Vuosia asiaa seranneena väittäisin koneessa olevan paremmin asiat.
Työilmapiiri
Täkki/Kone
151464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Riippuu tietysti laivasta ja porukasta. Ei kukaan nykyisen tai edellisten työpaikkojensa perusteella voi väittää asian olevan absoluuttisesti suuntaan tai toiseen. Mulkkuja on täkillä ja koneessa ihan yhtä lailla, ja ne on ne ihmiset, jotka sen hyvän tai huonon työilmapiirin muodostaa.
Mutta mikäs sen hedelmällisempi alusta asiasta vääntämiselle kuin puhdas mutu ja aiheena vielä kone v.s täkki!
Tästä tulee vielä pitkä ketju, joten haukutaan jo tässä vaiheessa molemmat osastot homoiksi ja håkaneiksi, niin ei sitäkään tarvitse toistaa. Lisäksi mainitaan vielä, että ennen oli kaikki paremmin ja nykypalikkaseiloreista ei ole mihinkään, niin eiköhän ne ala jo perustarpeet täysin asiattomaan paskanjauhamiseen olemaan siinä.
Ei muuta.
Onk koneessa homoja. Haittaaks se hetskuja. Ei kai ne päälle käy jumalauta. Napinpainajat on erikseen. Niitten kaa seula voi mennä botneen jos ne liikaa stagassa tai bylsii koko aika.
Siinä teille tasoa.
Jotenkin arvasin täkiltä tämänkin apinan abortin alkuperän olevan.
Olkaa tyytyväisiä koska tämä repesko nostaa ääootanne.
Tää repesko on silti feikki koska se bamlaa paskaa.
Orggis repe panee sitä parast aikaa suoleen ja se suoli on brygällä.
Kirosanaa Repeskolta se on hyvin ja se on mun ansiota mutta sinä apinan aivolla vai oliko se raivolla PANET SUOLEEN olet homojen kingi eli hintti älä tuo ongelmiasi tähän foorumiin Nim ,, me heterot
Tuossa kolme threadia alaspäin "konemestarit ja miehitetty koneh" on loistava esimerkki siitä, kuinka loistava työilmapiiri koneessa voi olla!
YleensäTäkillä.......
parempi fiilis koska siellä ei ole neitejä töissä reissua pidempään.
Kyllä akkoja piisaa försteistä kippareihin jotka ovat täysin taiteilijoita.
Menisivät kotiin lomilla harrastamaan.
Yks nykyinen kippari Borella hioi yhden pakoventtiilin ollessaan förstinä ja itki kuin paikat sattuu.
Nyt on kipparina ja aivan yhtä hölmö kuin förstinäkin.
Pikku pili? naurettava!
pelkkää jyskytystä vaan eli työ kaverina pum pum pum ai mitää sää sanoit?
iskikö sulle Mela..nooma?
voin ainoastaan todeta, että aluksen liikkumisen kannalta molempia tarvitaan. Mitä järkeä on täällä yrittää kaivaa esiin jotain paineita?
Ei koneremmiäkään tarvita kauan jos laiva on vain satamassa.
tarvitaan.....
Lapsellista hiekkalaatikko keskustelua.Eiköhän siellä loppujen lopuksi kaikkia tarvita.Noin asiallisesti ajateltuna.Ilman vittuilua.
näkyy olevan,pikku-pojat tappelee ja isot-pojat juo.
mitä mieltä ollaan, ei mene kauaa, kun sellaiset murheet kuin tämä kansi/koneen paremmuus on pelkkää menneisyyttä. On toiset miehet muualta tekemässä ne kone/kansityöt. Ja ne ei väittele suomi24.fi-palstoilla, kun odessassa ei puhuta niin paljon suomea...