Poika on nyt vajaan kaksi vuotta, ja on nyt ollut joka toinen viikonloppu yön isänsä luona, näkee isäänsä myös viikolla ja muina viikonloppuina. Välit heillä mielestäni parantuneet vain ajan saatossa.
En tiedä mitä ajatella, kun lapsi lähtee isälleen iloisena ja puheliaana, mutta kun tulee kotiin, niin käpertyy syliini, ei päästä minua näkyvistään hetkeksikään, ja menee pari yötä niin, että on levoton ja itkuinen. Isä sanoo, että kaikki menee heillä hyvin, ei itke eikä säiky. Kuitenkin mieltäni kaivaa kysymys, että onko jokin vinossa, vai kestääkö sopeutuminen vain pitkään. Onko muilla tällaisia kokemuksia?
En tiedä mitä ajatella, kun lapsi lähtee isälleen iloisena ja puheliaana, mutta kun tulee kotiin, niin käpertyy syliini, ei päästä minua näkyvistään hetkeksikään, ja menee pari yötä niin, että on levoton ja itkuinen. Isä sanoo, että kaikki menee heillä hyvin, ei itke eikä säiky. Kuitenkin mieltäni kaivaa kysymys, että onko jokin vinossa, vai kestääkö sopeutuminen vain pitkään. Onko muilla tällaisia kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vajaa 2v on vielä niin pieni. Äidin ikävä purkautuu tuolleen, sitten kun äidin taas näkee. Pidä sylissä ja nuku vaikka vieressä, kyllä se siitä.
Oma tyttäreni oli 1½ vuotias, kun erosin hänen isästään. Exälläni ja tyttärelläni alkoivat säännölliset vkonloppputapaamiset heti erottuamme. Tyttäreni käyttäytyi aivan samalla lailla kuin kuvaat oman tyttäresi käytöstä. Oletin asian johtuvan muutoksista ja odotin sen päättyvän jossain vaiheessa. Varasin runsaasti aikaa tyttärelleni alkuviikosta, koska pian huomasin, että hänen olonsa helpottuu nopeasti yhdessä viettämämme ajan myötä. Loppujen lopuksi kävi juuri niin kuin olin olettanut eli nykyään tyttäreni tulee kotiin isänsä luota omana itsenään: reippaana ja iloisena. Yksi asia on kuitenkin pysynyt aina samana -jo avioliiton aikana todettu - kun tyttärelläni on ikävä olla, harmittaa tai suututtaa, hän purkaa tunteensa minulle. Olen ottanut asian luottamuslauseena itseäni kohtaan, ja voi olla, että vähäisen isänsä luona olemisen myötä vastaavaa luottamusta ei synnykkään toisessa kodissa.
On hienoa, että purat asiaa toisten aikuisten kanssa, jolloin heijastat omaa huolestumistasi mahdollisimman vähän lapseesi. Voimia ja roppakaupalla onnea sinulle rakentaessasi omalta osaltasi lapsesi suhdetta hänen isäänsä.
tyttö on kymmenvuotias. Itse olen kans kysellyt, onko iskän luona tapahtunut jotain ikävää tai jotain, joka mietityttää. Ajattelen kuitenkin, että kun lapsi tulee isän luota minun luo, hän joka kerta tajuaa, että olemme eronneet ja suree sitä sitten olemalla vaisu ja välillä itkuinen.
varmaan näin ei ole mutta onhan silti vaikea olla kun huomaa ajatusten lähtevän lentoon ja tuomaan mieleen että eihän koskaan voi ketään täysin tuntea... niin ruma sana tulee mieleen etten sitä halua sanoa mutta sitä kuitenkin tapahtuu koko ajan suomessakin, harvinaista mutta tapahtuu kuitenkin.
tarkkailisin tyttöä hieman tarkemmin, menkää vaikka yhdessä saunaan tai sovitelkaa vaatteita (esim missikisa leikki) että näkisit hiukan ettei mitään jälkiä näy ym. siis ihan vain varmuuden vuoksi. maailmasta tulossa ainavain pahempi paikka jossa kukaan ei koskaan tunne toistaan!
Jos ajatuksesi lähtevät lentoon ensimmäisenä tuohon suuntaan näin viattomista kysymyksistä, olisiko sinun parempi jakaa ajatuksesi jossain muualla, kuin tällä keskustelupalstalla? -ei tämän enempää.
ole kysymys!
Tollaisia kommenttoijia käy sääliksi.
Luulisi, että lapsen kanssa asuva muutenkin näkee lapsen alasti kuin "menkää yhdessä saunaan".
Sairasta.
Ilmiö, siis sen muutos, on minunkin kokemusten perusteella luonnollinen. Olen etä-isä, ja äiti on sanonut samaa lapsen kotiintulosta. Menee ajan kuluessa ohi