tuleva

Onko täällä ketään, jolla olisi ollut koko raskauden ajan valkuiasta virtsassa ja lääkäri olisi pelotellut raskausmyrkytyksellä, jota ei kuitenkaan ole tullut?

Tai jos on saanut raskausmyrkytyksen niin millä viikolla se on teillä puhjennut ja onko ollut yleisimmät oireet valkuaista virtsassa ja verenpaineet korkealla?

Itsellä ollut kauan aikaa tuota valkuiasta virtsassa, mutta muuten ei vielä mitään oireita ja viikolla 31 mennään.
1216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla tuli valkuaista virtsaan viikkolla 30-34, en muista tarkalleen. Pitkän aikaa tuli vain yksi plussa ja sitä tarkailtiin sitten useammin.

Viikolla 35-36 jouduin sitten jäämään sairaalaan kun oli kaksi plussaa ja verenpaineet koholla.
Olo muuten ihan normaali yms. mutta käskivät makaamaan paljon ja juomaan paljon vettä.

37 0 päivänä päättivät sitten käynnistää synnytyksen kun valkuaista oli niin paljon ja siis kunnon raskausmyrkytys tullut.

Lapsi syntyi 37 3 päivänä ja kaikki käynnistämisen muodot oli käyty läpi eli lääkkeillä ensin kypsyteltiin paikat, puhkastiin kalvot ja annettiin vielä supistuksia lisäävää tippaa tms.
Lapsi oli terve ja imetys alkoi sujumaan tosi hyvin.

Jouduin olemaan synnytykseen jälkeen vielä vähän pitempään sairaalassa kuin muut, koska mulle meinasi tulla veritulppa kun olin joutunut makaamaan niin pitkään ja verenpaineet oli niin korkeat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskausmyrkytys? kirjoitti:

Onko täällä ketään, jolla olisi ollut koko raskauden ajan valkuiasta virtsassa ja lääkäri olisi pelotellut raskausmyrkytyksellä, jota ei kuitenkaan ole tullut?

Tai jos on saanut raskausmyrkytyksen niin millä viikolla se on teillä puhjennut ja onko ollut yleisimmät oireet valkuaista virtsassa ja verenpaineet korkealla?

Itsellä ollut kauan aikaa tuota valkuiasta virtsassa, mutta muuten ei vielä mitään oireita ja viikolla 31 mennään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu