhtään sellaista jolle voisin soittaa ilman asiaa.
Minä nauratan ihmisiä. Olen hauska,huumorintajuinen, rehellinen ja avoin. Näin minulle on sanottu.
En tiedä kenestä puhutaan.
Minulla ei kuitenkaan ole yhtään ystävää. Ei ketään sellaista kenen kanssa menisin teatteriin, kauppaan, torille, uimaan, kävelylle. Ei ketään jolle voisin puhua todelliset pelkoni ja jakaa iloni. Loppupeleissä putoan aina peleistä pois, enkä kuulu joukkoon. Syvällisille ihmisille olen liian kevyt ja kevyille ihmisille liian syvällinen.
Näytän niin normaalilta kuin suinkin mahdollista, tällä naamataululla. Menen päivästä toiseen ja täytän velvollisuuteni. En jää sängyn pohjalle makaamaan, vaan maksan veroni valtiolle. Kunnon kansalainen siis. Kukaan ei näe sisälleni. Itken itkuni yksin ja nauran nauruni yksin. Olen vahva, enkä kaipaa kenenkään sääliä. Inhoan sitä.
Kannan joka päivä yksinäisyyttä mukanani. Kärsin siitä milloin enemmän milloin vähemmän. Olen tottunut tähän olotilaan. Viihdyn yksin, kaipaan omaa rauhaani ja iän myötä muutun varmaan täysin epäsosiaaliseksi. Muutan korpeen keskelle ei mitään, pieneen mökkiin ja sammaloidun täysin. Jähmetyn keinutuoliin villasukissani ja haisen pahalle. Jopa kissa karttaa syliäni. Menetän vähitellen kiinnostukseni ympäröivään maailmaan, enkä saa edes internettiä avatuksi.
Minä olen sisimmältäni kiltti ihminen. Mutta en tiedä milloin ratas päässäni liikahtaa väärään suuntaan.
Milloin alan ajatella liikaa pahoja ajatuksia. Miten kauan jaksan tätä osaani, ulkopuolella olemista.
Mitäs jos opettelisin ampumaan. Hankkisin aseen ja ampuisin variksia. Olisi kiva lasautella ilmaan. Huomaisin, että siinä variksia ampuessani kuvittelenkin variksen tilalle ihmisen. Huomaisin, että minussa on vihaa, joka helpottuu joka kerran kun ammun. Ratas päässäni liikahtaa toisenkin kerran väärään suuntaan
ja siirryn aseineni keskelle iltapäivän ruuhkaa ja kaupungin valtakatua. Vihaan ystävyyttä, jota ilman itse olen. Niinpä poimin ihmisvirrasta kaikki pareittain kulkevat ja ammun heistä toisen. Toinen saa jäädä ikävään. Tietääpä miltä se tuntuu.
Ei, en tee tällaista. Minä olen kiltti ja olen kiinnostunut maapallosta ja sen ihmisistä. En voisi koskaan vahingoittaa ihmistä pahimmalla mahdollisella tavalla eli ottamalla häneltä pois hänen elämänsä.
Vai voisinko? Mielenterveyteni on kuin veteen piirretty viiva. Pelottava ajatus. Minun on mietittävä sekin yksinäni loppuun asti. En uskalla jakaa sitä kenenkään kanssa.
Hautaan ajatuksen hetkeksi. Lähden tästä ”harrastamaan” Liikun siellä muiden ihmisten keskellä ja kukaan, ei kukaan tiedä mitä sisälläni liikkuu. Olenhan niin normaali kuin nainen ikinä voi olla. Uskaltaisinko sanoa, niin tappavan tylsä ja tavallinen. Rattaitteni liikahduksia ei näe kukaan. Vain minä itse tunnen ne, enkä voi olla täysin varma niiden liikkumisen suunnasta. Oikea vai väärä?
olipa hyvä teksti.
tarvitset mielestäni apua, ammattiapua, vertaistukea, ystäväpalveluapua, (SPR, Mielenterveysseura, seurakunnat) mitä tahansa, että et edes ajattelisi tällaista mistä kirjoitit.
Toivottavasti saat apua!
että Sinun kaltaisellasi todella fiksulla ihmisellä ei ole yhtään ystävää? Eristätkö itsesi, pakenetko ihmisiä, jotka yrittävät lähelle? Älä edes ajattele varistenkaan ampumista, nekin ovat viattomia luontokappaleita, joskin haitallisia.
Minäkin olen aina se, joka naurattaa joukossa, jolla on loppumaton varasto hauskoja juttuja. Silti on ystäviä, joille voin kertoa kipeätkin asiat, joiden silmissä ei tarvitse olla se ikuinen pelle.
Minä haluan olla ystäväsi, jolle voit soittaa tai kirjoittaa, ilman mitään varsinaista asiaa. Ota yhteyttä: [email protected]. Meillä on paljon yhteistä: kirjallisuus, Päätalo, elokuvat, runous, luonnon ihailu. En pyydä itselleni mitään, mutta haluan antaa Sinulle ystävyyttä. Tiedän myös itse, mitä on yksinäisyys - siitä huolimatta, että itselleni yksinäisyys on suurinta ylellisyyttä, minkä elämä voi suoda, silloin tällöin.
t. Mirkku
Kirjoitin faktaa ja fiktiota.
Halusin kuvata sitä, miten helposti ihminen kykenee luomaan oman maailmansa, jonka visioihin uskoo täydesti. Samoin ihmistä rääkkäämällä ja kiusaamalla saadaan vahvinkin ihminen murtumaan. Tässä Kauhajoen surmaajassa minua järkyttää suunnattoman paljon, että hänen ideologiansa oli ihmisviha. En ollut kuullut sellaisesta koskaan ennen. Että ihan omat nettisivut löytyvät tällaiselle porukalle. Olen täysin sanaton tällaisen ihmisvihan edessä.
Se on omasta elämänfilosofiastani kaukana kuin itä lännestä. Ihmiset voivat olla ihania, rakastettavia, ärsyttäviä, voimia vieviä..
Mutta että asenteeni elämään olisi vihata ihmisiä ja yhteiskuntaa... Ei ymmärrä.
Vihan voimalla tehdään hirveitä tekoja.
Loppupeleissä kuitenkin rakkaus voittaa vihan,
vaikka nyt näyttääkin toiselta. Tähän uskon.
minulla ainakin tulee etova olo kun yhteiskunnan verenimiät,öykkärit,verikostajat mustalaiset tulevat kauppojemme jonoihin etuilemaan ja invapaikoille pysäköimään.
Käyppä sitten oksentamassa pusikkoon. Ehkä helpottaa hetkeksi. Sen jälkeen otat lusikan kauniisti käteen ja rupeat elämään ihmiseksi täällä planeetalla. Helppoahan se ei ole, mutta yritä.
Kiitos. Palaan asiaan.
on yleisempää kuin luuletkaan. Se voi kohdistua koko ihmiskuntaan, kuten Matti Saaren kohdalla. Sitä todistaa myös se, että hän kylmäverisesti teloitti hyvän ystävänsä. Se voi kohdistua johonkin määrättyyn etniseen, uskonnolliseen tai muuhun ryhmään. Tuolla Isänmaallisten palstalla joku hullu kirjoitti asiasta: Rotusota on syttynyt! Matti Juhani Saari on sankari! Täysin käsittämätöntä. Rotusota???
Jos olet lukenut sen Kellariloukon, löydät sieltä itsensä ison D:n kuvaamana ihmisvihaajan prototyypin. Täysin eristäytynyt, omassa myrkyllisessä katkeruudessaan kieriskelevä, itse omat mahdollisuutensa pilannut ihminen, joka kaikkien muiden teoista ja sanoista etsii vain negatiivista viestintää ja tukea omalle vihalleen. Itse tunnen erään tällaisen henkilön, mutta ymmärrettävästi en ole vuosiin ollut hänen kanssaan missään tekemisissä.
Ihmisviha on tosiaan asia, jota en itsekään ymmärrä. Jotkut ihmiset käyvät ajoittain hermoille, se on normaalia. Mutta viha...
Ja se, että nämä vihaajat ruokkivat ajatusmaailmaansa keskenään netissä, se on ilmiö, joka kuuluu aikamme vahingollisimpiin. Pahoin pelkään, että emme ole vielä kokeneet kaikkea, mitä se tuo tullessaan.
t. Mirkku
JA HYVÄÄ PÄIVÄN JATKOO
Se joka toisia syyttää ja vihaa niin hän inhoaa itseään kaikista enemmän, valitettavasti sinä et voi hyvin koska omat asiasi on päin P,,,,tä
niin se pitää välttämättä purkaa muihin ihmisiin että iteselle tulisi parempi olo. En voi muuta kuin sääliä sinunlaistasi ihmistä.
Mutta sinullekin on paikka varattu auringossa mutta sinun pitää tehdä ensin töitä kovast oman itsesi kanssa ei sitä paikkaa ilmaiseksi saa.
Toivottavasti voit huomenna paremmin koska se on jo uusi päivä.
Hei Snadi Tallaaja,
pakko sanoa että sulla on hyviä kirjoituksia. Miten osaatkaan noin hyvin pukea sanoiksi sen, mitä olen itse miettinyt nimenomaisesta aiheesta - en itseni kohdalla, vaan yleisesti.
Sun kirjoituksia on mukava lukea.
Kiitos palautteesta.
Tuskin arvaat miten "oikeaan" saumaan palautteesi tuli.
Tartun siihen kuin nälkäinen leipäpalaan.
Voi hyvin!
Juttelin tänään monien nuorten kanssa tapahtuneesta yliopistolla. Useimmat ihmettelivät, että ampujan kaverit - joita kuitenkin oli - eivät huomanneet mitään outoa, tai eivät reagoineet, vaikka olisivat huomanneetkin. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoi eilen TV-uutisissa hyvin: meillä Suomessa on turhankin hienotunteinen kulttuuri, mitä tulee toisten asioihin puuttumiseen. Jos joku eristäytyy, hänen annetaan eristäytyä, eikä kukaan tule taputtamaan olalle ja kyselemään: mikäs sulla mättää, kun et tule enää jengiin mukaan?
On käsittämätöntä todella, sekä Jokelan että Kauhajoen tapauksissa, että KUKAAN ei huomannut MITÄÄN. Poliisi reagoi videoon, mutta kaveri antoi itsestään fiksun vaikutelman, joten asiaan ei puututtu.
Mutta sanon ihan saman kuin Sinäkin, ja minkä sanoin vajaa vuosi sitten Jokelan tapauksessa: kaikkein eniten kärsii ampujan perhe. Muut perheet saavat lohtua, tukea, ymmärrystä; tämä perhe jää todennäköisesti ihan yksin. Pienellä paikkakunnalla heidät on leimattu loppuiäksi. Surun lisäksi tulevat itsesyytökset: meidän olisi pitänyt huomata, meidän olisi pitänyt tehdä jotain, meidän olisi pitänyt ja pitänyt...
Nämä tapaukset ovat kauheita. Ja niin kauan kuin vihaa kylvetään netissä ja chatissa ja IRCissä, pelkään, että nämä tapaukset toistuvat. Kun itsellä on kolme koulua käyvää lasta, ei ole kivaa lähettää heitä kouluun joka aamu pelko mielessä.
Yhtä vaikeaa on vastata lasten kysymyksiin: pääsikö se ampuja taivaaseen? Vastasin, että siitä tietää ja päättää vain Jumala. Seuraava kysymys oli: pääsikö Hitler taivaaseen? Sanoin, että jos ihminen ennen kuolemaansa vilpittömästi katuu tekemiään rikoksia, voi Jumala antaa anteeksi, mutta kukaan ihminen ei tiedä sitä.
Me kaikki lasten vanhemmat olemme nyt avuttomia lastemme ahdingon ja kysymysten edessä. Toivottavasti meidän lapsillemme ei käy kuten Jokelassa ja Kauhajoella. Itsekäs toivomus, mutta varmasti jokaisen vanhemman sydämessä.
Lepoa ja rauhaa uhreille.
terveisin
Mirkku