sorretusta lehmäksi....

@nya kirjoitti:

Kiusaaminen voi muuttaa ihmistä lopullisesti!
Tässä on minun stoorini:

Ala-asteella olin koulukiusattu ja luulin että mennessäni yläasteelle kaikki muuttuisi. Tulisi uudet ihmiset, uusi luokka ja uusi elämä mutta olin pahasti väärässä. Luokkaani tuli ne samat ihmiset jotka haukkuivat minua koko ala-aste ajan.
Tutustuin alussa muutamaan ihmiseen mutta lopussa sitten jotenkin syrjäydyin yksin…. Olin muutenkin ujo ja hiljainen joka tietenkin pahensi asiaa. Luokassa ja välitunnilla olin aina yksin. Sanoin vain silloin jotain jos joku kysyi, en uskaltanut avata suutani. Ja se johti siihen että minulle alettiin piilo vittuilla, seläntakanani puhuttiin paskaa, minusta tehtiin naurunalainen kysymyksillä joita minulta silloin tällöin kysyttiin. Aloin vain vetäytyä yhä enemmän kuoreni alle.
Puoli vuotta kerkesi sitten kestää sitä yksin oloa kunnes tutustuin Suviin joka oli astetta ylemmällä luokalla. Hänkin oli ”kiusattu” uskovaisuutensa takia. Huomasin että olimme kummatkin aina yksin joten rupesimme aina samoilla välitunneilla olemaan yhdessä vaikka eipä meillä ollutkaan paljon yhteistä. Halusin vain jonkun ihmisen seisovan vieressäni jotta en näyttäisi säälittävältä yksin olijalta….
Vuosi loppui ja kesäloma alkoi. Sain jotenkin loman aikana korjattua vuoden jättämät haavat sisimmässäni. Uskoin jälleen kerran että seuraava vuosi menisi paljon paremmin koska seiskalle tulisi muutama ala-aste ajoilta olevia kavereita ja pikku siskoni jonka kanssa tulimme hyvin toimeen.
Koulut sitten alkoivat. Luokassa mikään ei muuttunut, olin jälleen kerran yksin jo vittuilu jatkui.
Viettelin jokaisen hetken minkä pystyin niin vanhojen kavereitteni kanssa joiden kautta tutustuin sitten muutamaan uuteen nykyisin parhaimpiin ystäviini kuuluviin ihmisiin. Aloin saamaan enemmän itseluottamusta ja huomasin vähitellen että en välittänyt enää niin paljon luokkalaisteni huuteluista ja vittuilusta kuin seiskalla.
Meistä alkoi muodostua yhtenäinen porukka. Huomasin sitten etten enää kaivannutkaan seiskalla saamaani suvin seuraa. Jätimme hänet sitten lopulta kokonaan pois kuvioista, syynä oli varmaan se että emme halunneet ketään ei niin ”suosittua” ja uskovaista porukkaamme. Vuoden lopulla tutustuin sitten rinnakkaisluokkalaisiin tyttöihin joihin en seiskalla uskaltanut ottaa mitään kontaktia. Huomasin nauttivani heidän seurastaan vaikka en varsinaisesti kuulunutkaan heidän porukkaansa mutta viettelin aikaa heidän kanssaan.
Vuosi oli taas lopuillaan ja tunsin olevani koko ajan vahvempi. Päättäjäisissä otin sitten kaverini kanssa ensimmäiset viina kokeiluni. Se tuntui jotenkin hyvältä kun luokkalaiseni ja kaikki muuta jotka olivat sortaneet minua pudistivat päätään ja ihmettelivät että miten olin muuttunut nössöstä tavalliseksi teiniksi joka ryyppää, sillä hetkellä tunsin olevani normaali joka kuului joukkoon…. Päättäjäisissä tapasin sitten myös ensimmäisen poikaystäväni jonka kanssa vietin unohtumattoman kesän. Hän sai minut sitten uskomaan itseeni ja sulkemaan korvani kaikilta haukuilta…
Hän hyväksyi minut sellaisena kuin olin… pyöreähkönä hiljaisena tyttönä.
Sinä kesänä sitten aloin muuttua, rupesin tosissani, ainakin joka toinen viikonloppu dokaamaan, sekoilin kavereitteni kanssa, aloin valehtelemaan porukoilleni etc….
Ysi luokka sitten alkoi enää en ollut se haavoittuva tyttö jonka sai vähästä kyynelehtimään. Ihmiset alkoivat puhumaan että ”vittu että se on muuttunut” ”kahtokaa nyt tuota” ja niin edelleen…
En tullut vieläkään toimeen luokkalaisieni kanssa mutta ei minun tarvinnutkaan sillä olihan minulla kavereita ja hyviä ystäviä muilla luokilla….
Muutama kuukausi meni, ja seurustelin vieläkin poikaystäväni kanssa mutta yhtenä viikonloppuna tuli viesti että ”meijän ei kannata olla enää yhdessä” murruin!
Olin sillä hetkellä mökillä muutaman kaverin ja puolitutun kanssa dokaamassa… ajoitus oli sinänsä hyvä että en itkenyt vain tartuin pulloon ja hautasin suruni humalan taakse. En kerinnyt kauaa surra vaan olin jo samana iltana uuden jätkän kainalossa ja siitä se sitten alkoi se helvetillinen vuosi….
Koulu ei kiinnostanut pätkän vertaa, lintsasin ja arvosanat laskivat, sairastuin syömishäiriöön, dokasin aina silloin kun oli mahdollisuus tai rahaa vaikka sitten keskellä viikkoa.
Harrastin yhden illan juttua, tai seurustelin aina muutaman viikon kunnes minut jätettiin tai jätkä jäi kiinni pettämisestä tai toisinpäin…. Oleskelin öitä putkassa virkavallan vastustamisesta tai julkisen paikan hajottamisesta….
Myönnän että ne välittänyt pätkän vertaa vaikka sain lehmän, huoran tai kusipään maineen.
Alkuperäinen kaveripiirini pysyi rinnallani ja tulimme vuoden aikana yhä tiiviimmäksi….
Entiset kiusaajani eivät enää vittuilleet päin naamaa, ei ne vaan puhuivat seläntakana paskaa, ei heillä ollut pokkaa tulla sanomaan mitään päin naamaa sillä en todellakaan ollut enää se sama tyttö kuin seiska luokalla….
Kukaan heistä ei sanonut mitään, he vain tuijottivat ja kun silmäni vältti alkoi supitus….
Ysi luokan keväällä, jopa luokallani ollut tyttö uskaltautui haukkumaan minua huoraksi kavereilleni… jaa kysin sitä sitten häneltä ja hän kielsi kaiken mutta päättäjäisissä hän tuli pyytämään anteeksi että oli haukkunut.
Ok entinen kiusaajani tuli ja pyysi anteeksi….
Nyt olen ammattikoulussa ja nykyinen luokkani on tiivis ja olen yksi ryhmän jäsenistä ja tulen toimeen tosi hyvin kaikkien kanssa. Olen unohtanut yläaste ajat ja varsinkin ysi luokan…
Enää en juo kovinkaan paljon, ehkä pari kertaa kuukaudessa jos sitäkään…. Olen aika paljon rauhoittunut ja se varmaan johtuu siitä että opiskelen uudella paikkakunnalla jossa kukaan ei ennestään tuntenut minua joten aloitin kaiken puhtaalta pöydältä… jätin menneet ja varsinkin ysi luokalla saamani maineen taakseni.
Sanon vain että aina ei koulukiusatun tarvitse tyytyä osaansa!!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä