Hei,
Sain tietää raskaudesta rv. 5 1, Nyt olen ihan paniikissa, kun join alkoholia ihan kunnolla viime viikolla kolmena peräkkäisenä päivänä eli silloinhan on ollut 5. raskausviikko. Luin, että 5-12 raskausviikko on kriittisintä aikaa. Toisaalta jossain sanotaan, ettei vielä viidennellä viikolla olisi kuin alkeellinen istukka, eli verenkierto ei olisi yhteydessä ja näin ollen sikiö olisi turvassa ulkoisilta myrkyiltä. Mihin asti ravinto tulee ruskuaispussista?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuskin oot aiheuttanu mitään vahinkoa vauvalle vielä. Äidin ja sikiön verenkierto on yhteinen vasta 6. raskausviikolta lähtien.
Niin minunkin käsityksen mukaan, mutta jos se alkeellinen istukka pystyy välittäämään hcg hormoonia äitiin, niin välittyyköhän siitä "tavaraa" myös toisinpäin.
En kyllä usko. Mutta en siis oo mikää asiantuntia tässä asiassa. :D Mulle vaa neuvolassa sanottii että verenkierrot yhdistyy vasta rv 6 lähtien.
ei mitään paniikkia,vaikka olisitkin juonut..noin alkuvaiheessa raskautta se ei vielä tee mitään alkiolle..onnea odotukseen!! ;) itellä vkoja 13 1..3 lasta ennestään.. :)
Minäkin join 5. raskausviikon alussa ihan reippaasti sanottuna kunnon lärvit ja lisäksi parina päivänä samoihin aikoihin muutaman saunakaljan, kun en tiennyt olevani raskaana (ilman ehkäisyä oltiin silloin jo kolmatta vuotta, joten en muistanut "pelätä" raskautta). Kun huomasin, että olen raskaana, olin niin paniikissa, että mietin vakavasti aborttia. Pelkäsin että olen vahingoittanut sikiötä. Varmaan 2/3 raskausajasta meni hirveän pelon vallassa enkä osannut nauttia raskaudesta ja tulevasta vauvasta yhtään. Eikä varmaan tarvi sanoa, etten koko raskausaikana juonu enää tippaakaan - siis sen jälkeen kun sain tietää olevani raskaana.
Nyt meillä on ihana ja terve 2,5-vuotias tyttö.
Älä siis pilaa odotusaikaa pelkäämällä!