Teko helpottuu näin

Mielestäni tässä Kauhajoen ja Jokelan tapauksissa voidaan jo alkaa puhua samasta tapauksesta, koska kaverit olivat keskenään surmia suunnitelleet. Mistään merkittävästä koulumurha-aallosta ei voida vielä puhua.
On kuitenkin selvää, että nyt kynnys tällaisille on tapauksille todella alhainen, kun niitä on kerran tapahtunut enemmän pienessä ajassa.
Jokelan tapahtumien jälkeen laukesi eri puolilla maailmaa muitakin samankaltaisia tilanteita.

Mutta onko mitään järkeä koittaa alentaa kynnystä veritekoihin entisestään, höpöttämällä mielenterveysongelmien kasvusta ja nuorten "kasvavista ongelmista"?
Mielestäni tällaiset puheet antavat massamurhaajille ymmärryksen valintaansa kohtaan ja ne auttavat näitä murhaajia toimimaan vastuuttomammin ja kokevat teon ehkä helpommaksi(syy on yhteiskunnan, ei heidän).

Kun otetaan huomioon, että mielenterveysjonoissa odottavat masentuneet ei ole se tavallisimmin veritekoihin ajautuva ryhmä, on kummallista tosiasioiden vääristelyä tehdä yhtäkkiä yksinäisistä, ujoista ja masentuista ihmisistä jonkinlainen syyllisyyden taakan kantaja näihin tekoihin.
Fasistinen ajattelu nostaa päätään? Se on vaarallista, kun huomioon otetaan koulusurmaajien fasistiset ajatukset.

Selvästi myös subjektiiviset näkemykset asioista ovat herkkiä vääristymään. Syytetään "nuorten kasvavia mielenterveysongelmia" ja "hoidon puutetta".
Tämä on hyvin klassinen subjektiivinen vääristymä, mikä kertoo enemmän nykyajan muodista, kuin todellisista ongelmista. Mielenterveysongelmat eivät ole kasvaneet, vaan niiden hoito ja tiedostaminen ovat parantuneet, mikä luo illuusion "kasvavista mielenterveysongelmista". Eli näin parempaan suuntaan meneminen voidaan sadomasokistisesti tulkita väärinpäin.

Kun katsotaan yhteiskunnan muutosten tapahtumista historiassa, niin tämä on juuri se oravanpyörämäinen kaava.
Mielenterveysongelmien hoito voi kehittyä äärettömästi samalla, kun sen puutteet kasvavat subjektin silmissä äärettömästi, eli yhteiskunnassa on sadomasokistinen piirre, minkä vuoksi se ei voi antaa itsensä nähdä totuutta, jolloin se pyörittelemään traumaa äärettömästi, kieltäessään sen sisäisen luonteen.
7327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

itse olen ollut koulukiusattu ja tunnistan hyvin näiden Jokelan ja Kauhajoen ampujien ajatukset ja tunteet. Nyt näiden uhrien läheisille ja muille koululaisille tarjotaan kriisiapua, mutta saiko nämä ampujat mitään apua kiusatuksitultuaan? Kaikki ymmärtävät ammuttuja ja lähimmäisiä, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän mitä kiusaaminen nuorelle, kehittyvälle mielelle tekee. Jäljet ovat katastrofaaliset, kuten huomaatte. Lisäksi molemmat ampujat olivat hakeneet apua ongelmiinsa ja tiettävästi saaneet lääkereseptit kouraansa (kuten nykyään kaikille tehdään, että saadaan pois jaloista). Turhauttavaan hoitoon turhautuneena ovat tarttuneet omankädenoikeuteensa. Vertaisin näitä tapauksia henkilöön, joka on katkaissut jalkansa; jalka on väärässä asennossa ja kivut ovat sanoinkuvaamattomia - terveyskeskuksessa katsotaan kuin halpaa makkaraa ja annetaan burana 400mg resepti kouraan ja lähetetään kotiin sanoilla "ryhdistäydy". Kyllä siinä parempikin äijä lähtisi barrikadeille haulikot kädessään saatuaan kyseisenlaista "hoitoa" ja jalka lopullisesti vinossa, tuskista puhumattakaan. Fyysiset sairaudet ymmärretään hoitaa viipymättä tässä maassa, mutta mielen ongelmat pitäisi potilaan hoitaa "ryhdistäytymällä"??? Mitä hoitoa tämä on? Alleviivaan edelleen sitä, että MOLEMMAT ampujat HAKIVAT APUA ajatuksiinsa, mutta kuten kaikki oikeasti kipuilevat tiedämme, sitä apua ei saa tässä maassa. Epämääräinen lääkeresepti epämääräisine sivuoireineen ilman mitään terapiaa/puheseuraa ja yhteiskunnan yleinen mielipide näihin "laiskureihin"...

Äänestä
  • Juuri näin menetellen lisätään ihmisten ahdistusta, että lääkepurkki vain kouraan. Psyykenlääke ei ole kuitenkaan ollankaan sama asia, kuin mikä muu lääke tahansa. Niiden vaikutukset ovat sellaisia, että niistä pitäisi voida saada avautua toiselle ihmiselle. Ja vaikutus tulee vasta viikkojen päästä joillakin lääkkeillä. Miten nuori ihminen jaksaa yksin sellaisen kanssa, kun ei muutkaan.

    Äänestä

  • Pilleriresepti käteen, mutta mitään hoitoa et saa.
    Saarikin oli varmaan tempaissut rauhoittavia ennen keikalle lähtöä. Kiitos vaan lääkärille!

    Äänestä

  • "Mielestäni ei ole mitään väärää tiedostaa
    miksi joku toimii näin"

    Olenko jossain vaiheessa väittänyt niin? Minun mielestäni tässä ollaan käännetty asia siten, että kiusatut olisivat jokin ongelmallinen ihmisryhmä. Kyllä niitä ongelmia pitäis hakea ihan jostain muualta.

    "itse olen ollut koulukiusattu ja tunnistan hyvin näiden Jokelan ja Kauhajoen ampujien ajatukset ja tunteet."

    Jaa. Minäkin olen ollut koulukiusattu, eikä mielestäni olisi mitään järkeä tappaa summamutikassa valtavaa määrää ihmisiä sen vuoksi, että kostaa kiusaajille.

    Nämä Auvinen ja Saari olivat enemmän itsemurhaajia ja koko maailmalle kostajia. Jos itse lähtisin kostamaan kaikkea kokemaani vääryyttä, tekisin 50 nimen listan erilaisista psykopaateista, jotka kävisin listimässä.

    Mutta minusta tuntuu, ettei silläkään ole tarvetta, etenkin, kun osa näistä on jo kuollut omia aikojaan henkirikoksen uhrina. En ole myöskään koskaan ajatellut itsemurhaa siten, että tappaisin jotain mukavia ihmisiä samalla.

    Tämä Saari ampui 8 tyttöä... Olen yleensä ihastunut niin moneen tyttöön ja onhan ne niin suloisiakin. En ymmärrä tuommoista.

    Tälle Saarelle tuntui koulumurha olevan seurusteluakin tärkeämpi asia, kun vaihtoi tyttöystävänsä Auvisen oppeihin.

    Äänestä

  • ritalin kirjoitti:

    "Mielestäni ei ole mitään väärää tiedostaa

    koskaan ole ajatellut tappaa ketään (edes kiusaajiani), mutta vihan, katkeruuden ja masennuksen tunteen tiedän (olen siis se vastaaja, jolle kommentoit). En puolustele Saaren tekoa, enkä koskaan olisi samoin tehnyt, mutta ymmärrän mitä ihmisen päässä voi tapahtua. Se olisi hyvä kaikkien ymmärtää, koulukiusaajien, päättäjien, vanhempien. Jonkun päässä voi tosiaan "napsahtaa" ja silloin on leikki kaukana.

    Huolestuttavaa on se, että näin vakavan teon tehnyt on yrittänyt hakea apua, mutta mitä ilmeisemmin ei ole sitä saanut. Hän itse on tajunnut omat tunteensa ja ajatuksensa sairaiksi ja yrittänyt välttää tämän tragedian, mutta kun apua ei saa, niin ei saa - hänellä on tavallaan ollut terve siemen jossain syvällä, mutta yhteiskunta sairauttaan (ja pihiyttään) ei pystynyt auttamaan...

    Äänestä

  • itsekin olen ollut koulukiusattu, ja ihmisvihan tunnistan tunteena paremmin kuin hyvin. EN sitten ole tullut ketään surmanneeski, vaikka ajatuksena tuhota minua piinanneet luokkatoverit se tuntuu enemmän kuin mielekkäältä (ajatella, vaikka kuinka rationaalinen ihminen näin aikuisena olenkin). Se mikä minua kiusaa, on ajatus, että koulukiusattu surmaisi minun koulukiusatun koulukiusaamisesta kärsimättömän lapseni. Uhrithan olivat summittaisia. Ei siellä lähdetty koston tielle, siellä kostettiin syyttömille ja OMAN KUULUUSUIDEN TÄHDEN. Mitä ajattelette itse?

    Äänestä

  • ympyrän veratailu kirjoitti:

    itsekin olen ollut koulukiusattu, ja ihmisvihan tunnistan tunteena paremmin kuin hyvin. EN sitten ole tullut ketään surmanneeski, vaikka ajatuksena tuhota minua piinanneet luokkatoverit se tuntuu enemmän kuin mielekkäältä (ajatella, vaikka kuinka rationaalinen ihminen näin aikuisena olenkin). Se mikä minua kiusaa, on ajatus, että koulukiusattu surmaisi minun koulukiusatun koulukiusaamisesta kärsimättömän lapseni. Uhrithan olivat summittaisia. Ei siellä lähdetty koston tielle, siellä kostettiin syyttömille ja OMAN KUULUUSUIDEN TÄHDEN. Mitä ajattelette itse?

    Mielestäni aika juntti ratkaisu mennä ampumaan ihmisiä tuolla tavoin. Mutta ehkä olen rodullisesti ylempänä näihin kouluampujiin nähden. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ritalin kirjoitti:

Mielestäni tässä Kauhajoen ja Jokelan tapauksissa voidaan jo alkaa puhua samasta tapauksesta, koska kaverit olivat keskenään surmia suunnitelleet. Mistään merkittävästä koulumurha-aallosta ei voida vielä puhua.
On kuitenkin selvää, että nyt kynnys tällaisille on tapauksille todella alhainen, kun niitä on kerran tapahtunut enemmän pienessä ajassa.
Jokelan tapahtumien jälkeen laukesi eri puolilla maailmaa muitakin samankaltaisia tilanteita.

Mutta onko mitään järkeä koittaa alentaa kynnystä veritekoihin entisestään, höpöttämällä mielenterveysongelmien kasvusta ja nuorten "kasvavista ongelmista"?
Mielestäni tällaiset puheet antavat massamurhaajille ymmärryksen valintaansa kohtaan ja ne auttavat näitä murhaajia toimimaan vastuuttomammin ja kokevat teon ehkä helpommaksi(syy on yhteiskunnan, ei heidän).

Kun otetaan huomioon, että mielenterveysjonoissa odottavat masentuneet ei ole se tavallisimmin veritekoihin ajautuva ryhmä, on kummallista tosiasioiden vääristelyä tehdä yhtäkkiä yksinäisistä, ujoista ja masentuista ihmisistä jonkinlainen syyllisyyden taakan kantaja näihin tekoihin.
Fasistinen ajattelu nostaa päätään? Se on vaarallista, kun huomioon otetaan koulusurmaajien fasistiset ajatukset.

Selvästi myös subjektiiviset näkemykset asioista ovat herkkiä vääristymään. Syytetään "nuorten kasvavia mielenterveysongelmia" ja "hoidon puutetta".
Tämä on hyvin klassinen subjektiivinen vääristymä, mikä kertoo enemmän nykyajan muodista, kuin todellisista ongelmista. Mielenterveysongelmat eivät ole kasvaneet, vaan niiden hoito ja tiedostaminen ovat parantuneet, mikä luo illuusion "kasvavista mielenterveysongelmista". Eli näin parempaan suuntaan meneminen voidaan sadomasokistisesti tulkita väärinpäin.

Kun katsotaan yhteiskunnan muutosten tapahtumista historiassa, niin tämä on juuri se oravanpyörämäinen kaava.
Mielenterveysongelmien hoito voi kehittyä äärettömästi samalla, kun sen puutteet kasvavat subjektin silmissä äärettömästi, eli yhteiskunnassa on sadomasokistinen piirre, minkä vuoksi se ei voi antaa itsensä nähdä totuutta, jolloin se pyörittelemään traumaa äärettömästi, kieltäessään sen sisäisen luonteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu