peloista eroon

yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on diagnoosini, lääkitystä takana jo 1,5vuotta sekä terapiassa kävin vuoden jonka kesällä lopetin.
miksi en ole vieläkään päässyt peloista eroon? väliin helpotti ja elämä oli ihanaa, sitten tulee kausia kun kaikki tuntuu taas ahdistavan ja ahdistus ottaa vallan. ilman rauhottavia en todellakaan pärjäisi. vaihdoin juuri lääkettä kun oireita on edelleen ollut ja tuntuu kyllä tämä cymbalta tehoavan paremmin kuin aiemmin käyttämäni sepram.
mitä keinoja tai tapoja teillä paniikista kärsivillä on karistaa pelot julkisilla paikoilla etteivät ne aiheuttaisi ikuista oravanpyörää? välillä on tosi toivoton olo. olen ollut nyt koko syyskuun kotosalla ja kohta pitäisi palata opiskelun pariin. saattaako se vaikuttaa ahdistukseen ja sen miettimiseen?
3597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

en ole keksinyt keinoa miten selvitä julkisilla paikoilla.ei auta vaikka yritttäisi kuinka rentoutua ja hengittää syvään.pitäis aina kantaa tarvittavaa lääkettä mukana.joten kertokaa ihmiset selviytymiskeinoja.

Äänestä
  • esim.kaupassa kun paniikki alkaa puskea päälle niin keskityn täysin joksikin aikaa vaikka sipsi pussin sisältöä lukemaan niin ohi menee.Täytyy oppia vain keskittymään täysin tekemäänsä asiaan ja unohtaa muut ihmiset.

    Äänestä

Siskoni säikkyy lukemiaan kauhutarinoita niin, ettei saa nukuttua öisin. Olisko kenelläkään neuvoja siihen miten hän pääse pelostaan eroon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoh kirjoitti:

yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on diagnoosini, lääkitystä takana jo 1,5vuotta sekä terapiassa kävin vuoden jonka kesällä lopetin.
miksi en ole vieläkään päässyt peloista eroon? väliin helpotti ja elämä oli ihanaa, sitten tulee kausia kun kaikki tuntuu taas ahdistavan ja ahdistus ottaa vallan. ilman rauhottavia en todellakaan pärjäisi. vaihdoin juuri lääkettä kun oireita on edelleen ollut ja tuntuu kyllä tämä cymbalta tehoavan paremmin kuin aiemmin käyttämäni sepram.
mitä keinoja tai tapoja teillä paniikista kärsivillä on karistaa pelot julkisilla paikoilla etteivät ne aiheuttaisi ikuista oravanpyörää? välillä on tosi toivoton olo. olen ollut nyt koko syyskuun kotosalla ja kohta pitäisi palata opiskelun pariin. saattaako se vaikuttaa ahdistukseen ja sen miettimiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu