Tiesittekö tämän

Jos lapsi karkaa koulusta ala-asteella niin vastuu on vanhempien ja LS-ilmoitus paukahtaa..Koulu pesee kädet
145292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

lapsi jolla asiat ok. Yleensä silloin on jo aikalailla asioita pielessä kun karkuriksi ruvetaan.

Äänestä

Juu tiedettiin.

Äänestä

Ymmärräthän sen, että vaikka kaikki koulun opettajat olisivat pihalla valvomassa lapsia, on silti lähes mahdotonta huomata, jos joku esim. 300-oppilaisen koulun oppilaista haluaa karata. Jokaisessa koulussa on jaettu valvontavuorot opettajille, ja he tekevät varmasti parhaansa, ettei mitään pahaa tapahdu. Opettajat eivät kuitenkaan ole sen erikoisemmilla supertaidoilla varusteltuja kuin kukaan muukaan ihminen. Silmiä ei siis ole esim. takaraivossa.

Jokainen koululainen on tietoinen, ettei pihalta saa poistua kesken koulupäivän. Mikäli lapsi/nuori rikkoo koulun sääntöjä, jotka on heidän turvakseen asetettu, ei koulu voi enää taata heidän turvallisuuttaan.

Koulu voi sääntöjen rikkomisesta antaa rangaistuksia, esim. oppilas joutuu puhutteluun tai jälki-istuntoon, mutta lain mukaan koulun on myös ilmoitettava tällaisista tapauksista sosiaaliviranomaisille. Jos koulu jättäisi tämän tekemättä, sen johtaja rikkoisi virkavelvoitteensa.

Mikäli kotona ei mitään ongelmia ole, on turha pelästyä lastensuojeluilmoituksesta. Tuskinpa sosiaaliviranomaisilla on resursseja puuttua jokaiseen pikkuasiaan, joka heille ilmoitetaan. Jonkinlainen selvitys heidän on kuitenkin tehtävä.

Äänestä
  • Ei tosin poika ole enää karkaillut, mutta ekaluokalla oli usein hukassa, tosin ei poistunut koulun alueelta, vaan piiloutui ristiriitatilanteissa ja avustajat ja opettajat joutuivat etsimään... Lastensuojeluilmoitusten sijaan opettajat käärivät hihansa, ja alkoivat selvittämään ongelmia yhdessä meidän kanssamme. Ja toimintatapojen muutoksella oli vaikutusta. Tosin meidän lapsella oli jo diagnoosi valmiina kouluun mennessään, eli eivät enää alkaneet prosessia alusta, mutta luvattoman usein lasten esim. neurologisista ongelmista syytetään vain kotia. Sääliksi käy niitä, jotka eivät pääse alusta asti kunnolliseen tarpeitaan vastaavaan opetukseen. Ja näitä lapsia on paljon. Jos lapsi karkailee koulusta koulu-uran alussa, olisin itse sitä mieltä myöskin koulu voi pohtia omia toimintojaan. Toki kotonakin pitää asiasta puhua, mutta ongelmaa ei pysty koti kokonaan poistamaan.

    Äänestä

sillä oma tokaluokkalaiseni "karkasi" eilen vikalta tunnilta (olivat menneet ulos metsään ja lapsi luuli että koulu loppui ja lähti iltapäivähoitopaikkaan). Ei se ope mistään lastensuojeluilmoituksesta puhunut, kun mulle soitti ja kertoi asiasta (oli sitten soittanut sinne ip-paikkaan ja saanut kuulla, että lapsi oli siellä).

Äänestä
  • ollut vielä, meidänkin lapsi tuli tunnin aikaisemmin kotiin ? Ei ole perään kukaan huudellut.

    Äänestä

  • yksi tunti kirjoitti:

    ollut vielä, meidänkin lapsi tuli tunnin aikaisemmin kotiin ? Ei ole perään kukaan huudellut.

    puhuttelun ja teit selväksi, ettei koulusta saa lähteä ennen kuin opettaja antaa luvan?
    Siitä, että oppilaat poistuvat koulusta omia aikojaan, voi tietyissä tilanteissa olla hirvittävät seuraukset.
    Vanhempien on iskostettava lapsensa päähän koulun säännöt, jos pää on niin kova, ettei opettajan puhe sinne uppoa.

    Äänestä

  • lapsellesi kirjoitti:

    puhuttelun ja teit selväksi, ettei koulusta saa lähteä ennen kuin opettaja antaa luvan?
    Siitä, että oppilaat poistuvat koulusta omia aikojaan, voi tietyissä tilanteissa olla hirvittävät seuraukset.
    Vanhempien on iskostettava lapsensa päähän koulun säännöt, jos pää on niin kova, ettei opettajan puhe sinne uppoa.

    Että eka-tokaluokkalaiset ovat oikeasti niin valppaita, että voivat kulkea yksin liikenteessä?

    En itse päästä vielä kolmasluokkalaistakaan ilman isoveljen apua polkupyörällä kouluun ja takas.

    Eikä paljon lapsen valppaus auta, kun joku niin maan perkeleen kiireinen kuski ei huomaa pientä ihmistä ja ajaa päälle.

    Äänestä

  • ylihuolehtija? kirjoitti:

    Että eka-tokaluokkalaiset ovat oikeasti niin valppaita, että voivat kulkea yksin liikenteessä?

    En itse päästä vielä kolmasluokkalaistakaan ilman isoveljen apua polkupyörällä kouluun ja takas.

    Eikä paljon lapsen valppaus auta, kun joku niin maan perkeleen kiireinen kuski ei huomaa pientä ihmistä ja ajaa päälle.

    aikuisenkaan valppaus, jos joku ajaa päälle. Onnettomuuksia sattuu sekä lapsille että aikuisille. Niitä on nähty ja koettu.
    Kyllä eka- ja tokaluokkalaiset ovat kautta aikojen joutuneet kulkemaan koulutiensä yksin, ellei ole sattunut kavereita samalle tielle. Lapsille on opetettava turvallisin mahdollinen koulutie aivan kädestä pitäen, ja muistutettava asiasta usein.
    Kuinka se isoveli muuten oppi liikkumaan koulumatkan niin hyvin, että huolehtii jo pikkuveljestään?

    Äänestä

  • Siinä piittaamaton kuvailemansa vastuunvälttelijä pahimmasta päästä.

    Äänestä

öööööööööööööööööööööööööööööö

Äänestä
  • Näin siis minäkin sanoisinja olen koulussa töissä. Jos jotain häikkää välitunnilla, kyllä se valvoja ekana on vastuussa ja sitten reksi, joka ne valvojat määrää.

    Ihmetytti myös tuossa välikommentissa ollut väite, että koulun pitää ilmoittaa rangaistuksista lastensuojeluviranomaisille. Haloo??? Ehkä meidän koulu sitten rikkoo lakia. Ymmärrän kyllä jos esim. tosi paljon lintsausta, asia käsitellään oppilashuoltoryhmässä, jossa paikalla myös soskun edustaja. Mutta tavallisesta jälkkäristä ilmoitus???? Hoh hoijaa...

    Äänestä

Kiusattu lapseni lähti koulusta kesken. Nyt kotikoulussa.

Äänestä
  • Kuka sen kustantaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Häkeltynyt kirjoitti:

Jos lapsi karkaa koulusta ala-asteella niin vastuu on vanhempien ja LS-ilmoitus paukahtaa..Koulu pesee kädet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu